”THIS IS AFRICA”

Etelä-Afrikan tapakulttuuria suomalaiselle liikematkustajalle

MIKÄLI TYÖ VIE SINUT ETELÄ-AFRIKKAAN, TÄMÄN LUKEMISESTA ON SINULLE HYÖTYÄ!

SEURAAVA KIRJOITUS ON OPINNÄYTETYÖNI TURUN AMMATTIKORKEAKOULUUN VUONNA 2008. VALMISTUIN TUOLLOIN LIIKETALOUDEN TRADENOMIKSI JA TYÖN ARVOSANA OLI 5 ELI PARAS MAHDOLLINEN. TYÖN KIRJOITIN ETELÄ-AFRIKAN JOHANNESBURGISSA, JOSSA ASUIMME JA TYÖSKENTELIMME .

FAKTATIEDOT JA VARSINKIN NUMEROTIEDOT OVAT VANHENTUNEITA, MUTTA SUURIN OSA TYÖSTÄ ON VALIDIA – TAVAT KUN EIVÄT VANHENE. TYÖHÖN OLEN KOONNUT HYVÄN YLEISKATSAUKSEN ETELÄ-AFRIKKAAN, SEN IHMISIIN SEKÄ MAAN TYÖSKENTELY-YMPÄRISTÖÖN. OLEN TÄSSÄ MUOKANNUT TYÖTÄNI HELPOMMIN LÄHESTYTTÄVÄÄN MUOTOON JA SIIRTÄNYT TYÖN JOHTOPÄÄTÖKSET HETI ALKUUN, JOTTA NÄET MITÄ AIHEITA TEKSTI KÄSITTELEE. LÄHTEET JA TYÖN TUTKIMUKSELLINEN KONTEKSTI LÖYTYVÄT TYÖN LOPUSTA.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Eteläafrikkalaiset liiketavat saattavat vaikuttavat länsieurooppalaisilta, mutta eroja suomalaisiin tapoihin on paljon. Ei ole olemassa yhtenäistä eteläafrikkalaista tapakulttuuria, vaan bisnes- ja käytöstavat vaihtelevat riippuen minkä etnisen ryhmän edustajan kanssa ollaan tekemisissä. Valkoiset käyttäytyvät pitkälti eurooppalaisten tapojen mukaisesti. Värilliset ja intialaiset noudattavat perinteisiä tapojaan, mutta tietävät miten eurooppalaiset käyttäytyvät. Suurimmat erot käytöstavoissa on suomalaisten ja afrikkalaisten välillä. Etnisen taustan lisäksi työelämään vaikuttavat myös Etelä-Afrikan ainutlaatuinen historia sekä pitkälti siitä johtuva ihmisten sosiaalinen eriarvoisuus. Ihmisten erilaisten kulttuuristen taustojen tiedostaminen auttaa toimimaan tehokkaammin työtilanteissa.

Yhteistä kaikille eteläafrikkalaisille on, että hyvän työ- ja liikesuhteen edellytyksenä on oppia tuntemaan henkilö jonka kanssa ollaan tekemisissä. Henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä ja niiden solmiminen voi viedä pitkänkin ajan. Kaikki tilaisuudet suhteiden luontiin kannattaa käyttää hyväksi. Eteläafrikkalaiset ovat erittäin lämpimiä ja vieraanvaraisia ihmisiä, joten sosiaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan on helppoa. Pohjoismaalaisiin suhtaudutaan positiivisesti. Valitettavasti eri etnisten ryhmien eteläafrikkalaiset ovat harvoin tekemisissä keskenään vapaa-ajalla.

Afrikkalaisten yhteisöllinen maailmankatsomus ja suomalaisesta poikkeava aikakäsitys voivat aiheuttaa suurimmat yllätykset suomalaisille. Afrikkalaiselle yksilölliset pyrkimykset eivät ole tärkeitä, vaan yksilön tulee ajatella ryhmän etua. Elämän ydinarvo on ihmisen suhde toiseen ihmiseen ja tämä vaikuttaa niin työtapoihin kuin moraaliin ja käsitykseen oikeasta ja väärästä. Yhteisöllinen käsitys vaikuttaa myös johtajuuteen ja yhdessä työskentelyyn. Aikakäsitys on Etelä-Afrikassa venyvä ja voi koetella tehokkuuteen tottuneen suomalaisen hermoja. Asioihin suhtaudutaan yleisesti rennommin kuin Suomessa. Tämä pätee varsinkin afrikkalaisiin, mutta rentous on nähtävissä kaikissa eteläafrikkalaisissa.

Sekä sanallisessa että sanattomassa kommunikoinnissa pärjää hyvillä suomalaisilla käytöstavoilla. Ihmisten välinen vuorovaikutus on tärkeää ja suullista kommunikointia arvostetaan enemmän kuin kirjallista tietoa. Tästä syystä esittely- ja tervehtimistilanteissa sekä keskusteluissa pitää rohkeasti avata suunsa. Tärkeää on muistaa, että tervehtimiseen ja kuulumisten kyselyyn käytetään pitkä aika ja puhekumppanin nimeä on kohteliasta toistaa puheessa. Nämä seikat pitää ottaa huomioon suhteiden luonnissa, myyntilanteissa sekä esityksissä.

Tämän työn tavoitteena on tarjota suomeksi tietoa eteläafrikkalaisista tavoista niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Tästä tiedosta on hyötyä sekä liikematkoilla että työskennellessä eteläafrikkalaisten kanssa. Tärkeintä on muistaa, että muiden ihmisten ja heidän tapojensa kunnioittaminen ei välttämättä suojele kulttuurisilta yhteentörmäyksiltä, mutta voi edistää tehokasta ulkomailla toimimista. Etelä-Afrikassa liiketoiminta ja työskentely voivat vaatia pitkämielisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Asiat eivät aina suju niin kuin odottaisi. Näissä tilanteissa pitää oppia ajattelemaan paikalliseen tyyliin: THIS IS AFRICA.

Seuraavassa olen listannut mielestäni tärkeimmät neuvot Etelä-Afrikan liike-elämässä pärjäämiseen:

• Osoita tapaamillesi ihmisille kunnioitusta ja inhimillisyyttä.
• Muista etnisen taustan ja uskonnon vaikutus tapakulttuuriin.
• Suhtaudu aikakäsitykseen ja erilaisiin työtapoihin kärsivällisesti.
• Tiedosta perinteistä johtuva miesten suhtautuminen naisiin.
• Opettele osallistumaan keskusteluun ja muista, että hiljaisuutta saatetaan oudoksua.
• Tervehdi kaikkia ihmisiä ja vaihda kuulumisia ennen asiaan siirtymistä.
• Älä pyri erottamaan työtä ja vapaa-aikaa.
• Käytä hyväksesi kaikki mahdollisuudet suhteiden luontiin ja ylläpitoon.
• Hoida liikeasioita kasvotusten aina kun mahdollista.
• Muista, että tapaamisaika ja -paikka ovat merkityksellisiä.
• Neuvottelutilanteissa ei pidä olla liian tiukka ja suoraa kritiikkiä tulee välttää.
• Käytä esityksissä konkreettisia esimerkkejä kovien faktojen sijaan.
• Kiinnitä huomiota ulkoiseen olemukseesi.
• Pyri noudattamaan hyviä tapoja, mutta muista, että aina voi kysyä neuvoa.

1. Johdanto

Etelä-Afrikka on maana kiinnostava nopeasti muuttuvan ja kehittyvän bisnesmaailmansa ja taloutensa vuoksi. Maa on logistinen ja taloudellinen portti muualle Afrikkaan ja tar­joaa suuret mahdollisuudet kansainvälisille yrityksille. Asuin Etelä-Afrikassa kaksi vuotta ja halusin hyödyntää tämän ajan oppimalla maasta, sen asukkaista ja tavoista mahdollisimman paljon.

Etelä-Afrikka on yksi maailman monipuolisimmista maista eri väestöryhmiensä ja näiden tapojen puolesta. Muuttaessani maahan etsin tietoa maan tapakulttuureista ja huomasin, että niitä on vaikea löytää suomeksi.

Työni Suomen suurlähetystössä, paikallisiin tutustuminen ja heidän kanssaan työskenteleminen sekä mieheni työn seuraaminen antoivat minulle mahdollisuuden käyttää monipuolista paikanpäällä hankittua materiaalia.

Tässä kirjoituksessa käsittelen niitä tapakulttuurin osa-alueita, jotka ensimmäisinä ja useimmiten tulevat vastaan kohdatessa etelä-afrikkalaisia liike-elämässä sekä työ- että vapaa-ajantilanteissa. Aihe on rajattu yleisimpiin käytöstapoihin, joihin törmää niin lii­kematkoilla kuin viipyessä maassa pidempään.

Näkökulmani on Johannesburgissa asu­neen suomalaisnaisen näkökulma ja sellaisena varsin kaukana Etelä-Afrikan etnisten ryhmien näkökulmasta. Etelä-afrikkalainen tapa tehdä bisnestä ei ole yksiselitteinen vaan liiketavat vaihtelevat kulttuuritaustan ja alueen mukaan. Sateenkaarikansan kulttuuriset tavat vaihtelevat suuresti ja ovat nähtävissä erilaisina tapoina työelämässä.

Koska Etelä-Afrikassa etnisiä ryhmiä ja tapoja on paljon, yleistykset ja yksinkertaistukset ovat tekstissä väistämättömiä. Vaikka pystyn kuvailemaan ainoastaan yleisimpiä tapoja, teksti voi auttaa välttämään käytösvirheitä työelämän tilanteissa ja selittää tavattavien ihmisten työtapoja. Mikäli tiedostaa etelä-afrikkalaisten tapojen moninaisuuden, on paremmat mahdollisuudet välttää kulttuurisia konflikteja.

Kirjoituksen tarkoituksena on saada vastauksia ky­symyksiin:

1. Millaiset historialliset ja sosiaaliset olot heijastuvat Etelä-Afrikan työelämään?
2. Millainen on Etelä-Afrikan väestön kulttuurinen kirjo?
3. Minkälaisia työelämään vaikuttavia arvoja ja käsitteitä on afrikkalaisilla?
4. Miten eteläafrikkalaiset kommunikoivat työelämässä?
5. Miten kulttuuriset piirteet näkyvät liiketavoissa ja miten bisnestä tehdään?
6. Miten Etelä-Afrikassa tulee käyttäytyä ja pukeutua?
7. Mitkä eteläafrikkalaiset tavat eroavat eniten suomalaisista tavoista?

Kirjoituksesta on hyötyä jokaiselle, joka etsii tietoa Etelä-Afrikasta sekä erityisesti etelä-afrikkalaisten kanssa työskenteleville. Koska Etelä-Afrikka on apartheid-ajan kauppasaartojen jälkeen ollut vasta kaksikymmentäviisi vuotta mukana kansainvälisessä kaupassa, sen liike-elämän tapakulttuuri on nopeasti muuttuva ja jatkuvasti kehittyvä. Lisäksi Afrikka kokonaisuu­dessaan on nopeasti kehittyvä maanosa, jonka liike-elämänkeskus on Etelä-Afrikka.

Kirjoitukseni keskittyy ainoastaan yhteen Afrikan maahan. Näin se täydentää ja tarjoaa yksi­tyiskohtaisempaa tietoa kuin ne teokset, joissa kerrotaan yleisesti Afrikan maista.

Tietoa kulttuurisista eroista olen kerännyt vapaamuotoisissa keskusteluissa eri kulttuuritaustaisten etelä-afrikkalaisten sekä maassa asuvien ja työskentelevien suomalaisten kanssa. Nämä keskustelut ovat antaneet paljon tietoa ja keskittyneet kirjallisia lähteitä paremmin ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin Etelä-Afrikan työelämästä.

Keräämääni tietoa täydentävät omat kokemukseni niin työelämästä kuin vapaa-ajalta. Kirjallisina lähteinä olen käyttänyt etelä-afrikkalaista kirjallisuutta maan tavoista ja liike-elämästä sekä suomalaista ja englanninkielistä kirjallisuutta tapakulttuurista ylei­sesti. Suurin osa Etelä-Afrikassa myytävistä käytös- ja liiketapojen teoksista ovat joko Iso-Britanniasta tai USA:sta.

Osa käyttämistäni käytöstapojen oppaista ovat yli kaksikymme­ntä vuotta vanhoja. Näiden lähteiden käyttö on kuitenkin mielestäni perusteltua, koska hyvistä tavoista kertovat oppaat eivät asialähteinä vanhene. Hyvät käytöstavat pikem­minkin löystyvät ajan myötä ja vanhemmat oppaat ovat uudempia ankarampia hyvien tapojen suhteen.

Etenkin maan faktatiedoissa ja tilastotiedoissa lähteinä ovat olleet etelä-afrikkalaiset www-sivut. Monet käyttämäni lähteet ovat englanninkielisiä ja kään­nökset olen tehnyt itse.

2. Keskeisiä käsitteitä

Eteläafrikkalaisissa lähteissä käytetään rodullista taustaa kuvaavaa väestön jakoa, jota käytän myös tässä tekstissä.

Afrikkalaisella tarkoitetaan nimenomaan mustaa eteläafrikkalaista. Tämä ei tarkoita, etteivätkö muut etniset ryhmät katso olevansa afrik­kalaisia.

Värilliset eteläafrikkalaiset on 1600–1800 -luvuilla maahan tuotujen malaiji­orjien, afrikkalaisen xhosa-heimon ja hollantilaisten uudisasukkaitten jälkeläisiä.

Aa­sialaiset on yleisnimi, jolla viitataan kaikkiin Etelä-Afrikan aasialaisiin. Suurin osa tästä ryhmästä on intialaisia.

Valkoisiksi katsotaan eurooppalaisten jälkeläiset sekä kaikki muut valkoiset.

Buuri / afrikaaneri on valkoinen hollantilaisten jälkeläinen, joka puhuu kotikielenään afrikaansia.

Eteläafrikkalaisella tarkoitan kaikkia Etelä-Afrikan tasavallan kansalaisia kulttuuriseen taustaan ja ihonväriin katsomatta.

Apartheid oli eteläafrikkalainen rotuerottelupolitiikka, jota toteutti oikeistolainen kan­sallispuolue vuosina 1948 – 1994.

Uusi Etelä-Afrikka tarkoittaa aikakautta apartheidin päättymisen jälkeen. Ensimmäiset kaikille vapaat vaalit järjestettiin maassa vuonna 1994, jolloin uuden aikakauden voi­daan katsoa alkaneen.

Black Economic Empowerment (BEE) on Etelä-Afrikan hallituksen ajama muun muassa työlainsäädäntöön ja yritysten omistusoikeuteen vaikuttava ohjelma, jolla pyritään tu­kemaan afrikkalaisten työllistymistä ja varallisuuden tasaisempaa jakautumista valkois­ten ja afrikkalaisten välillä.  BEE-lainsäädännön vaikutuksesta yritystoimintaan voit lukea lisää täältä.

3. ETELÄ-AFRIKKA

Yleistä maasta ja sen liiketoimintaympäristöstä

Etelä-Afrikan tasavalta, tästä eteenpäin Etelä-Afrikka, on hyvin monipuolinen maa niin ilmastonsa ja luontonsa kuin väestönsä ja kulttuurinsa puolesta. Maassa kohtaavat moderni länsimaalainen teollisuusyhteiskunta ja perinteinen afrikkalainen maatalousyhteiskunta.  Maa sijaitsee Afrikan mantereen eteläisessä kärjessä ja on pinta-alaltaan noin 1.22 miljoonaa neliökilometriä. Euroopassa tämä pinta-ala kattaisi Saksan, Ranskan ja Italian.

Kartasta voi nähdä, että maata ympäröivät lännen puolella kylmä Atlantin valtameri ja idän puolella lämmin Intian valtameri. Karttaan on merkitty Etelä-Afrikan kolme pääkaupunkia.   

Etelä-Afrikan tasavallan kartta (DK Atlas, 232).

Luonto

Luonto on hyvin monipuolista vaihdellen rannikoilla subtrooppisesta Välimeren ilmastoon ja sisämaassa korkeasta ylämaasta Kalaharin autiomaahan. Kasvi- ja eläinkunta on hyvin rikasta ja maassa on monia ainoastaan Etelä-Afrikassa tavattavia lajeja. Maan eläimistöön kuuluvat Afrikan viisi suurta (African Big Five): sarvikuono, norsu, vesipuhveli, leijona ja gepardi. Maassa ei ole luonnonjärviä eikä laivakelpoisia jokia, joten suurin osa vesistöistä on keinotekoisesti tehtyjä.

Vuodenajat ovat päinvastoin kuin Suomessa eli kesä on marraskuusta maaliskuuhun ja talvi toukokuusta syyskuuhun. Selkeää kevättä ja syksyä ei ole. Päivälämpötilat vaihtelevat alueittain kesäkuukausien 20-40 asteista talvikuukausien leutoihin 15-20 asteisiin. Alueelliset sekä vuorokautiset lämpötilojen vaihtelut ovat suuria ja talvella yölämpötila voi sisämaassa pudota nollaan asteeseen. Myös sademäärät vaihtelevat suuresti alueiden ja vuodenaikojen mukaan; rannikoilla sataa yleensä läpi vuoden, mutta sisämaassa vain kesäisin.  Pitkittynyt kuivuus on ainoa alueella esiintyvä luonnonkatastrofi.

