Portugali 2026 – Vuoroveden mukana

Reilu viikko kotiinpaluun jälkeen matkan yksittäiset päivät alkavat jo sulautua yhdeksi kokonaisuudeksi. Mieleen eivät ensimmäisenä nouse hotellit, aikataulut tai edes kaikki paikat, joissa ehdin käydä. Päällimmäisenä on tunne siitä, että tällä matkalla mikään ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan – ja juuri siksi siitä tuli niin hyvä.

Kaikki alkoi Jarin ja Ninan kutsusta:

Tulkaa moikkaamaan meitä veneelle sitten, kun olemme etelässä.

Vaimoni ei tällä kertaa päässyt töiden vuoksi mukaan, mutta minä päätin lähteä. Varasin lennot Faroon ja muutaman ensimmäisen hotelliyön. Loppumatkan suunnitelmana oli löytää S/Y Pandora jostakin Portugalin etelärannikolta ja katsoa sen jälkeen, mitä tapahtuu.

Toisin sanoen suunnitelma oli olla tekemättä liian tarkkaa suunnitelmaa.

Faro – rauhallinen alku yksin

Faro osoittautui juuri sopivaksi paikaksi aloittaa matka. Kaupunki ei yrittänyt tehdä itsestään suurta numeroa, eikä siellä tarvinnut suorittaa nähtävyyksiä. Päivät täyttyivät kävelystä, vanhastakaupungista, satamasta, hyvästä ruoasta ja siitä mukavasta tunteesta, ettei ollut kiire minnekään.

Yksin matkustaminen on erilaista kuin yhdessä matkustaminen. Päivän rytmin saa päättää täysin itse, mutta samalla kokemukset jäävät helposti vain omiksi. Vaimoni kulki kuitenkin mukana viesteissä ja kuvissa, kuten aina silloin, kun toinen meistä on matkoilla.

Faro oli rauhallinen alku matkalle, jonka myöhemmistä vaiheista minulla ei siinä vaiheessa ollut vielä mitään varmaa tietoa.

Perjantai viinitilalla

Perjantain ohjelman olin sentään suunnitellut etukäteen. Suuntasin Quinta da Tôrin viinitilalle lähelle Louléta ja osallistuin tilan maisteluun.

Oppaana ollut Thelma kertoi tilan viineistä ja niiden valmistuksesta tavalla, joka teki vierailusta paljon enemmän kuin pelkän viininmaistelun. Samalla tuli jälleen huomattua, kuinka paljon hyvä opas voi vaikuttaa kokemukseen.

Viinit olivat hyviä, ympäristö kaunis ja iltapäivä kiireetön. Siinä oli kaikki, mitä onnistuneelta viinitilavierailulta voi toivoa.

Lauantai, jota ei voinut suunnitella

Lauantaiaamuna lähdin katsomaan, mihin Faron kujat veisivät. Sen tarkempaa suunnitelmaa ei ollut.

Ir ao sabor da maré – vuoroveden mukana.

Kujat veivät ensin lounaalle, mutta sen jälkeen matka jatkui Uberilla Louléen ja Nova Vida -panimolle. Siellä panimon isäntä kertoi olevansa lähdössä Loulén kaupunginpuistossa järjestettyyn FAVA 2026 -tapahtumaan, pyysi minut mukaansa ja vei minut sinne.

Yhtäkkiä istuin keskellä paikallista iltatapahtumaa, juttelin oluen teosta Nova Vidan pariskunnan kanssa, söin, kuuntelin musiikkia ja katselin ympärilläni elämää, johon en ollut vielä aamulla tiennyt päätyväni.

Juuri tällaiset illat ovat matkustamisen parasta antia. Niitä ei löydä aikataulusta eikä niitä voi varata etukäteen. Pitää vain sattua oikeaan paikkaan ja osata sanoa kyllä.

Sunnuntai ilman suunnitelmaa

Sunnuntai oli Faroa parhaimmillaan. Päivälle ei ollut suunnitelmaa, joten kuljeskelin kaupungilla, söin hyvin ja vetäydyin päivän kuumimpina tunteina hotellille lepäämään. Myöhemmin istuin kattoterassilla katselemassa satamaa ja Ria Formosan saaria.

Illalla lähdin vanhaankaupunkiin etsimään ruokaa ja päädyin Uber-kuskin suosituksesta O Casteloon. Hyvä illallinen muuttui yllätykseksi, kun ravintolassa alkoi fadoesitys.

Olin lähtenyt vain syömään, mutta sain jälleen yhden niistä hetkistä, joita ei voi suunnitella etukäteen. Sunnuntai sopi täydellisesti Faron päivien päätteeksi.