Hallinto

Etelä-Afrikka on tasavalta, jossa kaikilla kansalaisilla on äänioikeus 18 ikävuodesta alkaen. Yleiset parlamenttivaalit pidetään joka viides vuosi. Parlamentti käyttää ylintä lainsäädäntövaltaa ja on jakautunut 400-paikkaiseen Kansalliskokoukseen (National Assembly) ja 90-paikkaiseen Provinssien neuvostoon (National Council of Provinces).  Neuvosto valvoo maan yhdeksän osavaltion paikallishallinnon etuja ja pyrkii vaalimaan kulttuuristen ja kielellisten perinteiden säilymistä.  Kansalliskokous valitsee presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan ja seuraavat presidentin vaalit ovat vuonna 2023.  Presi­denttinä on ollut vuodesta 2018 lähtien herra Cyril Ramaphosa on sekä valtion päämies että hallituksen johtaja.

Nykyiset 9 provinssia ovat pohjoisesta etelään: Limpopo, Mpumalanga, Gauteng, North-West, Free State, KwaZulu-Natal, Northern Cape, Eastern Cape ja Western Cape. Etelä-Afrikalla on kolme pääkaupunkia: Kapkaupunki Western Capessa, Tshwane (Pretoria) Gautengissa ja Bloemfontein Free Statessa. Kapkaupunki on lain-säädännöllinen, Tshwane (Pretoria) hallinnollinen ja Bloemfontein juridinen pääkau­punki. Hallitus istuu Kapkaupungissa, mutta ministereitä on sijoitettu myös Tshwaneen (Pretoriaan). Lainsäädäntö perustuu perustuslain lisäksi roomalais-hollantilaiseen lakiin ja varsinkin kauppa- ja yrityslainsäädännössä englantilaiseen lakiin sekä yleiseen hyvään kauppakäytäntöön. Perustuslaki tunnustaa myös heimopäälliköiden aseman maassa ja antaa afrikkalaisten käyttää perinteisiin perustuvia heimolakeja.

Talous

Etelä-Afrikka on Afrikan mantereen taloudellisesti kehittynein maa. Maassa on vakaa ja toimiva makrotaloudellinen ympäristö. Rahatalous, juridinen järjestelmä, viestintä, energia- ja kuljetussektorit sekä infrastruktuuri ovat hyvin kehittyneitä. Etelä-Afrikalla on rikkaat mineraalivarat ja se on maailman suurin kullan, platinan ja kromin tuottaja. Maa on omavarainen maakaasun suhteen ja saatavilla on paljon edullista energiaa. Pää-teollisuusaloja ovat kaivos- ja metalliteollisuus, auto- ja koneteollisuus, tekstiiliteollisuus, kemikaalit ja lannoitteet sekä elintarvikkeet. Tärkeimmät kauppakumppanit olivat vuonna 2017 Kiina, Yhdysvallat, Saksa, Japani, Intia, Botswana ja Namibia (https://www.cia.gov/the-world-factbook/countries/south-africa).

Etelä-Afrikan ja Suomen välinen kauppa on Etelä-Afrikalle alijäämäinen. Suomesta viedään Etelä-Afrikkaan eniten koneita ja mekaanisia laitteita sekä selluloosaa. Etelä-Afrikasta tuodaan Suomeen lähinnä koneita ja niiden osia, elin-tarvikkeita sekä raakametallia ja mineraaleja. (2007 ) 

Etelä-Afrikassa on suuret kotimaiset markkinat sekä laajenevat mahdollisuudet vientiin muihin Afrikan maihin. Etelä-Afrikka kuuluu SADC:hen (Southern African Develop-ment Community), jonka tarkoituksena on vapaakauppa-alueen luominen eteläiseen Afrikkaan. Etelä-Afrikka on myös aktiivisesti mukana luomassa Afrikan maiden yhteistyötä NEPAD (The New Partnership for Africa´s Deve-lopment) yleishankkeen kautta. NEPAD:n tavoite on vähentää köyhyyttä ja eri-arvoisuutta sekä lisätä Afrikan maiden kasvua ja kehitystä lähinnä afrikkalaisen omistuksen ja työllistymisen kautta. Etelä-Afrikalla ja EU:lla on ollut sopimus vapaasta kaupasta (Trade, Development and Co-operation Agreement) vuodesta 2000 ja vuoteen 2010 mennessä kauppa tulee lähes kokonaan vapautumaan. Tommi Viisteensaari toteaa opinnäytetyössään South Africa as a market for Finnish companies (2005) Etelä-Afrikan olevan erittäin potentiaalinen kauppakumppani suomalaisille yrityksille. Etelä-Afrikka on myös portti Sub-Saharan Afrikan kasvaville markkinoille.

Maan virallinen valuutta on randi (ZAR) ja yksi euro (€) oli 15,32 randia 5.2.2019 kurssin mukaan (Oanda.com). Randin kurssi ja maan korkotaso ovat suhteellisen vakaita. Etelä-Afrikan bruttokansantuote BKT oli 592  miljardia dollaria vuonna 2018. Maassa on kuitenkin erittäin korkea työttömyys ja tämä haittaa talouden kasvua. Talouspolitiikka on konservatiivista, mutta käytännöllistä. Se keskittyy inflaation laskemiseen ja kaupan vapauttamiseen sekä talo­uskasvun ja investointien edistämiseen työpaikkojen ja yksityistalouksien tulojen lisää­miseksi. 

Etelä-Afrikan talouspolitiikka ei rajoita ulkomaisten yritysten ja yksityishenkilöiden investointimahdollisuuksia. Liike- ja asuinhuoneistoja on tarjolla paljon ja ne ovat vapaasti vuokrattavissa tai ostettavissa myös 100 prosenttiseen ulkomaiseen omistukseen. Liiketoiminnallisesti Etelä-Afrikan negatiivisina piirteinä ovat korkea rikollisuus ja ammattitaitoisen työväen puute. Suomalaisesta tavasta poiketen kirjanpidollinen varainhoitovuosi Etelä-Afrikassa alkaa 1.4 ja päättyy 31.3.

Gautengin provinssi on maan kaupankäynnin, rahatalouden ja teollisuuden keskus.  Gautengissa sijaitsevat Johannesburg ja Tshwane (Pretoria), josta tällä hetkellä käyte­tään näitä kahta eri nimeä.
Suurin osa maan yritysten pääkonttoreista on sijoittunut Jo­hannesburgin ympäristöön ja alue tuottaa yli kolmanneksen maan kokonaisbruttokan­santuotteesta. Gautengin provinssissa on maan suurin lukutaitoaste sekä henkilökohtai­nen tulotaso. Suurin osa maan tutkimus- ja kehitystyöstä keskittyy tälle alueelle ja sen informaatioteknologia ja tietoliikenne kehittyvät jatkuvasti. Tshwane (Pretoria) on maan hallinnollinen ja toimeenpaneva pääkaupunki ja suurin osa ulkomaisista suurlähetys­töistä on tässä kaupungissa. Kapkaupunki on maan toiseksi suurin taloudellisesti mer­kittävä kaupunki, jossa sijaitsevat joidenkin yritysten pääkonttorit. Liike-elämän rytmi on kuitenkin paljon Johannesburgia rauhallisempaa ja rennompaa.

Suurten kaupunkien ulkopuolella suurin osa Etelä-Afrikasta on maataloustuottajien käytössä lähinnä karjan laidunmaana. Viljelyskelpoista maata on vain 15 prosenttia maa-alasta. Tästä huolimatta sateiden määrästä riippuen Etelä-Afrikka on useimpina vuosina omavarainen kaikkien maataloustuotteiden osalta. Maassa viljellään menestyk­sekkäästi lähes kaikenlaisia kasveja sekä kasvatetaan siipikarjaa, nautoja ja lampaita. Maa kuuluu maailman suurimpiin auringonkukansiementen, sokerin, viinien, strutsien ja villan tuottajiin. Metsää maan pinta-alasta on ainoastaan 10 prosenttia eikä metsäta­lous ole merkittävää.

Infrastruktuuri

Etelä-Afrikka on logistinen portti muualle Afrikkaan. Tiet, rautatiet ja lentoliikenne ovat kehittyneitä ja kattavat hyvin koko maan. Rautatie-ja lentoliikenne naapurimaihin on kattavaa. Välimatkat ovat pitkiä ja tämän vuoksi lentoliikennettä on paljon ja lentä-minen on Suomen hintoihin verrattuna edullista. Päällystettyjä lentokenttiä on 146, joista suurimmat ovat O.R. Tambo (Johannesburg), Kapkaupunki ja Durban. Maan merisatamat ovat moderneja ja suurimmat niistä ovat Durban, Kapkaupunki, East London, Port Elizabeth sekä rahtisatamat Richards Bay ja Saldanha Bay.

Etelä-Afrikan tiet ovat suhteellisen hyvässä kunnossa ainakin suurimmissa kaupungeissa ja tiet naapurimaihin ovat hyvin hoidettuja. Päällystettyjä teitä on 57,568 kilometriä, joista 2032 kilometriä on moottoriteitä. Liikenne on maassa vasemmanpuoleinen ja parhaiten pääsee liikkumaan omalla autolla. Julkinen liikenne ei ole kovin kehittynyttä ja suuri osa siitä hoidetaan yksityisessä omistuksessa olevilla minibussitakseilla. Minibussit voivat olla vaarallisia niiden huonon kunnon ja kuljettajien puutteellisten ajotaitojen takia. Näistä syistä en suosittele ulkomaalaisten käyttävän minibussitakseja.

Etelä-Afrikka on maanosansa teollinen jättiläinen ja liike-elämän kannalta hyvin kehittynyt. Finpron Hankeneuvontapalveluiden Etelä-Afrikan toimisto arvioi maan Afrikan teknologisesti kehittyneimmäksi maaksi. Tieto- ja maksuliikenne toimivat hy­vin. Maassa on kolme GSM operaattoria ja tukiasemien verkko on kattava lukuunottamatta maaseutualueita. Matkapuhelimia (cellular phone) oli vuonna 2004 21,5 miljoonalla henkilöllä ja puhelimen käyttömahdollisuus on 72 prosentilla väestöstä. Tilasto on vanha ja varsinkin matkapuhelimien määrä on kasvanut.

Vuonna 2004 väestöstä 5,8 prosentilla oli mahdollisuus käyttää Internetiä joko kotonaan tai työpaikallaan. Internet- yhteydet ovat suurimmissa kaupungeissa melko hyvät, mutta kalliit. Kaupungeissa on mahdollista tilata kuituyhteys, jonka maksiminopeus on 1,000Mbps. Yhteydet ovat kuitenkin jatkuvasti kehittymässä ja ICT- ala on yleisesti kasvava teollisuuden ala.

4. Historia nykypäivän pohjana  

Bushmanneista uudisasukkaisiin

Nykyisestä Etelä-Afrikasta on löydetty merkkejä maailman vanhimmista ihmisistä 3,5 miljoonan vuoden takaa ja pysyvästä asutuksesta 100 000 vuoden takaa. Maata asuttivat tuolloin metsästäjäkeräilijät bushmannit (khoisat), jotka myöhemmin aloittivat myös karjankasvatuksen. Alueelle saapui pohjoisemmasta monia pieniä heimoja sekä khoikhoita (hottentotteja), bantuja ja zuluja. Heimot olivat jakaneet maan keskenään jo paljon ennen kuin ensimmäiset eurooppalaiset löysivät Afrikan eteläisen kärjen vuonna 1488.

Eurooppalaiset pitivät paikkaa laivojen tukikohtana ja 1652 hollantilaiset perustivat Kapmaansiirtokunnan. Siirtokunnan väkimäärä kasvoi nopeasti ja tilanpuutteesta johtuen maahan saapuneet hollantilaiset, englantilaiset ja ranskalaiset uudisasukkaat siirtyivät sisämaahan _­vieden heimoilta viljelysmaata ja karjaa.

1700- ja 1800-luvuilla alkoivat taistelut elintilasta luoden pohjan eurooppalaisten maanomistukselle. Iso-Britannia otti Kapmaassa vallan vuonna 1795. Valta luovutettiin takaisin Hollannille 1803 ja Iso-Britannia valloitti maan takaisin itselleen vuonna 1806. Se piti siirtokuntaa hallussaan vuoteen 1910 asti.

Iso-Britanniasta saapui suuria siirtolaismääriä ja brittien valtaantulo näkyi niin hallinnossa ja lainsäädännössä kuin sosiaalisissa ja liiketavoissakin. Näitä tapoja noudatetaan pitkälti vieläkin. Hollantilaiset uudisasukkaat eli buurit olivat vahvasti eri mieltä brittihallinnon kanssa muun muassa orjuuden lakkauttamisesta sekä liberaalista käsityksestä kirkon ja valtion tasa-arvoisuudesta.

Vieläkin voisi karkeasti yleistää englantilaisten jälkeläisten olevan vapaa-mielisempiä kuin hollantilaisten jälkeläisten. Erimielisyyksien takia buurit, jotka nyt puhuivat afrikaansia, siirtyivät sisämaahan. Kaupungit olivat brittien asuttamia, kun taas buurit ja afrikkalaiset asuivat maaseudulla. Tämä on jako, joka vielä nykyisin pitää yleistäen paikkansa.

Buurit halusivat irrottautua brittien vallasta perustamalla kaksi itsenäistä buurivaltiota. Vuonna 1835 alkoi buurien massamuutto maalle eli Groot Trek kestäen vuoteen 1848 asti. Tämä oli tapahtuma, jota vieläkin juhlitaan buurien keskuudessa ja joka näkyy esimerkiksi katujen nimissä. Buurit olivat syvästi kristittyjä ja pitivät heitä ympäröiviä heimoja pakanoina ja alempiarvoisina. Tämä ajattelutapa loi pohjan tulevalle rotuerottelupolitiikalle.

Apartheidin aika

Vuonna 1860 maahan tuotiin suuret määrät intialaisia työskentelemään sokeriruoko­pelloille. Monet nykyisin maassa asuvat intialaiset polveutuvat heistä.

Ensimmäiset timantit löydettiin Pohjois-Kapista 1867 ja ensimmäiset kultakentät Johannesburgista 1886. Nämä löydöt johtivat suuren siirtolaismäärän saapumiseen lähinnä Euroopan eri maista. Samaan aikaan buurien itsenäistymispyrkimykset Englannin hallinnosta johtivat kahteen buurisotaan vuosina 1880–1901 ja buurien hävitessä, autonomiset buurialueet liitettiin Kapmaahan.

Vuonna 1910 muodostettiin Etelä-Afrikan liittovaltio (Union of South Africa), johon kuului myös nykyinen Namibia. Suurin osa afrikkalaisista asui edelleen maalla eri heimopäälliköiden alaisuudessa. Heidät suljettiin pois liittovaltion hallinnosta ja rodullinen erottelu alkoi saada lain tukea.

Timanttien ja kullan löytäminen johti valkoisten haluun varmistaa niiden omistus ja pyrkimyksiin pitää heimopäälliköt poissa osingonjaoista. Kaivosteollisuuden kukoista­minen muutti siirtokunnan maatalousmaasta teolliseksi ja loi pohjan ihmisten eriarvoi­suudelle niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti.

Apartheid eli rotuerottelupolitiikka tuli voimaan virallisesti vasta 1948, kun valkoisten vaalit voitti oikeistolainen, afrikaanerei­den Kansallispuolue. Sen valtaantulo vahvisti rodullisen syrjinnän ja valkoisten ylival­lan. Apartheidin voidaan kuitenkin katsoa alkaneen jo vuonna 1913, kun hallitus asetti Maalain (Land Act).

Se kielsi afrikkalaisia omistamasta maata muualta kuin maaseu­dulta heimonsa alueelta eli bantustaneista ja eri heimot pakotettiin asumaan toisistaan erillään. Tämän seurauksena nykyisessäkin Etelä-Afrikassa eri heimojen jäsenet ovat asettuneet pitkälti omille alueilleen, esimerkiksi zulut KwaZulu-Natalin provinssiin.

Britit ja buurit omistivat maat ja kaivokset tai työskentelivät työnjohtajina mustien ja vasta saapuneiden siirtolaisten tehdessä kaivostyön. African National Congress (ANC) perustettiin puolustamaan afrikkalaisten oikeuksia. Se oli aluksi puhtaasti poliittinen liike, jonka tavoitteena oli ihmisten tasa-arvo.

Vuoden 1948 jälkeen kansallispuolue sääti lakeja, jotka YK on määritellyt rikoksiksi ihmisyyttä vastaan. Näitä lakeja olivat muun muassa:

– Ihmiset rotujen mukaan rekisteröivä laki, Population registration act. Afrikkalaisten,   värillisten ja aasialaisten tuli kantaa mukanaan passia, josta selvisi henkilön rodullinen alkuperä. Laki ei juurikaan koskenut valkoisia.

– Erirotuisten ihmisten seka-avioliiton ja seksuaalisen kanssakäymisen kieltävät lait.

– Erirotuisten ihmisten välisen kanssakäymisen kieltävä laki, Separate Amenities Act. Kielto koski kaikkia julkisia paikkoja, kuten virastoja, sairaaloita, ravintoloita ja puistoja. Lailla erotettiin parhaat palvelut ja alueet vain valkoisten käyttöön.

– Tietyllä alueella asumaan pakottava laki, Group Areas Act. Afrikkalaiset, värilliset ja aasialaiset pakotettiin siirtymään ns. Townshippeihin ja asumaan rajatulla alueella, piit­taamatta heimojen tai perheiden alueista.

Apartheidlakien vastustajana ANC muuttui sotilaalliseksi vastarintaliikkeeksi ja se kiellettiin lailla 1960, kuten myös kaikki ammattiliitot. ANC-johtajia, muun muassa vuonna 1993 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nelson Mandela, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen maanpetoksesta vuonna 1964.

Afrikkalaiset alkoivat puolustaa oikeuksiaan yhä kiivaammin ja mielenosoitukset muuttuivat usein väkivaltaisiksi poliisien yrittäessä lopettaa ne esimerkiksi ampumalla väkijoukkoon.

Kohti vapautta

Valtaa pitävän Kansallispuolueen tavoitteena oli täydellinen itsenäisyys Isosta-Britanni­asta. Tämä saavutettiin, kun muut maailman valtiot alkoivat vastustaa apartheidiä ja vaativat Etelä-Afrikan eroa kansainyhteisöstä.

Etelä-Afrikan tasavalta itsenäistyi vuonna 1961.1980-luvulle tultaessa afrikkalaisten vastarinta, kansainvälinen kauppasaarto ja taloudelliset pakotteet sekä maailman yleinen tuomitseva ilmapiiri alkoivat käydä apart­heidhallitukselle ylivoimaisiksi. Painostuksen alla passilaki (Population registration act) purettiin vuonna 1986 aloittaen koko rotuerottelupolitiikan purun.

Afrikaaneri FW de Klerk valittiin presidentiksi vuonna 1989 ja hän aloitti sovittelun vapauttamalla poliittisia vankeja, sallimalla mielenosoitukset sekä laillistamalla ANC:n. Apartheidlait purettiin vuonna 1991.
Maan ensimmäiset kaikille vapaat vaalit järjestettiin menestyksekkäästi vuonna 1994. ANC voitti vaalit ylivoimaisesti ja Nelson Mandelasta tuli Uuden Etelä-Afrikan ensim­mäinen afrikkalainen presidentti.

Rauhanomainen vallanvaihto valkoisilta afrikkalaisille oli pitkälti Mandelan omien rauhaa painottavien periaatteiden ja diplomaattisten taitojen ansiota. Etelä-Afrikassa erittäin rakastettua ja kunnioitettua Nelson Mandelaa kutsutaan nimellä Madiba. Nimi on Mandelan xhosa-heimossa periytyvä kunnianimi vanhemmalle heimon jäsenelle. Nykyään nimi mielletään Etelä-Afrikassa Nelson Mandelan synonyymiksi ja se tarkoittaa ”Kansan isää”.

“Without forgiveness there is no future, but without confession
 there can be no forgiveness.”

“Ilman anteeksiantoa ei ole tulevaisuutta, mutta ilman tunnustusta
 ei voi olla anteeksiantoa”

Arkkipiispa Desmond Tutu

Maassa mietittiin pitkään, miten rotusyrjinnän aikaisia hirmutekoja tulee käsitellä ja kuinka tuomita tekijät. Nelson Mandelan johdolla oltiin sitä mieltä, että asiaa ei voida olla käsittelemättä, koska tämä johtaisi katkeruuteen ja mahdollisesti kostokierteeseen.

Rotusyrjinnän muistojen lievittämiseksi maahan perustettiin 1994 ainutlaatuinen totuus­komissio
The Truth and Reconciliation Commission (TRC), jonka tavoitteena oli kansallisen yhtenäisyyden saavuttaminen ja sovinnon aikaansaaminen sorrettujen ja sortajien välillä.

Totuuskomissiossa rotusorron uhrit saivat kertoa kokemuksistaan ja sortajat pyytää armahdusta uhreiltaan. Tietyin ehdoin vilpittömästi tekojaan katuvat armahdettiin eikä heitä tuomittu rangaistuksiin. Apartheidin aikaiset johtajat, jotka eivät suostuneet tulemaan totuuskomission kuultaviksi, eivät saaneet armahdusta vaan heidät altistettiin mahdollisuudelle joutua syytetyksi rikoksistaan myöhemmin.

Ensimmäisissä kaikille vapaissa vaaleissa valittu hallitus laati vuonna 1996 maalle yh­den maailman liberaaleimmista perustuslaeista, joka takaa kaikille kansalaisille yhtäläi­set oikeudet rotuun katsomatta. Uusi perustuslaki korostaa yksilön vapautta sekä kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuutta. Sitä pidetään barrikadina rasis­mia vastaan. Uuden perustuslain perusarvot on tiivis­tetty Johannesburgissa sijaitsevan apartheid-museon betoni-pilareihin

– Democracy (demokratia) – Reconciliation (sovinto)
– Equality (tasa-arvoisuus) – Diversity (moninaisuus)
– Responsibility (vastuu) – Respect (kunnioitus)
– Freedom (vapaus)

Kuva apartheidmuseon edestä Johannesburgista.

Kaikki eteläafrikkalaiset ovat tasavertaisia lain edessä, mutta rotusyrjinnän jäljet näky­vät jokapäiväisessä elämässä vielä pitkään sosiaalisena eriarvoisuutena. Rotuerottelun historia selittää pitkälti maassa vallitsevat tulo- ja koulutuserot sekä työttömyyden ja rikollisuuden. Maassa pitkään jatkuneen rotusorron jälkiä ei pyyhitä pois vielä viidessä-toista vuodessa eikä rasistisia asenteita ja ennakkoluuloja muuteta helposti.

Tämän huomaa siitä, että eri kulttuurisilla ryhmillä on melko vähän kanssakäymistä keskenään työajan ulkopuolella. Yhtenäistä eteläafrikkalaista identiteettiä yritetään vahvistaa rotuun katsomatta muun muassa yhdellätoista virallisella kielellä ja kolmikielisellä kansallislaululla ”Nkosi Sikelele Afrika”
“Jumala suojelkoon Afrikkaa”.

Jokapäiväisessä elämässä totuus on, että ihmisen sosiaalinen paikka yhteiskunnassa määrittyy vieläkin pitkälti etnisen taustan kautta. Afrikkalaiset tekevät vieläkin huonoimmin palkatut, likaiset työt ja ovat huonoimmassa sosiaalisessa asemassa. Onneksi tämä on muuttumassa afrikkalaisten noustessa Etelä-Afrikkassa parempiin asemiin niin työelämässä kuin sosiaalisesti.

Esimerkki: Suurlähetystömme afrikkalainen työntekijä oli koulutusmatkalla Helsingissä. Siellä hän näki suomalaisten, valkoisten miesten korjaavan raitiovaunukiskoja. Hän oli äärimmäisen hämmästynyt siitä, että valkoinen mies tekee tällaisia töitä.

Sateenkaarikansa

Val­tion tutkimuslaitos Statistics South Africa tekee vuosittain arvion väestön määrästä. Arvio elokuulta 2007 arvioi Etelä-Afrikassa olevan 47.9 miljoonan ihmistä. Tarkkojen tilastojen saaminen on vaikeaa johtuen puutteellisista väestön kirjauksista sekä kasvavasta laittomasta siirtolaisuudesta.

Väestön keskimääräinen elinikä on 50.0 vuotta (2007). Vielä vuonna 2001 väestökasvun ennustettiin olevan suurta, koska tällöin ei osattu arvioida aidsiin rajoittavaa vaikutusta väestökasvuun. Vuoden 2007 alussa vä­estön kuolleisuusluvut olivat korkeammat kuin syntyvyysluvut ja arvioitu väestönkasvu oli -0,46 prosenttia.

Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1984 saanut arkkipiispa Desmond Tutu on ensimmäi­senä käyttänyt maastaan ja ihmisistään nimitystä sateenkaarikansa, The Rainbow Nation. Tämä nimitys on nykyisin yleisesti käytössä ja tällä viitataan väestön etniseen monipuolisuuteen. Väestö muodostuu ainakin kahdestakymmenestä eri etnisestä ryh­mästä.

Kuviossa 1 on esitetty vuoden 2007 virallinen arvio Etelä-Afrikan väestön jakaantumisesta rodullisiin ryhmiin. Väestöstä 79,6 prosenttia (38,1 milj.) on afrikkalaisia, 9,1 prosenttia (4,4 milj.) valkoisia, 8,9 prosenttia (4,2 milj.) värillisiä ja 2,5 prosenttia (1,2 milj.) aasialaisia.

Kuviossa afrikkalaiset on niputettu yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, mutta tämä ryhmä jakaantuu useaan eri heimoon. Jokaisella heimolla on omat tapansa, kielensä ja kulttuurinsa. Kaupunkilaistuneet afrikkalaiset ovat omaksuneet länsimaisia tapoja, mutta perinteet ovat kuitenkin säilyneet niiden rinnalla.

Maaseudulla perinteisiä tapoja noudatetaan vieläkin. Suurimpia heimoja ovat xhosat, zulut, ndebelet,
eri sothojen heimot, shangaanit ja vendat. Xhosat ja zulut ovat suurimmat ryhmät ja ovat perinteisesti kilpailevia heimoja.

Etelä-Afrikan valkoisista noin 60 prosenttia on afrikaansia puhuvia buureja, jotka ovat hollantilaisten jälkeläisiä. 40 prosenttia valkoisista on englantilaista alkuperää olevia ja muita eurooppalaisia. Englantilaiset asuvat lähinnä KwaZulu-Natalissa ja Western ja Eastern Capen alueella, kun taas buurit asuvat Gautengissa ja sen pohjoispuolella olevissa provinsseissa.

Yleistäen voisi sanoa valkoisten asuvan pääasiassa kaupungeissa, vaikkakin monet buurit asuvat maaseudulla. Suuria valkoisia vähemmistöjä ovat juutalaiset ja portugalilaiset ja pienempiä ryhmiä saksalaiset, hollantilaiset, italialaiset, kreikkalaiset ja ranskalaiset. Useimmat heistä ovat asuneet Etelä-Afrikassa jo vuosia tai jopa monen sukupolven ajan, mutta saattavat noudattaa omia perinteitään.

Värilliset ovat maahantuotujen malaijiorjien, xhosien ja hollantilaisten uudisasukkaitten jälkeläisiä.
Värilliset asuvat pääasiassa Western ja Northern Capen provinsseissa. Suurin osa värillisistä puhuu kotikielenään afrikaansia. Tämä ryhmä on uudessa Etelä-Afrikassa väliinputoaja. Värilliset joutuivat apartheid-ajalla kärsimään samasta erottelusta kuin afrikkalaiset, mutta heidät jätettiin pois
ensimmäisistä uuden hallituksen afrikkalaisille suunnatuista työllistämis- ja muista tukitoimista.

Maassa asuvista aasialaisista suuri osa on intilaisia, joiden sukulaiset tuotiin maahan 1800-luvulla työskentelemään sokeriruokopelloille. Myös intialaiset joutuivat apartheidin aikana elämään heille osoitetulla, rajatulla alueella. Tästä johtuen itärannikolla Durbanin ympäristössä on suuri, lähinnä keskiluokkainen intialaisten yhteisö. Durbanista löytyy hyvin intialaisia kaupunginosia, joissa eletään intialaisten perinteitten mukaan. Etelä-Afrikassa on jo pitkään ollut myös kiinalaisten yhteisöjä ja maahanmuutto myös Taiwanista on lisääntynyt jatkuvasti. Kiinalaiset asuvat lähinnä Johannesburgissa, jossa on suuri kiinalaisten kaupunginosa.

Uskonnot

Etelä-Afrikan perustuslaki takaa uskonnonvapauden eikä maalla ole kansallista kirkkoa. Uskonnolla on kuitenkin suuri merkitys ihmisten elämässä. Vuoden 2001 väestön­laskenta on viimeisin uskonnosta tehty tutkimus, mutta näiden lukujen katsotaan vielä­kin pitävän paikkansa suhteellisen hyvin. 80 prosenttia väestöstä kuuluu johonkin noin neljästätuhannesta kristittyjen erilaisesta kirkkokunnasta.

Valtaosa Etelä-Afrikan valkoisista ja värilli­sistä on kristittyjä. Afrikkalaisista noin 80 prosenttia ja aasialaisista noin 25 prosenttia kuuluu kristittyihin. Maassa on muslimeja 1,5 prosenttia ja hinduja 1,2 prosenttia. Noin 47 prosenttia Etelä-Afrikassa asuvista aasialaisista on hinduja ja 25 prosenttia musli­meja. Ei-uskovia on maassa ollut 15,1 prosenttia väestöstä vuonna 2001.

Perinteisten afrikkalaisten luonnonuskontojen harjoittajia oli väestönlaskennan mukaan vain 0,4 pro­senttia väestöstä. Huomattavaa on kuitenkin, että luonnonuskonnot ovat monesti mukana afrikkalaisten jokapäiväisessä elämässä kristinuskon rinnalla. Uskontokuntaan katso­matta usko Jumalaan on ihmisten elämässä vahvasti läsnä elämänkatsomuksena ja kä­sityksenä siitä, millainen maailma on.

Uusi Etelä-Afrikka

Köyhyys

Maata kutsutaan uudeksi Etelä-Afrikaksi merkitsemään uutta, vapaata aikakautta apart­heidin loputtua 1994. Kaikki kansalaiset ovat lain edessä tasa-arvoisia ja mustien, väril­listen sekä aasialaisten sosiaalisia oloja pyritään parantamaan. Olosuhteiden muuttumi­nen on kuitenkin hidasta.

Uudessa Etelä-Afrikassa on edelleen kaksi todellisuutta, rik­kaitten ja köyhien todellisuus. Vapaan hallituksen aikana on noussut uusi afrikkalainen keskiluokka, mutta köyhimpien kansalaisten olot eivät vielä ole suuremmalti muuttu­neet. Jo apartheidaikana hyvin menestyneet ja varakkaat ihmiset ovat rikastuneet enti­sestään, kun taas köyhät ovat köyhtyneet edelleen. Valkoiset ovat yhä pääasiassa pa­rempiosaisia eikä heidän elämäntapansa ole paljoa muuttunut uuden Etelä-Afrikan ai­kana.

Vuonna 2004 edelleen 9,1 prosenttia eteläafrikkalaisista eli alle yhdellä USA:n dollarilla päivässä mitattuna Maailman Pankin tilastolla. Köyhien prosentuaalinen määrä on kaksinkertaistunut vuoden 1994 jälkeen ja köyhyyden lisääntyminen on vai­kuttanut kaikkiin väestönryhmiin. Presidentti Mbekiä on arvosteltu siitä, että hän on keskittynyt pitkälti ulkopoli­tiikkaan ja edistämään koko Afrikan mantereen kehitystä oman maansa sosiaalisten olojen parantamisen kustannuksella

Hiv/aids

YK:n hiv/aids- ohjelma UNAIDS [viitattu 14.1.2008] arvioi hiv-positiivia Etelä-Afrikan 15-49 vuotiaasta aikuisväestössä olevan 18.8 prosentia eli noin 5.5 miljoonaa. Arviot aidsia sairastavien ihmisten määrästä vaihtelevat suuresti lähteestä riippuen ja ajantasaista tietoa Etelä-Afrikan aids-tilanteesta on vaikea löytää.

2007 Statistic South Africa arvioi väestöstä 11 prosentin olevan hiv-postiivisia. Etelä-Afrikan virallinen arvio on siis pienempi kuin UNAIDS:in arvio. Epäviralliset lähteet arvioivat maassa olevan paljon testaamattomia ihmisiä ja lukujen pelätään olevan paljon virallisia tilastoja suurempia. Suuri aidsia sairastavien määrä nostaa kuolleisuuslukuja, alentaa odotettua elinikää sekä hidastaa talouskasvua aktiivisen työväestön määrän vähentyessä.

Etenkin naisten aids-kuolleisuus vaikuttaa Etelä-Afrikan talouteen ja perinteiseen afrikkalaiseen perhemuotoon, jossa naiset ovat perheiden ensisijaisia huoltajia. Perinteisesti isoäidit ovat hoitaneet lapsia maaseutujen kylissä äitien työskennellessä kaupungeissa hankkimassa elannon koko perheelle.

Tapa on muuttumassa, sillä aidsista johtuvien kuolemien määrä on jatkuvassa nousussa varsinkin 20-39 vuotilailla naisilla. Tämän ikäisten naisten kuolleisuus nousi kolmenkertaiseksi vuoden 1997 ja vuoden 2004 välillä ja naisten hiv/aidsiin sairastumisen riski on jopa neljä kertaa suurempi kuin saman ikäisillä miehillä. Suuren ongelman tulevat tulevaisuudessa muodostamaan niin sanotut aids-orvot, joiden huoltajat ovat kuolleet tautiin.

Etelä-Afrikan väestöjakauma oli jo vuonna 2007 vääristynyt, sillä maassa oli alle viisitoistavuotiaita lapsia arviolta 15,2 miljoona. Vastaavasti yli 60 vuotiaita kansalaisia on ainoastaan 4,2 miljoonaa. Työikäisiä 15-60 vuotiaita eteläafrikkalaisia on vain hieman enemmän kuin lapsia eli 16,2 miljoonaa.

Koulutus ja työttömyys

Yli 20 vuotiaista eteläfrikkalaisista 72 prosenttia on lukutaitoisia, mutta luku jakaantuu epätasaisesti rodullisten ryhmien kesken. Kuten kuviosta 2 voi nähdä, valkoisista 99 prosenttia osaa lukea, aasialaisista 91 prosenttia ja värillisistä 76 prosenttia. Afrikkalaisista vain noin 66 prosenttia on lukutaitoisia.

Etelä-Afrikassa afrikkalaiset ovat keskimäärin heikosti koulutettuja, kun taas monella valkoisella on yliopistokoulutus. Tämä johtuu pitkälti apartheid-ajan erottelusta, jolloin valkoisille tarjottiin tasokkaat opiskelumahdollisuudet kun taas afrikkalaiset eivät välttämättä saaneet kouluopetusta lainkaan. Myöskään värilliset ja aasialaiset eivät saaneet samantasoista koulutusta kuin valkoiset, mutta parempaa kuin afrikkalaiset.

Nykyinen perustuslaki määrittelee koulutuksen perusihmisoikeudeksi ja koulutuksen katsotaan olevan keino parantaa ihmisten elämänlaatua. Julkinen koulutus on kuitenkin heikkotasoisempaa kuin maan yksityisissä kouluissa annettava opetus.