Portimão – Pandoraa odottamassa

Pandoran saapuminen Portugaliin oli auki joten suunnitelmat elivät lähes päivittäin. Faro vaihtui Portimãoon, ja minä siirryin odottamaan venettä lähemmäs sen arvioitua saapumispaikkaa.

Kun miehistö viimein saapui, onnistuin tietenkin menemään ensin väärään marinaan. Lopulta löysimme kuitenkin toisemme, söimme intialaisen illallisen ja seuraavana päivänä pääsin viimein Pandoran kyytiin.

Hallberg-Rassy 53 on iso ja komea purjevene, mutta vene-elämä on silti vene-elämää. Tavaroilla on omat paikkansa, liikkuminen vaatii välillä hieman suunnittelua ja maihin mennään jollalla. Ensimmäiset veneeseen nousut uimatasolta eivät olleet vielä erityisen tyylikkäitä, mutta vähitellen nekin alkoivat sujua.

Pandora jäi Portimãon edustalle ankkuriin odottamaan sopivaa tuulta. Alkuperäinen mielikuva useammista purjehduspäivistä muuttui muutamaksi rauhalliseksi päiväksi veneellä.

Eikä se lopulta haitannut lainkaan.

Tähän alkaa tottua

Ensimmäisen veneessä vietetyn yön jälkeen heräsin yhdeksän tunnin unilta. Olin siis tottunut yllättävän nopeasti veneen sänkyyn ja ankkuripaikan kevyeen keinumiseen.

Aamukahvi sitloodassa, aurinko veden yllä ja kiireetön päivä edessä – huonomminkin voisi olla.

Ankkuripäivät täyttyivät hyvästä ruoasta, keskusteluista, pienistä askareista ja jollamatkoista maihin. Kävimme Ferragudossa syömässä ja toisena päivänä ajoimme jollalla telakan lähelle täydentämään veneen ruokavarastoja.

Palatessa meitä oli jollassa kolme ihmistä ja monta kassillista tarvikkeita. Matka meni rauhallisesti, ja veneeseen nousukin alkoi jo sujua.

Veneellä pelattiin korttia, nautittiin sundownerit auringon laskiessa ja syötiin hyvin. Minä onnistuin tietenkin myös kaatamaan viiniä pöydälle, mutta sellaista sattuu.

Päivät eivät olleet tapahtumilla täytettyjä, mutta niissä oli jotakin tärkeämpää: aikaa olla. Hiljalleen veneen äänet, keinuminen ja oma rytmi alkoivat tuntua luonnollisilta.

Tähän alkaa tottua, ajattelin useamman kerran.

Vihdoinkin purjehtamaan

Perjantaiaamu alkoi sitloodassa kahvilla ja auringonnousua katsellen. Tuuli ei ollut mitä hurjin, mutta sitä oli riittävästi. Purjeet nostettiin ja Pandora lähti kohti Culatran saarta leppoisalla matkavauhdilla.

Päivä oli juuri sellainen kuin olin tältä matkalta odottanut: aurinkoa, tuulta ja leppoisaa matkantekoa merellä.

Matkalla nähtiin myös delfiinejä.

Culatralle saavuttiin vasta auringonlaskun jälkeen. Ankkurointi pimeässä, vuorovesialueella ja täysin vieraassa paikassa oli omanlaisensa elämys myös kapteenille. Pimeydessä ympäristöstä näkyivät lähinnä kaukaiset valot, eikä meillä ollut kovin tarkkaa käsitystä siitä, miltä ankkuripaikka oikeasti näytti.

Lopulta ankkuri oli pohjassa ja Pandora turvallisesti paikallaan.

Olipa hieno päivä. Sellainen, joka yksinään korvasi monta ankkurissa vietettyä päivää.

Aamulla selvisi, mihin olimme saapuneet

Seuraavana aamuna kahvin kanssa kannelle noustessa edessä oli melkoinen yllätys.

Pimeässä olimme nähneet lähinnä vettä ja kaukana näkyvät Olhãon ja Faron valot. Aamuauringossa selvisi, että olimme keskellä Ria Formosan laguuneja, hiekkasärkkiä ja matalia saaria. Culatran kylä näkyi toisessa suunnassa, Olhão toisessa ja Faro hieman kauempana.

Maisema eli vuoroveden mukana. Vesi avasi ja sulki reittejä, ja kartalla yksinkertaiselta näyttävä matka saattoi todellisuudessa kiertää saarten ja matalikkojen välistä.