Lapset saavat hyvän koulutuksen, jos heidän vanhemmillaan on varaa maksaa yksityiskoulujen lukukausimaksut. Koulutuksen ja lukutaidon taso vaihtelee suuresti myös kaupunkien ja maaseudun välillä.

Vuonna 2005 hallitus on aloittanut koulutusohjelman, joka lupaa koulutuksen 95 prosentille kouluikäisistä lapsista. Koulutuksen taso vaikuttaa työllistymiseen ja paremmin palkattujen töiden saamiseen. Etelä-Afrikassa palkkaerot ovat erittäin korkeat vaihdellen ylimpien johtajien korkeista palkoista alimman tason työntekijöiden alhaisiin palkkoihin. Esimerkiksi vartijat voivat saada palkkaa 1500 randia eli noin 150 euroa kuukaudessa kun taas esimerkiksi yrityksen johtajan palkka voi olla 25 000 randia eli noin 2500 euroa.

Vuoden 2007 tilastojen mukaan työttömyysaste Etelä-Afrikassa oli 26 prosenttia. Kuvio 3 havainnollista kuinka työttömyys jakaantuu epätasaisesti afrikkalaisten, valkoisten, värillisten ja aasialaisten välillä johtuen paljolti koulutuksen eroista. Vuonna 2007 valkoisten työttömyysaste oli 4,35 prosenttia (miehet 4.1 % ja naiset 4.6 %) kun taas afrikkalaisten 30,7 prosenttia (miehet 25 % ja naiset 36.4 %). Värillisistä työttömänä oli 19,9 prosenttia (miehet 16,9 % ja naiset 22,9 %) sekä aasialaisista 14,6 prosenttia (miehet 11.3 % ja naiset 17.9 %). Eniten työttömiä on 15–34-vuotiaissa.

Maan talouspolitiikka pyrkii kannustamaan mustien yrittäjyyttä ja sijoittamista yritystoimintaan työttömyyden vähentämiseksi. Mustien ja valkoisten tuloeroja pyritään korjaamaan valtion ajamalla Black Economic Empowerment (BEE)-prosessilla.

Laissa mustilla tarkoitetaan afrikkalaisten lisäksi värillisiä, intialaisia, naisia, vammaisia ja muita työelämässä heikommassa asemassa olevia. Lainsäädäntö asettaa yrityksille tavoitteet, joiden keskeinen tarkoitus on tasa-arvoisuus yritysten henkilöstössä, johdossa ja omistuksessa. Laki muun muassa asettaa mustien kiintiöt yrityksen omistukselle, yrityksen hallituksen jäsenille, ylemmälle johdolle ja yrityksen eri työtekijätasoille.

Yrityksissä tulee korostaa sosiaalista vastuuta, mustien kouluttamista ja hankintamenoissa tulee suosia ostamista mustien omistamilta ja johtamilta yrityksiltä. Laki velvoittaa julkisia laitoksia ja valtion omistamia yrityksiä. Näiden lisäksi yksityiset yritykset voivat pyrkiä saamaan BEE-statuksen, mikä on tärkeää varsinkin jos tekee kauppaa valtion kanssa. Myös ulkomaisten yritysten tulee huomioida BEE-vaatimukset solmiessaan liikesuhteita, koska Etelä-Afrikassa BEE-statuksen yritykset ovat paremmassa asemassa kauppatilanteissa julkisen sektorin kanssa.

Mielestäni BEE:n ajatus on hyvä ja laki tarpeellinen mustan väestön työllistämi­seksi ja tuloerojen korjaamiseksi. BEE-prosessi on kuitenkin käytännössä johtanut siihen, että valkoisten on vaikea saada töitä tai päästä valtion virkoihin. Myös valkoisten omistamat pienet- ja keskisuuret yritykset ovat vaikeuksissa, koska eivät resurssien puutteesta pysty kilpailemaan mustien yritysten kanssa. Tämä kiihdyttää aivovuotoa ulkomaille maassa, jonka liiketoiminnan huono puoli on koulutetun työvoiman puute. Mustien yritysten suosiminen saattaa johtaa myös keinotteluun yrityskaupoilla eikä edistä BEE:n tarkoitusta varallisuuden tasaisemmasta jakaantumisesta.

Esimerkki: Vuoden 2008 tammikuussa valtiollinen sähkölaitos Escom ilmoitti julkisesti, ettei pysty toimittamaan sähköä koko Etelä-Afrikkaan. Television ajankohtaisohjelma Carte Blanche oli tutkinut syitä puutteelliseen sähkönjakeluun. Yksi syistä oli, että Escomilla on jatkuva 30 000 hengen henkilöstövajaus. Tämä viivästyttää esimerkiksi sähkölinjojen kunnostus – ja rakennustöitä. Henkilöstönvajaus johtuu siitä, että Escom on valtion yrityksistä tiukimmin noudattanut BEE-lainsäädäntöä. Sen toimintalinjoi­hin on kirjattu, ettei yritys palkkaa valkoisia miehiä. Valkoiset ovat kuitenkin Etelä-Af­rikassa ne, joilla olisi sähkötöissä tarvittava ammattitaito.

Lue lisää BEE-lainsäädännön vaikutuksesta yritystoimintaan voit lukea lisää täältä.

Kaupungit vastaan maaseutu

Etelä-Afrikan kaupungeissa asuu arviolta 25 miljoonaa ihmistä ja maaseudulla 20 miljoonaa ihmistä. Perinteisesti maaseudulla asuvat afrikkalaiset joutuvat muuttamaan kaupunkeihin työn perässä. Yli kolmannes kaupunkilaisista asuu neljässä eri kaupunkikeskittymässä, joista väestö-määrältään suurin
alue on Johannesburgin/Tshwanen (Pretoria) alue. Muut kaupunkikeskittymät ovat Durban / Pinetown / Pietermaritzburg, Kapkaupunki sekä Port Elizabeth/Uitehage-alue.

Väestön muutto kaupunkeihin aiheuttaa hökkelikylien muodostumista. Uuden Etelä-Afrikan hallitus on rakentanut 1,7 miljoonaa uutta taloa lähinnä afrikkalaisille, mutta vieläkin arviolta yli 5 miljoonaa eteläafrikkalaista asuu slummeissa. Ongelmia lisää suuri määrä laittomia siirtolaisia, jotka tulevat Etelä-Afrikkaan muunmuassa naapurimaasta Zimbabwesta.

Ruraali ja urbaaniväestön välillä on suuret erot niin sosiaalisissa oloissa kuin tavoissa. Tavoiltaan maalaiset ovat kaupunkilaisia perinteisempiä. Maaseudulla sanitaatio on heikkoa ja monet maaseutualueet ovat ilman sähköä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana hallitus on toimittanut vettä 9 miljoonalle uudelle ihmiselle ja lupaa sähkön 75 prosentille maan asukkaista Sähkön ja veden jakelu on keskittynyt kaupunkialueille ja vain 39 prosentilla eteläafrikkalaisista on sisälle tuleva juokseva vesi . Epävirallisilla asuma-alueilla kuten kuvassa 3, yhden yleisen vesihanan voi jakaa jopa 10 000 ihmistä.  Perustuslaki takaa juomakelpoisen veden kaikille kansalaisille, mutta infrastruktuurin puuttuessa tämä ei ole mahdollista.

Monet edellä mainittujen lukujen ajantasaiset luvut voi tarkistaa South African Institute of Race Relations verkkosivuilta osoiteesta: https://irr.org.za/

5. TYÖTAPOIHIN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ

Afrikkalaisten keskeiset arvot ja eteläafrikkalaiset tabut

Kulttuurit jaetaan yksilökeskeisiin eli individualistisiin ja ryhmäkeskeisiin eli kollektii­visiin kulttuureihin. Afrikkalainen kulttuuri on ryhmäkeskeinen, kun taas euroop­palaisten ajattelutapa useimmiten yksilökeskeinen. Etelä-Afrikassa nämä kaksi kulttuurisuuntausta ovat sekoittuneet keskenään. Afrikkalainen ryhmäkeskeinen käsitys törmää valkoisten yksilökeskeisiin käsityksiin ja Etelä-Afrikan värilliset ja aasialaiset ovat käsityksiltään näiden väliltä. Afrikkalaisen kollektiivisen ajattelutavan ymmärtäminen voi olla vaikeaa individualistisille suomalaisille. Tämän vuoksi keskityn tässä työssä kuvailemaan näiden käsitysten suurimpia eroja.

Afrikkalaisten elämän ydinarvo on ihmisen suhde toiseen ihmiseen. Kollektiivisessa kulttuurissa ihminen on yksilön lisäksi aina ryhmänsä jäsen. Perheen ja suvun tarpeet menevät omien tarpeiden edelle ja yksilö on riippuvainen ryhmästään. Omaksi ryhmäksi katsotaan perhe, suku tai koko kylä, mutta työelämässä myös saman yrityksen työnte­kijät. Ryhmä tarjoaa mukavuutta, apua, turvallisuuden tunnetta ja muodostaa ihmisen sosiaalisen turvaverkon. Ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu toisen tuntemiseen, luottamukseen ja toisten tarpeiden huomioon ottamiseen.

Kontaktit oman ryhmän jäse­niin ovat tiiviit, mutta ulkopuolisia kohtaan ollaan varautuneita. Tästä syystä uusien liikesuhteiden luominen voi Etelä-Afrikassa kestää pitkäänkin. Ryhmän sisäinen hierarkia on muodollista ja säännönmukaista ja auktoriteetti pohjautuu yksilön ikään ja asemaan ryhmässä. Vanhuksia kunnioitetaan heidän elämänkokemuksensa takia ja siksi, että he ovat nuorempia lähempänä esi-isien vainajahenkiä. Kollektiivisissa kulttuureissa elämän tärkeimpiä asioita ovat ryhmän sopusoinnun ja kunnian säilyttäminen.

Afrikkalaisen kulttuurin peruskäsite on ubuntu, joka tarkoittaa inhimillisyyttä ihmisen sisällä. Suorana sanallisena käännöksenä se tarkoittaa myös inhimillisyyttä, suvaitsevai­suutta ja avarakatseisuutta. Sana on alun perin nguni-kieltä, mutta se ymmärretään kai­kissa Etelä-Afrikan kulttuuriryhmissä. Ubuntu ei kuitenkaan ole pelkkä sana, vaan laaja määritelmä toveruudesta, yhteisöllisyydestä ja kuvaus rehellisyydestä sekä molemmin­puolisesta kunnioituksesta. Kunniallinen henkilö ja yritys toimivat ubuntun mukaan.

“Umntu ngumntu ngabantu.”
“Olet mitä olet muiden ihmisten kautta.”

– xhosa-heimon kulttuurinen näkemys.

Afrikkalaisten käsitys perheestä on hyvin erilainen kuin meidän ydinperheemme. Koska moniavioisuus on sallittu, voi henkilöllä olla isän kautta montakin perhettä. Isäksi ja äi­diksi voidaan kutsua myös setiä ja tätejä, mikä tekee serkuista siskoja ja veljiä.

On mah­dollista, että työntekijä pyytää kolmatta kertaa vapaata töistä mennäkseen hautaamaan isänsä. Hän ei valehtele, vaan osallistuu laajan perheensä hautajaisiin ja osoittaa näin solidaarisuutta omaisille. Afrikkalaiset hautajaiset järjestetään yleensä heimon kotiseudulla ja ne voivat olla monen päivän mittaisia.

Afrikkalaiset uskovat yliluonnollisiin voimiin, kuten esi-isien vainajahenkiin, noitiin ja kirouksiin. He ovat myös fatalisteja eli uskovat kohtaloon. Kohtalonuskosta johtuu af­rikkalaisten suuri optimistisuus. Esi-isien henkiä palvotaan ja tällä osoitetaan kunnioi­tusta vainajia kohtaan. Monet moraalikäsitykset perustuvat esi-isien ennakkotapauksiin ja näin historia määrää myös tulevia tapahtumia.

Vainajahenkiin ja kohtaloon uskotaan monesti kirkollisen uskon ohella. Nämä kaksi uskon lajia ovat sulassa sovussa keskenään ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Myös uskonto vaikuttaa ihmisten käsityksiin oikeasta ja väärästä ja toimii afrikkalaisille yhteiskuntamoraalina.

Afrikkalaisessa uskontokäsitteessä Jumala on harvoin rankaiseva, mutta vaatii käyttäy­tymään tietyllä tavalla ja tiettyjä arvoja kunnioittaen. Uskonnot muodostavat perustan olemassaololle, antavat elämänohjeet ja edellyttävät tekoja. Kir­kossa annetaan käytössääntöjä kymmenen käskyn tapaan ja monesti myös neuvoja arki­päivän ongelmiin.Kirkossa luodaan kontakteja ja opitaan tuntemaan ihmi­siä. Voidaan myös ajatella, että oma kirkko muodostaa yhden elämän ryhmän. Ryhmää suositaan ennen ulkopuolisia ja sen tarpeiden eteen työskennellään.

Esimerkki: Kotiapulaisemme Lizzy kertoi, että hänen sionistikirkossaan on kehotettu käyttämään valkoisia vaatteita pimeällä liikuttaessa. Näin autoilijat näkevät hänet.

Monet mustat afrikkalaiset ajattelevat, etteivät valkoiset ihmiset ole afrikkalaisia. Monet valkoiset katsovat kuitenkin olevansa afrikkalaisia ihonväristään huolimatta, koska ovat syntyneet ja kasvaneet Afrikassa. Eteläafrikkalaiset ihonväriin katsomatta ovat ylpeitä maastaan ja isänmaallisuus on tärkeä asia etenkin buureille.

Kulttuurisia tabuja ovat Etelä-Afrikassa monet afrikkalaisiin heimoperinteisiin liittyvät tavat. Ulkomaalaisten kysymyksiin tavoista suhtaudutaan suvaitsevasti, mutta aina nii­hin ei saa vastauksia. Jotkut perinteisiin liittyvät asiat ovat niin tabuja, ettei niistä ole lupa keskustella edes oman perheen tai heimon kesken. Tällaisia ovat esimerkiksi poi­kien aikuistumisriitteihin liittyvät poikien ympärileikkaukset ja kuolemat. Heimotapoja ei tule arvostella tai kyseenalaistaa. Perinteet ovat muuttumassa, mutta niitä on nouda­tettu vuosisatoja ja ne ovat vielä monelle afrikkalaiselle kiistämättömiä lakeja.

Muita tabuja voivat olla seksi ja alastomuus, sillä osa eteläafrikkalaisista on erittäin vanhoillisia. Uskontojen arvosteleminen tai Jumalan pilkkaaminen ovat myös arkoja asioita. Esimerkiksi paikallisten kanavien televisio-ohjelmissa Jumalan nimeen viittaa­vat huudahdukset on korvattu samalla sensuroinnilla kuin kirosanat. Apartheidaika on vielä tuore arpi uudessa kansakunnassa ja rasismi ainakin osittain tabu. Sitä esiintyy, mutta aihetta käsitellään harvoin julkisesti. Sama koskee Apartheidajan lippua ja muita menneen ajan symboleita.

Afrikan aika

Kulttuurinen suhtautuminen aikaan voidaan jakaa monokroniseen eli yksiaikaiseen ja polykroniseen eli moniaikaiseen aikakäsitykseen. Meillä suomalaisilla ja pohjois- eurooppalaisilla on yksiaikainen aikakäsitys. Tämä poikkeaa suuresti moniaikaisesta aikakäsityksestä, joka on yleinen yhteisöllisissä kuten afrikkalaisissa kulttuureissa. Jako näihin kahteen ryhmään on yleistävä ja suhtautuminen aikaan on yksilöllistä. Suhtautu­minen voi vaihdella myös tilanteen mukaan; työssä ollaan täsmällisempiä kuin vapaa-ajalla.

Etelä-Afrikassa afrikkalaisten moniaikainen ai­kakäsitys on tarttunut myös muihin väestöryhmiin. Mielestäni tämä voi johtua siitä, että on lähes mahdotonta saada afrikkalaiset toimimaan yksiaikaisen aikakäsityksen mu­kaan. Muiden on siis helpompi sopeutua heidän aikaansa.

Esimerkki: Etelä-Afrikkaan muuttaessani herostuin, kun asiat eivät suju­neet rivakasti. Vuoden oleskelun jälkeen huomasin, että aloin sopeutua verkkai­seen tekemisen tahtiin. Enää en päivitellyt miten asioiden hoitaminen kesti kauan, vaan alistuin siihen, että ”Tämä on Afrikka”. Muutos ei kuitenkaan ole ollut helppo.

Monokroniset ihmiset kuten suomalaiset, haluavat käsitellä vain yhtä asiaa kerrallaan ja tietyssä aikataulussa. Tehokas ajankäyttö ja sen suunnittelu ovat tärkeitä ja sovituista aikatauluista pidetään kiinni. Polykroniset ihmiset kuten afrikkalaiset, eivät ole sidok­sissa aikaan eikä sen kuluminen ole tärkeää edes työelämässä.

Sosiaalisen kanssakäymi­sen kuten keskustelujen loppuunsaattaminen, on tärkeämpää kuin siihen kulutettu aika. Aiemmin sovittu tehtävä voidaan jättää tekemättä, mikäli moniaikaiselle ihmiselle tulee tärkeämpää tekemistä. Koska ihmissuhteet menevät aina muun tekemisen edelle, tärke­ämpää tekemistä voi olla esimerkiksi työtoverin kanssa juttelu. Kun tämä on hoidettu, palataan aiemmin sovittuun tehtävään. Afrikkalaisille tämän hetken ympäröivä todellisuus on tärkeämpää kuin aiemmin tehdyt sopimukset. Tulevaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa koska ei voida tietää mitä se tuo tullessaan.

Elämä kulkee paremminkin luonnon kiertokulun mukaan kuin perustuu kelloon tai kalenteriin. Teke­minen ei ole ennalta suunniteltua, vaan suunnitelmia voidaan muuttaa jatkuvasti sopi­maan tilanteeseen. Samanaikaisesti voidaan tehdä monia asioita, niiden tekeminen voi­daan välillä keskeyttää ja tehdä jotain muuta. Täsmällisyyttä ei arvosteta kuten mono­kronisessa aikakäsityksessä. Sovituista toimitusajoista ja tapaamisista pidetään harvoin kiinni. Tällaisten tilanteiden sattuessa me yksiaikaiset ihmiset pidämme moniaikaisia ihmisiä helposti epäluotettavina, sillä meille aika on rahaa.

Käsitys ajan määreistä sekä määritteet nopea ja hidas merkitsevät Etelä-Afrikassa hyvin eri asioita kuin meille suo­malaisille. Kun meidän mielestämme afrik­kalaiset ovat hitaita ja jopa laiskoja, he voivat omasta mielestään olla erittäin kiireisiä. Heitä ei pidä kiirehtiä, sillä he kokevat sen epäkohteliaaksi ja painostavaksi.

Esimerkki: Kun suomalaiselle lähettää työhön liittyvää sähköpostia, vastataan siihen yleensä mahdollisuuksien mukaan samana päivänä tai viimeistään seuraavana. Vastaa­vasti eteläafrikkalaiselta voi viestiin vastaaminen kestää viikonkin, vaikka vastaus vies­tiin olisi kuinka lyhyt ja helppo. Jos lähettää viestin uudelleen, tiedustelee onko viesti tullut perille tai koska siihen mahdollisesti saisi vastauksen, voi viestin vastaanottaja loukkaantua. Eteläafrikkalainen voi tuntea kyselyn ammattitaitonsa epäilemiseksi.

Eteläafrikkalaisten aikamääreiden hämmentävimpiä määritelmiä ovat sanonnat “just now”ja “now now”. Sanonta “Just now” ei välttämättä tarkoita sen suoraa käännöstä “juuri nyt”, vaan se voi viitata tulevaan tai menneeseen.

Esimerkki 1: “I am coming just now”, “Olen juuri tulossa.”tarkoittaa, että henkilö voi saapua vasta useammankin tunnin kuluttua.

Esimerkki 2: “I was in the meeting just now.”,“Olin juuri kokouksessa.”Tämä lause voi tarkoittaa, että henkilö on ollut kokouksessa esimerkiksi eilen. Sana “now” eli “nyt” ei välttämättä tarkoita nyt, vaan tämäkin aikakäsite on venyvä. Jos taas sanotaan “now now”, “nyt, nyt”, tarkoittaa tämä sitä, että asia tehdään tässä hetkessä.

Esimerkki 3: “I bring the fax to you now now.”, “Tuon faksin nyt.” Samanlainen sanan toisto pätee muihin aikaa määritteleviin sanoihin, kuten nopea-sanan käyttöön.

Esimerkki 4: “Do it quick, quick”, “Tee se nopeasti, nopeasti”, Kun sanaa painotetaan toistamalla se, tarkoitus on tuoda esille asian kiireellisyys.

Ihmisten johtaminen ja tiimityö

Sepherd Shonhiwan 2006 tekemässä epävirallisessa kyselytutkimuksessa osoittautui, että niin afrikkalaisten kuin valkoistenkin käsitykset hyvän johtajan ominai­suuksista ovat hyvin samankaltaisia. Suurin osa vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että kulttuuritausta vaikuttaa johtamistapaan.

Etelä-Afrikassa tämä korostuu, koska sekä alaisten että esimiesten kulttuurinen tausta on monipuolinen. Suurimmat erot johtamis­tyylissä liittyvät johtajan kulttuuritaustan yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Moni­kulttuurisessa työympäristössä kommunikointitaidot ja eri kulttuurien ymmärrys on tär­keää. Johtajan pitää luoda yhteishenki, joka valjastaa eri taustoista tulevat ihmiset yhtei­seen päämäärään. Uuden Etelä-Afrikan yritysmaailman johtajilta vaaditaan rodullista hyväksyntää ja ymmärrystä siitä, miten taloudellinen eriarvoisuus ja taitojen ja tietojen suuri vaihtelu vaikuttaa työntekijöihin. Myös muuttuva ja kansainvälistyvä yritysmaa­ilma asettaa omat vaatimuksensa johtamiselle. Hyvän esimiehen tulee osata helpottaa muutosta ja motivoida alaisiaan tavalla, jonka he ymmärtävät. Etelä-Afrikassa päämääriä ei tule välttämättä asettaa rahallisessa muodossa, sillä tämä voi olla vierasta varsinkin afrikkalaisille.

Yhteisölliset ihmiset kuten afrikkalaiset, suhtautuvat ihmisten eriarvoisuuteen suvaitse­vasti. Eriarvoisuus on tietynlainen järjestys, jossa jokaisella ryhmän jäsenellä on oma paikkansa eikä järjestystä sovi kyseenalaistaa. Auktoriteetteja kuten esimiestä kunnioi­tetaan ja häntä tulee totella. Vallan näyttäminen ja käyttäminen on hyväksyttävää. Auktoriteetteja kuten esimiestä, kunnioitetaan ja häntä tulee totella. Heimoperinteistä johtuen afrikkalaiset ovat tottuneet keskitettyyn autoritääriseen johtamistyyliin, joka monesti perustuu senioriteettiin. Tästä syystä nuoren esimiehen voi olla vaikeaa saavuttaa alaistensa kunnioitus. Kunnioituksen osoituksena vanhempia ihmisiä, esimiehiä ja muita ylempiarvoisia teititellään eikä heitä katsota sil­miin. Alaisen tulee myös istua esimiehensä edessä, koska on epäkunnioittavaa olla fyy­sisesti ylempänä kuin arvoltaan ylempi henkilö. Se, että esimiehelle ei välttämättä vastata, on osoitus tottelevaisuudesta. Työssä laulaminen osoittaa korkeaa moraalia ja yhteistyötä.

Suomalainen tasa-arvoisuus voi olla eteläafrikkalaisista hämmentävää. Meillä ei yrityksissä ole rakennettu turhaa hierarkiaa. Etelä-Afrikassa taas asiat tulee hoitaa tiettyjä virallisia kanavia pitkin. Apartheid- ajan valkoisten johtajuus perustui eriarvoisuuteen ja käskevään sävyyn, joka on afrikkalaisille heimo-perinteistä tuttu.

Toisaalta afrikkalaiset eivät hyväksy rotuun perustuvaa eriarvoisuutta eivätkä ubuntun unohtamista. Tästä syystä vahvankin johtajan on hyvä olla inhimillinen ja naamioida käskyt kohteliaiksi pyynnöiksi. Esimiehiltä odotetaan hyvää ihmisten johtamistaitoa eikä tämän tule pettää alaisten luottamusta. Alaiset uskovat johtajan olevan oikeudenmukainen, toimivan eettisesti oikein ja olevan vastuussa tekemisistään. Näistä syistä johtajia ja esimiehiä ei yleensä arvostella.

Valitettavasti moni eteläafrikkalainen johtaja ei täytä alaisten odotuksia ja toimi ubuntun periaatteen mukaan. Tämä voi johtua osittain nepotismista, jolloin alaiset voivat olla johtajan sukulaisia tai esimerkiksi saman heimon jäseniä. Heitä tulee kollektiivisen ajattelutavan mukaisesti suosia ennen muita työntekijöitä.

Suomalaiset antavat yleensä sekä positiivisen että negatiivisen palautteen suoraan. Tätä tulee välttää Etelä-Afrikassa. Eteläafrikkalaiset eivät ole avoimia kritiikille. Yhteisöllisen ajattelun työpaikoissa pyritään yhteiseen päämäärään ja päätöksentekoon.

Henkilökuntaa on eteläafrikkalaisissa yrityksissä suomalaisiin verrattuna paljon, mutta se ei välttämättä ole ammattitaitoista. Koulutetun henkilökunnan puute lisää työpaikoissa tarvetta tarkkoihin määräyksiin ja valvontaan. Vaikka johtajalla on valta käskeä alaisiaan, on parempi yrittää välttää ristiriitatilanteita ja ratkaista ongelmia yhteisesti. Esimiehen tulisi ubuntun hengessä kuunnella myös alaistensa näkökantoja. Johtajan pitää osata vaatia alaisiltaan, mutta myös kannustaa, opettaa ja auttaa. Tällainen johtamistapa johtaa työntekijöiden nöyryyteen ja taipumukseen auttaa vastaavasti muita.

Hyvästä työstä kannattaa yrityksissä palkita koko ryhmää eikä vain yksilöä, sillä jokainen on ryhmänsä jäsen ja tavoittelee yhteistä päämäärää. Kritiikkiä on hyvä antaa humaanilla tavalla mieluummin kuin suoraan. Yksilöitä ei tule arvostella vaan paremminkin auttaa tulemaan paremmaksi.

Yhteisöllisissä kulttuureissa yhteistyökykyä oman ryhmän sisällä pidetään erittäin tär­keänä. Oma-aloitteisuutta ei juuri esiinny eikä yhteisöllinen ajattelu kannusta yksilösuorituksiin tai tavoitteellisuuteen. Kilpailu ja eteneminen uralla eivät ole niin tärkeitä kuin individualistisessa kulttuurissa. Ihmissuhteet merkitsevät enemmän kuin yksilösuoritukset. Päätöksenteko ja ajattelu tehdään ryhmässä ja tästä syystä tavoitteita on parempi asettaa yhteisesti ryhmälle kuin yksilöille. Eriäviä mielipiteitä ei esitetä, koska pelätään ryhmän reaktiota ja halutaan tehdä niin kuin muutkin tekevät. Etelä-Afrikassa ohjeiden kyseenalaistamista voidaan pitää epäkohteliaana, kun taas eurooppalaisissa kulttuureissa omaa ajattelukykyä pidetään hyvänä ominaisuutena.

Afrikkalaiset työntekijät eivät ole muutosalttiita. Tämä johtuu kollektiivisten ihmisten kohtalonuskosta sekä esi-isien asettamista esimerkeistä – on moraalitonta tehdä toisin kuin he. Mikäli halutaan tehdä muutoksia, tulee aloitteen tulla auktoriteetilta. Muutok­set täytyy osata “myydä” työntekijöille niin, että saavutetaan yhteinen päämäärä. Jos muutosta ehdottaa joku ulkopuolinen, pelätään muutosehdotuksen olevan pyrkimys tehdä ryhmä riippuvaiseksi ulkopuolisista. Tästä syystä on varmempaa olla tekemättä muutoksia lainkaan. Yhteistyö toisten ryhmien kanssa voi olla vaikeaa, koska kollektii­viset ihmiset eivät helposti halua liittyä uusiin ryhmiin.

Eteläafrikkalaisissa yrityksissä palvelukulttuuri jättää monesti toivomisen varaa, johtuen siitä, että alaisten tulee tarkistaa kaikki asiat esimieheltä. Tiukat päätöksentekokanavat estävät tekemästä nopeita päätöksiä yksinkertaisissakin ongelmatilanteissa, vaikka hen­kilökunta on yleensä iloista ja palvelunhaluista. Varsinkin valtion laitoksissa palvelu on monesti tehotonta, koska hierarkia on jäykkää eivätkä virkailijat ole valmiita tekemään itsenäisiä päätöksiä. Asioiden hoitamiseen vaaditaan monesti paljon kärsivällisyyttä ja aikaa. Palvelua saa monesti sillä, että tutustuu johtajaan ja antaa työntekijöiden tietää tuntevansa oikeat ihmiset. Monesti myös huutaminen auttaa, vaikka harvoin tämä on miellyttävä tapa asioiden hoitoon.

Esimerkki: Ostimme sängyn ja tarvitsimme sen vieraillemme neljän viikon päästä kau­pasta. Toimitusajaksi luvattiin kaksi viikkoa. Kului kolme viikkoa ja sänkyä ei näkynyt. Liikkeeseen soitettaessa sänky luvattiin toimittaa samalla viikolla. Kului jälleen viikko ja vieraamme olivat saapumassa kahden päivän päästä. Mieheni soitti uudelleen liik­keeseen, pyysi johtajaa puhelimeen ja huutamalla vaati sängyn toimittamista viimeis­tään seuraavana päivänä. Sänky tuotiin ja vieraamme nukkuivat hyvin. Viikon päästä saimme puhelun sänkyliikkeestä. He tiedustelivat, koska voisivat toimittaa sänkymme. Kerroin, että meillä oli jo sänky, mikä aiheutti suurta hämmästystä.

Työelämän moraali

Afrikkalaisilla on selkeästi erilainen tapa työskennellä kuin meillä suomalaisilla. Voisi ajatella, että suomalaisille tärkeät asiat kuten ylpeys omasta työstämme ja työmoraali, eivät ole afrikkalaisille tärkeitä. Osittain tämä johtuu aikakäsitteestä, joka voi antaa työntekijästä laiskan kuvan. Toisaalta afrikkalaisille työstä ansaitulla rahalla ei ole perinteisesti ollut merkitystä, koska tärkeämpi arvo elämässä ovat ihmissuhteet.

Etelä-Afri­kassa menestystä kuitenkin mitataan ulkoisilla varallisuuden merkeillä ja maassa ihail­laan menestystä ja rikkautta. Ei ole epäkohteliasta näyttää rahojaan tai puhua niistä. Tämä pätee kaikkiin Etelä-Afrikan rodullisiin ryhmiin. Menestyksen tulee näkyä niin ulkoisessa olemuksessa kuin ajettavassa autossa. Vaikka varallisuutta ihannoidaan, tämä ei tarkoita afrikkalaisten olevan valmiita rehkimään saavuttaakseen hyvän elintason. Afrikkalaiset tekevät töitä elääkseen, eivät elä tehdäkseen töitä niin kuin moni län­simaalainen. Mikäli rikkauksia saataisiin ilman työntekoa, harva afrikkalainen työsken­telisi. Osittain tämä voi johtua kollektiivisesta ajattelutavasta sekä apartheid- ajasta, jolloin yritteliäisyyteen ei kannustettu. Afrikkalaiset voivat myös tuntea valkoisten olevan heille velkaa väärästä kohtelusta ja ajattelevat, että heidän pitäisi saada taloudellista tukea ilman omaa panostaan.

Käsitys oikeasta ja väärästä vaihtelee maasta toiseen. Afrikkalaiset ajattelevat, että kaikki laiton ei välttämättä ole pahaa ja moraalitonta. Myöskään totuuden kiertäminen ei aina ole afrikkalaisten mielestä väärin. Harmonian säilyttääkseen he mieluummin kertovat sen, mitä ajattelevat toi­sen haluavan kuulla. Moraalikäsitykset pohjautuvat monesti esi-isien tekoihin ja opetuksiin; menneet tapahtumat heijastuvat myös nykypäivän käsitykseen oikeasta ja väärästä.Moraaliset opetukset siirtyvät perimätietona sukupol­velta toiselle sananlaskuissa, joita pidetään määrittelemättömänä lakikokoelmana. Perinteiset heimolait ja suullisena tietona periytyvät käytössäännöt voivat poiketa Etelä- Afrikan perustuslaista.

Esimerkki: Vierailullani Etelä-Afrikan uudessa perustuslaki-tuomioistuimessa (Constitutional Court) Johannesburgissa, oppaamme kertoi tapauksista, jotka tuodaan tuomarien käsittelyyn. Yksi esimerkki perustuslain ja heimolakien törmäyksestä oli ta­paus, jossa zulunainen haki oikeutta olla heimonsa päällikkö. Perinteisten heimolakien mukaan nainen ei voi seurata isäänsä heimopäällikön paikalle tämän kuoltua. Etelä-Afrikan perustuslaki antaa kuitenkin naiselle yhtäläiset oikeudet miesten kanssa.

Korruptio on annetun vallan väärinkäyttöä henkilökohtaisen edun saavuttamiseksi. Korruption muotoja ovat nepotismi ja lahjonta. Yksityisen Transparency International organisaation vuosittain julkaisemassa kansainvälinen korruptio indeksi (Transparency International Corruption Perceptions Index sijoittaa Etelä-Afrikan 163:n maan joukossa sijalle 43 vuonna 2007. Tutkimuksella mitataan maiden virkamiesten ja poliitikkojen korruptoitumisen astetta. Tutkimus tehdään perustuen asiantuntioiden arvioihin ja erilaisiin kyselytutkimuksiin. Etelä-Afrikka saa erilaisin mittauksin tehdyssä tutkimuksissa 5,1 pistettä 0-10 asteikolla, jossa 10 tarkoittaa erittäin puhdasta (highly clean) ja 0 erittäin korruptoitunutta. Korruptiota on Etelä-Afrikassa varsinkin politiikassa. Vertailun vuoksi Suomen pisteet kyselyssä ovat 9,4 ja se on Tanskan lisäksi maailman ei-korruptoitunein maa.

Korruption muodoista nepotismilla tarkoitetaan sukulaisen tai tuttavan suosimista esi­merkiksi palkattaessa työntekijöitä. Suurempana kokonaisuutena voidaan suosia saman heimon tai oman uskontokunnan jäsentä. Tämä on luonnollista yhteisöllisessä afrikka­laisessa kulttuurissa ja tavallista myös Etelä-Afrikassa. Se on oman ryhmän, suvun tai oman yrityksen etu. Katsotaan, että henkilö jota suositaan, sitoutuu toimimaan ryhmän etujen mukaisesti ja asettaa ryhmänsä itsensä edelle. Ta­vallista on myös ajattelutapa palveluksista ja vastapalveluksista. Palveluksia pyydetään helposti, ollaan valmiita vetämään naruista ja vastaavasti pyytämään vastapalveluksia. Hyvät suhteet muihin ihmisiin ovat tärkeitä, jotta tiedetään tämän tavan toimivan.