Ankkuripaikka oli Portimãoa rauhallisempi. Kalastusalukset ja pikaveneet eivät pörränneet jatkuvasti ympärillä, ja nukkuminenkin onnistui paremmin. Faron lentoasemalle laskeutuvat koneet kulkivat suoraan ylitsemme, mutta niihin tottui nopeasti.

Kun seuraavaa kunnollista purjehdustuulta ei ollut luvassa ennen lähtöpäivääni, päätimme jäädä ankkuriin. Tekeminen ei silti loppunut.

Culatra, Farol ja pala mannermaata

Jollalla pääsi helposti Culatralle. Söimme kylässä lounaan, kuljimme saaren halki ja jatkoimme sen toiselle puolelle rannalle. Sol da Culatran olkivarjot, vaalea hiekka ja kirkas vesi muodostivat maiseman, joka ei tuntunut syyskuun lopulta lainkaan.

Aurinko paistoi ja varjoa piti etsiä jatkuvasti.

Toisena päivänä jatkoimme saarelta venetaksilla mantereelle. Päivään mahtui kävelyä kaupungissa, pysähdys oluelle ja syömään, jälleen yksi muistutus siitä, kuinka helppoa alueella oli liikkua vesitse, vaikka Pandora pysyi koko ajan ankkurissa.

Viimeisen kokonaisen päivä ei ollut pelkkää löhöilyä, siitä tuli myös veneen siivouspäivä. Illalla lähdimme vielä Faroliin ja söimme À do Joãossa. Majakka näkyi pimeässä kylän yllä, kun kävelimme takaisin jollalle.

Hetkeä myöhemmin olimme taas turvallisesti veneessä. Ok, matka kesti hieman kauemmin virtauksesta johtuen ja oli pilkko pimeää.

Viimeinen aamu

Viimeinen aamu Pandoralla alkoi auringonnousulla. Meri oli tumma, taivas pilvinen ja horisontissa aurinko löysi silti tiensä pilvien välistä.

Sitten laukut jollaan ja kohti Culatraa.

Matka mantereelle järjestyi helpommin kuin olin ajatellut. Juuri kun pääsin Culatran laiturille, venetaksi oli lähdössä Olhãoon ja mahduin tavaroineni mukaan. Kello oli vasta kymmenen, kun seisoin taas tukevasti mantereella.

Lentoon oli vielä runsaasti aikaa, joten istuin satamassa kahvilla ja söin myöhemmin viimeisen portugalilaisen lounaani kauppahallia vastapäätä.

Faron lentoasemalla loman rauhallinen rytmi vaihtui nopeasti lähtöpäivän todellisuuteen. Finnairin lähtöselvityksessä ei ainakaan sinä päivänä ollut erillistä matkatavaroiden jättöä, joten jonossa kului lähes tunti. Turvatarkastuksen jono oli vielä vaikuttavampi, ja Fast Track osoittautui yhdeksi matkan parhaista pienistä sijoituksista.

Illalla olin Helsingissä, lentoaseman Clarionin suihkussa ja pian nukkumassa. Seuraavana aamuna työkaveri haki hotellilta ja matka jatkui suoraan asiakkaan luo.

Loma päättyi siis ilman minkäänlaista pehmeää laskua. (en suosittele kenelleekkään!)

Mitä matkasta jäi käteen?

Tästä matkasta ei tullut sellainen kuin olin etukäteen kuvitellut.

Purjehduspäiviä oli vähemmän ja ankkuripäiviä enemmän. Pandora saapui myöhemmin kuin alun perin ajateltiin, paikat ja aikataulut vaihtuivat, eikä seuraavan päivän ohjelmasta ollut useinkaan varmuutta.

Silti – tai juuri siksi – matkasta tuli erityinen.

Siihen mahtui yksin vietettyjä päiviä Farossa, viinejä Quinta da Tôrissa, sattumalta löytynyt FAVA-tapahtuma, ystävien kohtaaminen Portimãossa, elämää ankkurissa, jollamatkoja, auringonnousuja ja -laskuja, hyvää ruokaa, korttipelejä, delfiinejä ja lopulta yksi täydellinen purjehduspäivä.

Opin myös, että veneessä voi nukkua hyvin, jollasta voi päästä takaisin uimatasolle ilman suurempaa draamaa (?!?) ja ankkurissa voi viihtyä paljon pidempään kuin ensin kuvittelee.

Ehkä tämän matkan tärkein ajatus oli kuitenkin sama, joka on kulkenut mukana monella aikaisemmallakin matkalla: kaikkea ei tarvitse suunnitella valmiiksi.

Joskus pitää vain lähteä, katsoa mitä tapahtuu ja antaa vuoroveden viedä.

Kiitos Portugali, Jari, Nina ja S/Y Pandora 💗

Tämä matka jää minuun.