Lahjonta on Etelä-Afrikassa laitonta, mutta ei kuitenkaan harvinaista. Etelä-Afrikassa lahjuksen antamisella saatetaan nopeuttaa virallisten papereiden käsittelyä huomattavasti. Lahjalla ja lahjuksella voi monesti olla hyvin pieni ero. Eron näiden kahden välillä määrittelee aina sekä lahjan antaja että lahjan saaja. Lahjan ei tule olla arvoltaan niin suuri, että se tulkitaan lahjukseksi.

Esimerkki: Olemme mieheni kanssa anoneet Etelä-Afrikan viranomaisilta avioliittotodistusta, sillä menimme naimisiin Etelä-Afrikassa. Useista yrityksistä huoli­matta emme ole onnistuneet papereita saamaan. Asiasta monelle paikalliselle kerrottu­amme ovat kaikki sanoneet, että meidän olisi pitänyt maksaa virkailijalle. Tällöin asia olisi hoidettu nopeasti. Virkailija ei välttämättä katso rahan vastaanottamista rikolliseksi. Hän ajattelee tekevänsä asiakkaalle vastapalveluksen käsittelemällä paperit, kun asiakas tekee hänelle palveluksen maksamalla ripeästä työstä.

Naisen paikka

Naisia on Etelä-Afrikan väestömäärästä 51 prosenttia (2007). Heistä noin puolet eli 47 prosent­tia on aktiivisessa työelämässä. Eteläafrikkalaisen naisen katsotaan olevan miehiä alempana kaikissa Etelä-Afrikan eri etnisissä ryhmissä. Tästä syystä naisesimiehen voi olla vaikeaa ansaita kunnioitusta työ­paikalla.

Perinteisesti nainen hoitaa kodin ja lapset eikä näiden töiden katsota kuuluvan miehille. Naiset puolestaan eivät ole osallistuneet perheen tai heimon päätöksentekoon. Eteläafrikkalaiset miehet uskovat, ettei nainen halua tehdä töitä kodin ulkopuolella ellei hänen ole taloudellisesti pakko. Etnisestä taustasta riippumatta eteläafrikkalaisten on vaikea ymmärtää, että nainen tekisi töitä omaksi tyydytyksekseen ja uraa luodakseen. Sosiaaliset paineet kotiin jäämiseen ovat suuret, etenkin jos naisella on lapsia.

Parempituloisiin talouksiin on hyvin tavallista palkata kotiapulainen (maid) tai lasten­hoitaja (nanny) tai molemmat, riippumatta siitä käyvätkö perheessä molemmat aikuiset töissä. Etelä-Afrikassa noin 850 000 ihmistä työskentelee kotiapulaisina ja näistä suuri osa on naisia. Työläisnaisten kohtelu on melko huonoa ja niinpä monet heistä lopettavat työnsä ja perustavat oman yrityksen. Perinteisesti monet valkoiset uranaiset jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan. Lasten kasvet­tua he palaavat työelämään, mutta joutuvat ottamaan vastaan aloittelijoiden paikkoja. Myös kotiäitejä kannustetaan oman yrityksen perustamiseen, jolloin he pystyvät hyö­dyntämään osaamistaan ja pääsevät takaisin työelämään. Naisten omistamien yritysten määrä on lisääntynyt 14 prosenttia 2000-2005. Tämä luku on kaksinkertainen verrattuna kaikkiin Etelä-Afrikassa aloitettuihin uusiin yrityksiin.

Hyvin koulutettujen uranaisten osuus on kasvussa, vaikka liikemaailmassa onkin selvä lasikatto ja naisia on erittäin vähän johtoportaassa. Maassa on kuitenkin alettu tajuta, että talouden kasvuun tarvitaan myös työssä käyvien naisten panos ja heitä kannustetaan työelämään. Mikäli neuvottelija ja korkeassa asemassa oleva yrityksen edustaja on nai­nen, voi hän Etelä-Afrikassa kohdata hämmästystä ja jopa vähättelyä. Sovinismi on erittäin voimissaan eikä tule hämmästyä mikäli miespuoliset kollegat ”tytöttelevät” tai tekevät päätöksiä keskenään, jättäen naisen päätöksenteon ulkopuolelle. Samanarvoisen tai jopa korkeammalla yrityshierarkiassa olevan naiskollegan voidaan jopa olettaa kokouksissa tar­joilevan miehille teetä. Miehet kohtelevat naisia erittäin kunnioittavasti ja nousevat esimerkiksi seisomaan naisen saapuessa tai avaavat naiselle auton oven. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että miehet kunnioittavat naista työelämässä tämän aseman takia. Hyvä esimerkki erilaisista tavoista on se, että afrikkalaiset miehet voivat kulkea ovista ennen naisia. Tämä taas ei johdu sovinismista, vaan perin­teisesti on raukkamaista antaa naisen kohdata vaara ensin.

6. KOMMUNIKOINTIA ETELÄAFRIKKALAISITTAIN

Sanallinen viestintä

Kieli

Kommunikointi on ihmisten välistä vuorovaikutusta, jota ilmaistaan sekä sanallisesti että sanattomasti. Kieli toimii kommunikointivälineenä, jonka avulla kulttuuria välite­tään ja siirretään. Yleensä meillä suomalaisilla on hyvä ammattikielitaito eli hallit­semme oman alamme ammattisanaston ja termit. Tärkeitä kulttuurien välisen kommu­nikoinnin kannalta ovat myös selviytymis-, keskustelu- ja sosiaalinen kielitaito. Selviy­tymiskielitaidon osaava tietää miten maassa tulee tervehtiä, esittäytyä ja puhutella ihmi­siä. Keskustelu-kielitaitoinen tuntee keskustelun säännöt: osaa keskeyttää kohteliaasti, tietää miten hiljaisuuteen suhtaudutaan, pystyy ilmaisemaan eriävän mielipiteen sekä valitsee hyvät puheenaiheet. Hyvä sosiaalisen kielitaidon taitaja pystyy puheessaan il­maisemaan kohteliaisuutta ja sävyjä tavalla, jonka vastapuoli ymmärtää. Kielitaitoon kuuluu lisäksi sellaisten sanojen ja käsitteiden käyttäminen sekä kielen ääntäminen niin, että toisen kulttuurin edustaja ymmärtää meitä.

Etelä-Afrikassa puhutaan yhtätoista virallista kieltä, muita heimokieliä sekä eri puolilta maailmaa tulleiden siirtolaisten kotikieliä. Virallisia kieliä ovat: isiZulu, isiXhosa, afri­kaans, sepedi, englanti, setswana, sesotho, xitsonga ja siSwati, tshivenda ja isiNdebele. Muita kieliä, kuten muita eurooppalaisia ja aasialaisia kieliä, puhuu kotikielenään puoli prosenttia väestöstä. Kuviossa 3 on esitetty kunkin Etelä-Afrikan virallisen kielen pu­hujien prosentuaalinen osuus koko kansasta. Suurinta kieltä isiZulua puhuu kotikiele­nään noin 10,7 miljoonaa ihmistä (2006).

Suurin osa eteläafrikkalaisista puhuu oman kotikielensä lisäksi joko yhtä tai useampaa maan muista kielistä. Kuten kuviosta 3 voi nähdä, englantia puhuu äidinkielenään vain 8,2 prosenttia eli noin 3.7 miljoonaa ihmistä. Se on kuitenkin käytetyin liike-elämän ja nykyisin myös koulutuksen kieli. Tästä syystä kerron tässä ainoastaan englannin kielen käytöstä, vaikka zulu, xhosa, sepedi ja afrikaans ovat kotikielinä englantia enemmän puhuttuja kieliä. Yli 57 prosenttia eteläafrikkalaisista pystyy kommunikoimaan englan­niksi, joskin englannin kielen taito on keskittynyt kaupunkialueille. Etelä-Afrikan eng­lantia voi olla vaikeaa ymmärtää, sillä siihen on aikojen kuluessa tullut vaikutteita muista maassa puhuttavista kielistä. Puhujan ääntämys ei aina muistuta meidän oppi­maamme kieltä.

Moni eteläafrikkalainen opettelee englantia vasta aikuisiällä tullessaan työelämään. Kannattaa muistaa, että joskus puhujan voi olla yhtä vaikeaa ymmärtää meitä kuin meillä häntä. Tästä syystä tulee usein paremmin ymmär­retyksi puhumalla selkeää ja hidasta englantia. Kielioppivirheisiin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota. Monesti puhekumppani ei kysy uudestaan vaikka ei ole ymmärtänyt, vaan nyökyttelee hymyillen. Vasta jälkikäteen tajuaa, ettei hän ole ymmärtänyt mistä puhutaan.

Sanoja ja sanontoja

Riippumatta puhujan kulttuurista ja kotikielestä, eteläafrikkalaiset käyttävät yleisesti seuraavia sanoja ja sanontoja:

– fundi = asiantuntija jossain tietyssä aiheessa

– Ag shame = sääli tai mukavaa. Sanonta jota käytetään ilmaisemaan sympatiaa, mutta voidaan käyttää hämmentävästi myös positiivisessa muodossa. Esimerkiksi: “I had a wonderful holiday.” Vastaus: “Ag shame”. “Olin juuri upealla lomalla.” Vastaus: ”Kuinka mukavaa.”

– ja = kyllä afrikaansiksi, käytetään kuitenkin kaikissa kieliryhmissä

– ja-nee = kyllä-ei. Tarkoittaa ehkä tai mutta afrikaansiksi. “Ja nee it was nice.” Käy­tetään muodossa ”Meillä oli ihan mukavaa, mutta…”

– Jo`burg, Jozi, Egoli = Johannesburgin lempinimiä

– The Mother Town = Äiti kaupunki. Tarkoittaa Kapkaupunkia.

– Izzit? = Todellako? Onko näin? Käytetään fraasin “Oh really?” tilalla.

– Howzit, Hozzit? = Miten menee?

– lekker = hyvä, mukava.

– yebo = kyllä tai huomenta. Sana on zulua, mutta käytössä yleisesti.

– robots = liikennevalot.

Vältä seuraavia sanoja:

– boy/girl = poika/tyttö. Sanoja käyttettäessä tulee olla varovainen, koska apartheidin aikaan sanoja käytettiin puhuttelemaan afrikkalaisia aikuisia miehiä ja naisia.

– non-white = ei- valkoinen. Sana on loukkaava rotuun viittaava apartheidajan kuvaus ihmisen ihonväristä.

– kaffer / niger = pakana / neekeri. Älä käytä missään tapauksessa!

– God, Lord, Jesus = Jumala, Jeesus. Vältä lausumasta turhaan.

– sis = hyi. Kuvaa inhotusta, mutta ei kannata käyttää virallisissa keskusteluissa.

Tervehtiminen

Etelä-Afrikassa on kulttuurista ja kielestä riippuen paljon erilaisia tapoja tervehtiä. Tuntemattomiakin ihmisiä tervehditään aina kun se on mahdollista. Etelä-Afrikassa tervehditään esimerkiksi hissiin astuttaessa ja yrityksen käytävillä vastaantulevia ihmisiä. Englanniksi pärjää tervehtimistilanteissa hyvin ja tervehtiminen aloitetaan aina “How are you?”, “Miten voit?”tai slangimuodolla “Howzit?” Tähän vastataan aina positiivisesti fraasin mukaan “Fine, thank you. How are you?”, “Kiitos hyvin. Miten sinä voit?” johon vastataan “Fine, thank you.”, “Kiitos hyvin.” Kysyjä ei itse asiassa halua tietää miten voimme, vaan noudattaa hyviä tapoja. Ei siis pidä kertoa flunssasta tai kiireisestä aikataulusta.

Tervehdystä käytetään aina aloittaessa keskustelu toisen henkilön kanssa: liikekumppaneille, työtovereille ja ystäville, tarjoilijoille, pankkivirkailijoille ja kaupan kassoille. Tervehtimiseen on tapana käyttää melko pitkä aika eikä tätä kannata yrittää kiirehtiä ellei halua vaikuttaa epäkohteliaalta. Pitkät tervehtimiset ja kuulumisten kyselyt voivat joskus tuntua ajanhukalta, mutta näillä lisätään siteitä ja pyritään yhteisöllisyyteen.

Esimerkki: Kysyin mieheni afrikkalaiselta työtoverilta mikä hänen mielestään on heidän työpaikallaan hänen suomalaisten kollegoidensa oudoin tapa. Hän oudoksui eniten sitä, etteivät työtoverit aamuisin työhön tullessaan tervehdi toisiaan. Hänen mielestään pelkkä nopea ohimennen huikattu ”Huomenta” ei ole tervehdys, vaan pitäisi myös py­sähtyä kysymään kollegoiden vointia, viikonlopun sujumista tai keskustella säästä. 

Kättelyllä luodaan kosketusyhteys ja osoitetaan avoimuutta. Etelä-Afrikassa kätellään sekä tavattaessa että erotessa. Kättelytapoja on pääasiassa kaksi: perinteinen länsimainen kättely tai afrikkalainen kättely. Perinteisessä länsimaisessa kättelyssäkin on paikallinen tapa, jossa oikealla kädellä ravistetaan kättä ja vasen asetetaan kyynävarren alapuolelle kuin tukemaan sitä. Näin osoitetaan kunnioitusta ja näytetään molemmat kädet.

Afrikkalaisessa kättelytavassa kätellään ensin länsimaisesti, sitten irrottamatta otetta nostetaan koko kämmen ylös peukalon ympärille ja vielä kerran kätellään länsimaisesti. Tavatessa kättelyn kolme vaihetta symboloivat sanoja “How are you?”, “Miten sinä voit?” ja erotessa niillä toivotetaan “love, peace, happiness”, “rakkautta, rauhaa, onnea”. Afrikkalaiset miehet voivat vielä lopuksi napsauttaa sormia käteltävän kanssa, jos käteltävänä on mies. Tässäkin vasen käsi on mukana oikean käsivarren päällä. Paikallisen kättelijän kannattaa antaa tehdä aloite kättelytavasta.

Liike-elämässä kulttuurisesta taustasta riippuen naiset joko kättelevät miespuolisia kollegoitaan tai vain nyökyttävät päätään. Esimerkiksi afrikkalaisessa sothokulttuurissa naiset eivät koskaan kättele miestä vaan liittävät kädet yhteen vyötärön korkeudelle, taputtavat niitä ja kumartavat hieman. Hindumiehet eivät koskaan kättele naisia. Hindukulttuurissa voidaan kättelyn sijaan nostaa kädet liitettyinä rinnan kohdalle yhteen. Myöskään islaminuskoiset miehet eivät välttämättä kättele naisia. Hinduja ja islaminuskoisia kätellessä ei saa käyttää vasenta kättä.

Esimerkki: Eteläafrikkalaisille bisnesnaisille suunnatussa Women Inc.-aikakauslehdessä neuvotaan naisille ammattimaisen kättelytavan olevan sellainen, jossa naisia ei kätellä eri lailla kun miehiä.

Etelä-Afrikassa tutut naiset ja miehet suutelevat toisiaan poskelle ja miehet joko kätte­levät tai halaavat toisiaan. Paikallisen kannattaa antaa tehdä aloite poskisuudelmasta, siten ei käyttäydy sopimattomasti. Eteläafrikkalaiset ovat välittömiä eikä heitä tarvitse tuntea kovinkaan hyvin ennen suukkojen vaihtamista. On syytä huomata, että suukko annetaan poskelle eikä ilmaan. Tämän jälkeen painetaan poski poskea vasten samalle puolelle johon on suukotettu, yleensä oikealle poskelle. Mikäli kyseessä ovat perheen jäsenet tai hyvät ystävät, voidaan tervehtiessä suukottaa myös suoraan suulle. Jos ta­vattava ihminen on eurooppalaista alkuperää, voidaan suukkoja vaihtaa esimerkiksi portugalilaisittain molemmille poskille.

Erottaessa toistetaan tapaamisen kuviot eli kätellään ja tuttavat suukotetaan ja halataan. Erotessa vaihdetaan myös fraaseja, kuten “It was nice to meet you.”,“Oli mukava ta­vata.”, “See you soon.”, “Nähdään.” tai “Let`s keep in thouch.”, “Pidetään yhteyttä.” Fraaseista on hyvä yrittää vaistota tarkoitetaanko niitä vai sanotaanko ne vain tavan vuoksi.

Esittely ja puhuttelumuodot

Hyvä käytös edellyttää esittelyä tai esittäytymistä ennen muun keskustelun aloittamista. Uusia liikekumppaneita tavatessa olisi hyvä olla mukana molemmat osapuolet tunteva henkilö, joka voi hoitaa esittelyt. Esittelyssä noudatetaan tiettyjä sääntöjä: mies esitellään naiselle, nuorempi vanhemmalle, yksinäinen seurueelle, alempi ylemmälle ja ulkomaalainen suomalaiselle silloin kun suomalainen on esittelemässä. Mikäli tapaami-sissa tai juhlissa on isäntä tai emäntä, tulee heidän hoitaa esittelyt vierasjoukon ollessa pieni. Mikäli paikalla ei ole ketään esittelemässä tai isäntäväki on liian kiireinen, tulee jokaisen esitellä itse itsensä ja mahdollinen seurueensa. Sekä itseä että muita voi luonnehtia muutamalla sanalla, kuten kertoa asema yrityksessä tai luonnehtia tuttavuussuhde isäntäväkeen. Esittelytilanteissa tulee keskittyä henkilöön jolle esittäydytään, katsoa päin ja hymyillä ystävällisesti. Miesten tulee nousta, mikäli heille tullaan esittelemään. Naiset voivat istua ellei esiteltävä henkilö ole huomattavasti itseä iäkkäämpi.

Etelä-Afrikassa esittelytilanteet ovat yleensä melko epävirallisia. Afrik-kalaisille suoraan silmiin katsominen voi ilmaista kunnioituksen puutetta, joten ei pidä ihmetellä vaikka he eivät katso puhekumppaniaan. Jos silmiin katsoja on nainen, afrikkalaiset miehet voivat tulkita silmiin katsomisen myös flirttailuksi. Esitellessä on hyvä sanoa muutama sana kuten “Nice to meet you”, “Mukava tavata” tai muu miellyttävä lause.

Uusia ihmisiä tavattaessa on kohteliasta teititellä kunnes pyydetään sinuttelemaan. Ter-vehdittäessä ja puhutteluissa käytetään Mr. ja Mrs. muotoja sekä puhuttelua Sir ja Madam. Näitä ilmaisuja käytetään paljon, varsinkin “alempi” ylemmälle. Jos henkilön nimi tiedetään, sitä käytetään myös tervehdittäessä: Good Morning, Mrs Salmi! Mikäli puhuteltavan nimeä ei tiedetä, puhuttelun määrää sukupuoli Good morning, Sir tai Miss/ Madam naisen iästä riippuen. Mikäli henkilön titteli on tiedossa, käytetään sitä nimen lisäksi. Eteläafrikkalaiset eivät ole kovin muodollisia ja yleensä sinutteluun ja etunimen käyttöön siirrytään nopeasti. Puhutteluissa voidaan eri tilanteissa käyttää ystävällisesti naiselle love tai mama ja miehelle boss tai baba sanoja

Etelä-Afrikassa on kohteliasta toistaa keskustelukumppanin nimeä puheen lomassa. Tästä syystä oma nimi on syytä sanoa selkeästi ja tarvittaessa tavata. Suomen voidaan sanoa olevan “no-name-culture”, koska me harvoin toistamme toisen nimeä. Tähän seikkaan tulee kiinnittää huomiota ja opetella tietoisesti toistamaan keskustelu-kumppanin nimeä. Myös kiitettäessä tulee käyttää kiitettävän henkilön nimeä. Työntekijöitä tulee aina puhutella nimeltä ja esimerkiksi tarjoilijat esittelevät aina itsensä ja olettavat, että heitä kutsutaan nimeltä. Afrikkalaiset voivat kertoa oman nimensä lisäksi myös englanninkielisen kutsumanimensä, jota voi käyttää. Tämä johtuu siitä, että afrikkalaiset nimet voivat olla erittäin vaikeita lausua. Afrikkalaisille annetaan monesti koulussa helposti lausuttava englanninkielinen nimi. Esimerkiksi Nelson Mandela sai Nelson nimen vasta ensimmäiseltä opettajaltaan. Hänen oikea etunimensä on Rolihlahla.

Suomalaiset nimet ovat monesti ulkomaalaisille vaikeita, joten käyntikortti voi toimia apuna nimeä tavattaessa. Käyntikortteja Etelä-Afrikassa käytetään paljon ja samalla tavalla kuin Euroopassa. Käyntikorttien vaihtaminen on tapa kirjallisesti vahvistaa esittely. Käyntikortin tulee olla siisti, asiallinen ja sisältää riittävät tiedot englannin kielellä: kortin antajan nimi ja asema yrityksessä, yhteystiedot ja yrityksen nimi ja mahdollinen liikemerkki. Käyntikortin ulkoasuun tulee kiinnittää huomiota, sillä se edustaa sekä henkilöä että yritystä ja tukee mielikuvaa, jonka haluamme antaa. Etelä-Afrikassa käyntikortin antavat liiketuttavien lisäksi useasti myös kaupan myyjät ja ravintoloitsijat. Kortit on syytä säilyttää, jotta tietää kehen seuraavan kerran on hyvä olla yhteydessä. Kauppaa käydään henkilöiden välillä, joten tästäkin syystä kortin säilyttäminen on tärkeää. Koska käyntikortteja saa yleensä melkein kaikilta tapaamiltaan ihmisiltä, kannattaa korttiin kirjoittaa henkilöä kuvaavia määritelmiä tai missä on tavannut kyseisen henkilön. Näin on jälkeenpäin helpompi muistaa kuka kukin on.

Small talk

Etelä-Afrikassa ei ole kohteliasta mennä suoraan liikeasioihin, vaan ensin kysellään kuulumiset, keskustellaan perheestä tai jostain ajankohtaisesta aiheesta. Small talk ei ole pelkkää mukavaa jutustelua, vaan antaa arvokasta tietoa keskustelukumppanin mielentilasta ja persoonasta. Rupattelutaito on erittäin tärkeä niin työelämässä kuin sen ulkopuolella ja sitä kannattaa harjoitella. Rupatteluun eteläafrikkalaisten kanssa voi valmistautua lukemalla maasta etukäteen ja selailemalla paikallisia lehtiä. Niistä saa selville mistä maassa parhaillaan keskustellaan. Keskustelukumppanin mieltymykset ja harrastukset ovat hyviä aiheita aloittaa keskustelu. Keskustelua tuntemattomista aiheista kannattaa välttää tai ainakin myöntää ettei tunne aihetta. Kielitaitoaan ei tarvitse ujostella. Hyvä keskustelija on ennen kaikkea hyvä kuuntelija. Kuuntelemalla ja tekemällä kysymyksiä ei välttämättä tarvitse itse puhua. Pienillä kommenteilla tai eleillä on hyvä osoittaa olevansa kiinnostunut keskustelusta.

Yleensä eteläafrikkalaiset ovat vilkkaita keskustelijoita. Mikäli keskusteluun haluaa osallistua, on puheenvuoro otettava itselle. Jos keskustelussa odottaa kohteliaasti vuoroaan, voi olla ettei sitä koskaan tule. Keskeyttämistä tai päällekkäin puhumista ei katsota epäkohteliaaksi. Kaiken puheen ei tarvitse olla tärkeää, tärkeämpää on keskusteluun osallistuminen. Keskustelussa on hyvä kommentoida välillä ja esittää lisäkysymyksiä, sillä hiljaisuutta saatetaan pitää töykeytenä. Kohteliaisuusfraaseja kuten kiitos ja ole hyvä käytetään paljon, toisaalta “Please”- sanaa ei kuule käytettävän kovinkaan usein. Kiitettäessä kuulee monesti vastattavan “Pleasure”.

Hyviä puheenaiheita ovat perhe, sää, luonto, matkailu, harrastukset ja urheilu. Etnisestä taustasta riippumatta eteläafrikkalaiset ovat hyvin perhekeskeisiä ja vastaavat mielellään perhettään ja taustaansa koskeviin kysymyksiin. He ovat mielissään, mikäli ulkomaalainen on kiinnostunut Etelä-Afrikasta ja sen ihmisistä. Eteläafrikkalaiset rakastavat maataan ja pitävät luontoaan, ihmisiään ja ilmastoaan maailman parhaina. Tämä johtuu pitkälti maan pitkästä eristäneisyydestä muusta maailmasta ja siitä, että harva eteläafrikkalainen on matkustanut oman maansa rajojen ulkopuolelle. Keskustelukumppanin saa onnelliseksi olemalla hänen kanssaan samaa mieltä; Etelä-Afrikan ja sen ihmisten kehuminen ei ole vaikeaa. Eteläafrikkalaiset ovat kiinnostuneita vierailijan kotimaasta, mutta harvempi tietää missä Suomi sijaitsee. Tästä syystä kotimaata kysyttäessä kannattaa Suomen perään lisätä määritelmä Eurooppa tai Pohjois-Eurooppa. Eteläafrikkalaiset ovat urheiluhulluja ja kaikenlainen urheilu on hyvä keskustelunaihe. Meille tutut jääkiekko, hiihto ja autourheilu ovat maassa vieraampia lajeja, lähinnä keskustellaan valkoisten lajeista rugbystä, kriketistä ja golfista sekä afrikkalaisten lajista jalkapallosta.

Etelä-Afrikan historiaan on hyvä tutustua välttääkseen ikäviä ja kiusallisia puheen-aiheita. Rotukysymyksistä ja varsinkin apartheidistä puhumista tulee välttää. Uusi Etelä-Afrikka ja varsinkin mustien aseman parantaminen, affirmative action, ovat kuitenkin yleisiä puheenaiheita. Hiv/aids, tuloerot ja rikollisuus eivät ole suositeltavia aiheita ainakaan ensitapaamisella tai kutsuilla, vaikkakin monesti puhe voi kääntyä näihin aiheisiin. Maan sosiaalisia oloja ei ole syytä arvostella. Ulkomaalaisen on vaikea ymmärtää historian aiheuttamia jännitteitä eri väestönryhmien välillä ja puheissaan tulee olla tahdikas ja välttää aiheita, jotka saattavat loukata. Ei myöskään ole soveliasta ylistää Suomen oloja ja näin antaa vaikutelmaa arvostelusta. Eteläafrikkalaiset ilmaisevat itseään epäsuorasti ja negatiiviset asiat ja mielipiteet ilmaistaan usein kiertoilmaisuja käyttäen. Suomalaista suoruutta voidaan vierastaa. Mikäli keskustellusta aiheesta ei löydä hyvää sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään. Seksistä puhuminen tai siitä leikin laskeminen voidaan katsoa epäkohteliaaksi. Kiroilu on hyvin epäkohteliasta, varsinkin naisten ja lasten seurassa.

Esimerkki: On harvinaista, että eteläafrikkalainen esittää suoria rasistisia mielipiteitä. Valitettavasti rasismi ei kuitenkaan ole hävinnyt – on vain poliittisesti epäkorrektia puhua siitä ääneen. Joskus rasismiin saattaa törmätä tilanteissa, joissa sitä vähiten odottaisi. Tapasin naapurini ensimmäistä kertaa. Tämä seitsemänkymmenvuotias valkoinen herra alkoi säästä rupattelun jälkeen haukkua afrikkalaisia erittäin rasistisesti. Annoin hänen kertoa mielipiteitään kommentoimatta asiaa, koska en usko eriävän mielipiteeni muuttavan hänen näkökantaansa ja halusin säilyttää naapurisovun.

Huumori on sidoksissa kulttuuriin ja paikallista huumoria voi olla vaikeaa ymmärtää. Kannattaa myös välttää suomalaisia vitsejä, koska vastaavasti eteläafrikkalaisella saattaa olla vaikeuksia ymmärtää niitä erilaisen elämänkatsomuksen takia. Monikulttuurisessa ympäristössä ei voi kyllin korostaa rasististen tai uskonnollisten vitsien välttämistä. Myös seksiin liittyviä vitsejä on syytä varoa. Ulkomaalaiselta odotetaan taitoa nauraa itselle. Etenkin afrikkalaiset ovat hyvin iloisia ja huumorintajuisia ja yleisesti suuri osa eteläafrikkalaisista pitää huulen heitosta.

Puhelimessa

Etelä-Afrikassa asioita hoidetaan paljon puhelimitse, useammin kuin esimerkiksi sähköpostitse. Puhelimessa ollaan kuitenkin usein lyhytsanaisia, sillä asioita hoidetaan mieluummin kasvotusten. Puhelimeen vastataan harvoin nimellä vaan yleensä sanotaan vain “Hello”. Ennen asian esittämistä pitää tarkistaa kenen kanssa keskustelee. Keskustelu kump-panin nimeä tiedustellaan, jotta voidaan puhutella toista nimeltä ja tiedetään kenen kanssa puhutaan mahdollista seuraavaa yhteydenottoa varten. Lyhyen etunimen ilmoittaminen helpottaa keskustelua ja säästää molempien osapuolien aikaa. Mikäli puhelimeen halutun henkilön nimi on jo tiedossa, pitää tarkistaa puhuvansa oikean henkilön kanssa.

Puhelinkeskustelua ei aloiteta ilman kuulumisten kyselyä ja fraasien vaih-toa. Jotta keskustelukumppani tietää toisen kuuntelevan, pitää puhelinkeskustelun aikana muistaa kommentoida ja äännähdellä. Puhelimitse on tavanomaista sopia tapaaminen ja jatkaa keskustelua kasvotusten. Kasvotusten puhuminen on helpompaa, koska puhelinlinjat voivat olla huonoja ja ongelmia voi aiheuttaa myös vahvasti murtaen puhuttu englanti. Monesti on hyvä vahvistaa puhelimessa sovittu lä-hettämällä keskustelusta faksi tai sähköposti ja varmistaa molempien ymmärtäneen puhelimessa sovitut asiat.

Puhelut lankapuhelimeen ohjautuvat useimmiten ensin yrityksen keskukseen tai sihteerille. Henkilö on parempi yrittää ensin tavoittaa lankapuhelimella ja vasta tämän jälkeen kännykästä, vaikka olisi saanutkin suoran kännykkänumeron. Puhelimen käyttö tulee rajoittaa työaikoihin ja soittaessa kannattaa välttää lounasaikaa, joka useimmiten sijoittuu kello 11 ja 13 väliin. Eteläafrikkalaiset harvoin vastaavat viesteihin tai jätettyihin soittopyyntöihin. Tästä syystä kannattaa soittaa uudestaan niin monta kertaa, että puhuu tavoittelemalleen henkilölle.

Kirjallinen viestintä

Etelä-Afrikan kaupunkialueilla on melko hyvin toimivat nettiyhteydet, mutta www-sivujen ja sähköpostin käyttö suomalaiseen tasoon verrattuna vielä heikkoa. Asioita ei mielellään hoideta sähköposteilla, vaan mieluummin kirjeitse, puhelimitse tai kasvokkain. Myös faksin käyttö on hyvin yleistä. Varsinkaan pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei välttämättä ole Internetyhteyksiä, vaan tiedustelut ja tarjouspyynnöt tehdään pu-helimessa tai lähetetään faksilla. Vastaavasti yritykset voivat lähettää tarjoukset joko kirjeitse tai faksilla. Myöskään valtion virastoilla ei välttämättä ole sähköisiä palveluja. Vaikka yrityksellä olisi sähköpostiosoite, on viesteihin vastaaminen monesti hidasta. Asian ollessa tärkeä, on hyvä soittaa vastaanottajalle ja varmistaa että tämä on saanut lähetetyn viestin. Lähetetyn sähköpostiviestin voi myös tulostaa ja lähettää tulosteen varmistukseksi faksilla.

Esimerkki: Maksoin laskun Internetpankissa sähköisesti ja laitoin viitteeksi yrityksen antaman viitenumeron ja oman nimeni. Kolmen kuukauden kuluttua yrityksestä tiedus-tellaan, miksei laskua ole maksettu. Annettuani maksun päivämäärän, minulle ilmoite-taan, etteivät he ole voineet tietää, että maksu on minulta. Minun olisi pitänyt faksata yritykselle todiste maksusta eli tulostamani paperiversio pankin kuitista.

Kirjeet ovat tärkeä osa liikesuhteiden hoitamista ja kirjeitse viestitään enemmän kuin Suomessa. Liiketuttaville lähetettävien kirjeiden tulee olla kohteliaita ja siistiä ulkoasua arvostetaan. Joulukuussa kesälomakauden alkaessa on tapana lähettää liiketuttaville joulukortti tai lahja kortilla varustettuna. Mikäli ei tiedä mihin uskontokuntaan liiketuttava kuuluu, on turvallisempaa lähettää neutraalit lomatoivotukset “Season Greetings” kuin toivottaa hyvää joulua. Asioitaessa pankeissa ja virastoissa täytyy mukana olla virallinen kirje, jossa yrityksen johtaja vakuuttaa kirjeen haltijan työs-kentelevän yrityksessä ja olevan valtuutettu hoitamaan yrityksen asioita. Kirjeissä on hyvä käyttää allekirjoituksia ja virallisia leimoja. Tällaisten kirjeiden käyttö johtuu oletettavasti jäykästä byrokratiasta sekä suuresta rikollisuuden määrästä.

Esimerkki: Suomen suurlähetystön talousvastaava jonotti verovirastossa kaksi tuntia päästäkseen virkailijan kanssa selvittämään lähetystön veroasioita. Kun hän vihdoin pääsi virkailijan luo kaikki lähetystön paperit mukanaan, pyydettiin häneltä suurlähettilään allekirjoittamaa ja leimaamaa kirjettä. Talousvastaavalta puuttui kirje, jossa suurlähettiläs olisi kirjallisesti vakuuttanut talousvastaavan saavan hoitaa lähetystön asioita. Huolimatta papereiden ja diplomaattikortin esittämisestä, virkailija ei suostunut keskustelemaan lähetystön veroasioista. Talousvastaava joutui palaamaan toisena päivänä mukanaan suurlähettilään virallinen kirje.

Kaiken kirjallisen viestinnän tulee olla kohteliasta ja niissä aloitetaan fraaseilla. Myös sähköpostien sävyn tulee olla kohtelias ja niissä on hyvä aluksi kysellä kuulumisia ja vasta sitten mennä asiaan. Kaiken kirjallisen viestinnän otsikoksi laitetaan “To whom it may concern” mikäli vastaanottajaa ei tunneta. Tämän jälkeen puhuttelumuotona käytetään tuntemattomille Dear Sirs tai Dear Sir/Madam. Kun vastaanottajan sukupuoli tiedetään mutta ollaan teitittelyasteella, käytetään kirjeen aloituksena Mr Salmi tai Mrs Salmi. Liikekumppania sinutellessa kirje aloitetaan etunimellä Dear Hanni. Kirjeet lopetetaan joko virallisesti Yours sincerely tai tuttavallisemmin With kind regards, Best regards tai Best wishes.

Kirjallisessa viestinnässä päivämäärät kirjoitetaan yleensä muodossa 3. January 2008. Suomalainen tapa kirjoittaa päivämäärä pelkässä numeromuodossa 3.1.2008 aiheuttaa sekaannusta siitä, mikä numeroista tarkoittaa päivää ja mikä kuukautta. Kuten seuraavasta voi nähdä kirjoittavat eteläafrikkalaiset myös numerot hieman erilailla kuin suomalaiset. Suurimmat erot ovat numero neljän, viiden ja seitsemän kohdalla, vaikka luonnollisesti numeroiden ulkoasu riippuu kirjoittajan käsialasta.

Esimerkki: Pankkivirkailija kieltäytyi ottamasta vastaan kirjoittamaani sekkiä, koska kirjoittamani numerot neljä ja seitsemän eivät hänen mielestään olleet selviä. Hänen mielestään kirjoittamani numero neljä oli seitsemän ja numero seitsemän taas muistutti numeroa neljä.

Sanaton viestintä

Sanat ovat vain pieni osa kokonaiskommunikaatiota. Tärkeämpää on sanaton viestintämme: äänensävymme, ruumiinkielemme, eleemme ja ilmeemme. Sanattomalla viestinnällä vahvistetaan sanallisen viestinnän kohteliaisuutta tai epä-kohteliaisuutta. Vaikka suustamme tulevat sanat olisivat kuinka kohteliaita, voivat äänensävy, ilmeet, ruumiin kieli ja fyysinen etäisyys vaikuttaa siihen että annamme itsestämme epäkohteliaan kuvan. Vaikka tietää millaisia eleitä tulee välttää ja miten käyttäytyä, tämä ei takaa sanattoman viestimme menevän perille sellaisena kuin haluamme. Tapojen kunnioitus kuitenkin osoittaa toisen huomioon ottamista.

Äänenkäyttö

Suomalaiset ovat monesti hyvin monotonisia puheessaan eikä äänensävymme vaihtele paljonkaan. Etelä-Afrikassa tämä voidaan tulkita kyllästyneisyydeksi tai epävarmuudeksi. Eteläafrikkalaiset ovat kova-äänisiä keskustelijoita ja puheentaso voi nousta hyvinkin äänekkääksi tarkoittamatta erimielisyyttä. Afrikkalaisessa kulttuurissa on epäkohte-liasta puhua hiljaa, sillä voidaan ajatella toisen juoruavan. Kova äänen-käyttö voidaan kokea myös päättäväisyydeksi ja vakuuttavuudeksi. Yleensä huutamalla saa tahtonsa läpi. Eteläafrikkalaiset naiset voivat puhua kimeällä äänellä, sillä tämä mielletään naiselliseksi.

Reviirit ja koskettaminen

Suomalaisilla henkilökohtaisen tilan tarve on suuri emmekä me ole tottuneet olemaan lähellä muita ihmisiä. Etelä-Afrikassa tilan tarve ei ole yhtä suuri vaan ihmiset ovat tottuneet läheisyyteen,koskettaminen on yleistä ja fyysiset hellyydenosoitukset ovat tavallisia. Myös etelä-afrikkalaiset liiketuttavat voivat tulla toisen henkilökohtaisessa tilassa lähemmäksi kuin mihin suomalainen on tottunut. Näin tapahtuu usein esimerkiksi tervehtimistilanteissa. Tällainen tilanne voi saada suomalaisen vetäytymään etäämmälle, koska toisen läheisyys tekee olon epämukavaksi. Tällainen ruumiinkieli voidaan katsoa epäkohteliaaksi.

Esimerkki: Eteläafrikkalaisten minibussitaksien (community taxi) henkilömäärä saa lain mukaan olla maksimissaan kaksikymmentä henkilöä. Afrikkalaiset ajattelevat kuitenkin, että aina mukaan mahtuu vielä yksi ja taksissa voi olla tuntemattomiakin ihmisiä sylikkäin paljon yli sallitun määrän.

Ilmeet ja eleet

Hymy ja nauru ovat paras tapa ilmaista ystävällisyyttä joka puolella maailmaa. Myös Etelä-Afrikassa hymyllä selviää monesta tilanteesta ja se ilmaisee positiivisuutta ilman sanoja. Afrikkalaiset hymyilevät silloin kun he pitävät sinusta, hymyn puute ilmaisee epäluottamusta ja jopa vihaa. Toisaalta afrikkalaiset voivat nauraa ollessaan hämmentyneitä tai kun he eivät ymmärrä mitä sanot.

Suomalaiset voivat vaikuttaa eleettömiltä. Tosiasiassa me olemme hyviä tulkitsemaan toisten eleitä juuri siksi, että olemme itse vähäeleisiä. Myös afrikkalaiset välttävät eleitä, mutta siitä syystä, että heidän mielestään puhuttu viesti on aina helpompi ymmärtää kuin elekieli. Etelä-Afrikassa silmillä viestittäminen on tärkeää. Koska ollaan fyysisesti lähellä toista ihmistä, silmien liikkeet on helppo havaita. Silmien liikkeistä voidaan tulkita henkilöiden keskinäinen arvojärjestys, sillä kunnioituksen osoituksena ylempää ei katsota silmiin.

Perinteisesti afrikkalaiset ojentavat ja ottavat tavaroita vastaan kahdella kädellä, vain yhden käden käyttäminen on epäkohteliasta. Voidaan myös käyttää pelkkää oikeaa kättä, jota vasen käsi tukee kyynärpään kohdalla. Tätä ei välttämättä odoteta ulkomaalaisen tietävän, mutta osoittaa kohteliaisuutta, mikäli tavan muistaa. Eteläafrikkalaiset kantajat ja ovimiehet voivat pitää molempia käsiä yhdessä kämmenpuoli ylöspäin kuin kerjäten. He eivät kerjää vaan paremminkin tämä tarkoittaa: ”Lahja jonka olet antamassa minulle laukkujesi kantamisesta, merkitsee niin paljon että kunnioitan sitä ottamalla sen vastaan kahdella kädellä.” Hindut ja muslimit pitävät vasenta kättä saastaisena ja heidän kanssaan sen käyttöä tulee välttää kaikissa sosiaalisissa tilanteissa.

Toisin kuin Arja Mikluha kirjoittaa kirjassaan peukalon pystyssä pitämisellä ilmaistaan, että kaikki on hyvin. Kohotettua peukaloa käytetään kaikissa tilanteissa, mutta etenkin ravintoloissa ja kaupoissa kertomaan tyytyväisyydestä. Olen myös huomannut, että eteläafrikkalaisissa risteyksissä olevista katukaupustelijoista pääsee parhaiten eroon pitämällä peukaloa pystyssä. Näin ilmaisee kohteliaasti huomanneensa kauppa-tavarat, muttei juuri nyt ole tarvetta niille.

Muita eleitä ovat käsillä näytettävät sormimerkit. Joka puolella Etelä-Afrikkaa näkee ihmisiä seisomassa tien varrella ja nostetulla kädellä näyttämässä erilaisia sormimerkkejä. Ihmiset odottavat minibussitakseja tai yrittävät saada kyytiä ohiajavilta. Koska maassa ei ole virallisia taksiasemia, ihmiset osoittavat sormillaan mihin haluavat mennä. Sormin näytetään numeroita jotka tarkoittavat eri paikkoja. Esimerkiksi Johan-nesburgin ympäristössä yksi ylös nostettu sormi tarkoittaa keskustaa. Kansainväliset loukkaavat sormimerkit ymmärretään myös Etelä-Afrikassa. Muita pahoja eleitä on etusormea koukistamalla kutsua henkilöä luokseen. Tämä ele liitetään apartheid-aikaan, jolloin se oli valkoisten tapa käskeä afrikkalaisia luokseen.

7. HYVÄT TAVAT LIIKE-ELÄMÄSSÄ

Liiketapojen kulttuuriset piirteet

Onnistuneen liikesuhteen edellytyksenä voi olla liikekumppanin kulttuurin ja tapojen tuntemus. Tämä on erityisen tärkeää myyntitilanteessa, joissa liikekumppanin ymmärtäminen voi taata kaupan solmimisen. Etelä-Afrikan liike-elämän hyvät tavat ovat saaneet paljon vaikutteita Britanniasta ja viime vuosina yhä enemmän myös Yhdysvalloista. Suuri osa liike-elämän ihmisistä noudattaa länsimaisia käyttäytymis- ja liiketapoja, mutta eteläafrikkalainen monikulttuurinen perintö on lisännyt tapoihin ainutlaatuisia piirteitä. Nämä eteläafrikkalaiset piirteet voivat joskus yllät-tää. Jos asiat eivät suju niin kuin voisi olettaa, saa kaikki vastoinkäymiset kattavan selityksen ”This is Africa”. Tällä tarkoitetaan, ettei Etelä-Afrikassa voi olettaakaan asioiden sujuvan kuten muualla maailmassa. Etelä-Afrikassa on oma tapa tehdä asioita – tai olla tekemättä. Liiketavat vaihtelevat riippuen liikekumppanin kulttuurisesta taustasta ja persoonasta sekä työntekijän yrityksen työkulttuurista. Tässä esittämäni liiketapojen kulttuuriset piirteet ovat yleistyksiä, mutta voivat auttaa ymmärtämään liikekumppania kunnes hänet oppii tuntemaan paremmin.

Etelä-Afrikkaan kohdistuneiden kauppasaartojen vuoksi maan yritykset olivat poissa kansainvälisestä liike-elämästä 70- ja 80-luvun. Tästä syystä liikemiestavat voivat olla vanhanaikaisia ja taito tehdä kansainvälistä bisnestä voi olla heikko. Bisnestä tehdään monesti oppimalla kantapään kautta ja luottamalla vaistoihin. Kokemusta kansainvälisistä liikesuhteista saadaan koko ajan lisää, mutta liikesuhteiden luomisessa ollaan edelleen varovaisia. Eurooppalaisia kohtaan ollaan yleisesti ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta liikesuhteissa voidaan olla ennakkoluuloisia ja halutaan välttyä huijauksilta. Uusia liikesuhteita solmittaessa käytetään paljon aikaa vastapuolen rehellisyyden arvioimiseen ja aikeiden selvittämiseen viettämällä aikaa liikekumppanin kanssa tai kyselemällä hänestä muilta ihmisiltä.

Etelä-Afrikan valkoisista englanninkieliset ovat liikesuhteissa avoimempia kuin buurit, mikä johtuu englantilaisten ja buurien perinteisestä jaosta kaupantekijöihin ja maatilallisiin. Liike-elämään buurit ovat tulleet vasta 2. maailmansodan jälkeen ja kauppasaarron loputtua opettelevat vasta nyt kansainvälisiä liiketapoja. Englantilaista alkuperää olevat eteläafrikkalaiset ovat ylpeitä brittiläisestä taustastaan, kunnioittavat hyviä tapoja ja sujuvaa keskustelutaitoa. He voivat olla varautuneita ja yrittävät välttää konflikteja bisnestilanteissa. Liiketavoissa buurit eroavat heistä suorasukaisuudellaan. He sanovat asiat niin kuin ne ovat turhia hienostelematta ja voivat vaikuttaa tahdittomilta. Vanhemmat buurit voivat olla liiketavoissaan hyökkääviä ja väittää osaavansa kaiken, mutta eivät välttämättä ole kovin kokeneita bisneksentekijöitä.

Yleisesti valkoiset eteläafrikkalaiset ovat yrittäjähenkisiä, määrätietoisia ja tulevat neuvotteluihin hyvin valmistuneina. Valkoiset noudattavat pitkälti eurooppalaisia bisnestapoja eteläafrikkalaisella otteella. He ovat sopeutuneet maanosansa kulttuuriin eivätkä oleta, että bisnestä tehdään Etelä-Afrikassa samalla tavalla kuin Euroopassa. Monesti he hyväksyvät esimerkiksi joustavan aikakäsitteen ja lahjonnan. Rotuerottelusta johtuva valkoisten miesten vahva verkostoituminen, ”The old boys network”, on yhä yleistä. Liikesuhteissa suositaan esimerkiksi vanhoja koulutovereita tai samoissa sosiaalisissa piireissä liikkuvia ihmisiä. Valkoisten verkosto on kuitenkin muuttumassa, koska bisnekseen on tullut mukaan myös muita rotuja. Verkostot muuttuvat myös koska viimeisen kymmenen vuoden aikana Etelä-Afrikasta on muuttanut 500 000 valkoista (2007). Monet muuttajista ovat olleet korkeammin koulutettuja ammattilaisia. Aivovuoto on kovaa ja jäljelle jääneillä ei välttämättä ole liike-elämän tietotaitoa ja aiemmin luotuja suhteita. Taitojen paikkaamiseksi monessa kansain-välisessä yrityksessä on palkattu ulkomaalaisia. Toisin kuin Rissik kirjoittaa, työluvan saaminen ulkomaalaiselle on vaikeutunut BEE-määräysten voimaantulon jälkeen.

Etelä-Afrikan aasialaisista intialaiset ovat pitkään olleet mukana liike-elämässä. Suuri osa heistä on bisnesihmisiä, kauppiaita tai muiden alojen ammattilaisia. Yleisesti he kuuluvat keskiluokkaan. Varsinkin vanhemmat intialaiset liikemiehet ovat jo pitkään tehneet menestyksekästä kauppaa. He harkitsevat asioita kauan ja pyrkivät aina voittoihin. Maaseudulla asuvat värilliset ovat lähinnä maataloustyöntekijöitä, mutta kaupungeissa mukana bisneksessä tai hyvin koulutettuja työntekijöitä. Sekä intialaiset että värilliset ovat yleensä perinteisiä liiketavoissaan.

Niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin ovat afrikkalaisten hyviä piirteitä kärsivällisyys, suvaitsevaisuus ja hyvä huumorintaju. Liike-elämässä he ovat vielä melko kokemattomia ja suhteiden luomisessa varovaisia. Yhteisöllisinä ihmisinä afrikkalaiset ottavat oman yrityksen ulkopuoliset ensimmäiset kontaktit usein välikäsien kautta. Tästä syystä liike-elämässä on tärkeää tuntea ihmisiä, jotka voivat suositella edelleen. Päätöksissä afrikkalaiset ovat varovaisia ja harkitsevat kaikkia seurauksia. Nopea päätöksenteko on vierasta; ennen suuria päätöksiä halutaan nukkua yön yli. Afrikkalaiset voivat luvata asioita joista eivät pysty pitämään kiinni, koska pyrkivät liike-elämässäkin välttämään konflikteja ja säilyttämään ihmisten välisen harmonian. Joillain afrikkalaisilla voi olla se käsitys, että kaikki eurooppalaiset yritykset ja ihmiset ovat rikkaita. Tämä heijastuu myös liikesuhteisiin. Ulkomaalaisilla uskotaan olevan rahaa pohjattomasti ja heistä yritetään hyötyä. Pohjoismaalaisista pidetään ja afrikkalaiset suhtautuvat yleensä paremmin eurooppalaisiin kuin paikallisiin valkoisiin.

Myynti

Erityisesti Etelä-Afrikassa korostuu se, että yritykset eivät käy kauppaa keskenään vaan ihmiset. Etelä-Afrikan liike-elämässä henkilökohtaisilla suhteilla on suuri merkitys eivätkä tosiasiat aina ratkaise sopimuksista päätettäessä. Yrityksen huono menestyminen paikallisilla markkinoilla voi johtua hyvän verkoston puutteesta. Monella alalla myyjän ja ostajan pidempi tuttavuus on kaupan edellytys ja tästä syystä kannattaa panostaa suhteiden luomiseen. Sopimukseen pääsemiseksi täytyy saavuttaa paikallisten luottamus ja liikesuhteiden luonti voi viedä pitkään. Kun yrittää myydä tuotteitaan Etelä-Afrikassa, on tärkeää sopia liikesuhteista paikallisen edustajan kanssa tai perustaa tytäryhtiö. Paikallinen edustaja pystyy vastaamaan myynnin jälkeisestä palvelusta vähittäiskaupassa. Etelä-Afrikan markkinoilla on paljon tuotteiden tarjoajia, mutta harvalla yrityksellä on hyvä asiakaspalvelu- ja asiakastukijärjestelmä. Nämä ovatkin hyviä kilpailuvaltteja ja mahdollisuus tuottaa lisäarvoa asiakkaille.

Etelä-Afrikassa ei kannata ainoastaan panostaa liikesuhteiden luomiseen vaan on tärkeää myös vaalia niitä. Kaupan jo ratkettua kannattaa aika-ajoin muistaa tiedustella liikekumppaneiden vointia ja pyrkiä tapaamaan heitä suhteita ylläpitääkseen. Tämä on tärkeää etenkin halutessa luoda suhteita edelleen muihin yrityksiin. Liikekumppani voi auttaa luomaan suhteita ja pystyy myös suosittelemaan yritystä kolmansille osapuolille. Mikäli liikekumppaniin on hyvät suhteet, häneltä voi pyytää myös neuvoja ja palveluk-sia. Liikekumppani on monesti paikallisen byrokratian asiantuntija, jolla voi olla valmiit suhteet valtion virkamiehiin. Virastoissa oikeiden henkilöiden ja toimintatapojen tunte-minen helpottaa asiointia. Suuresta valkokaulusrikollisuuden määrästä johtuen hallituksen sekaantuminen bisnekseen on suurta ja byrokratia jäykkää ja aikavievää. Esimerkiksi verolait ovat monimutkaisia ja niistä kannattaa ottaa kunnolla selvää. Myös työntekijälakeja on tiukennettu uuden hallituksen aikana ja BEE on tuonut omat vaatimuksensa yritystoiminalle. Liikekumppania valitessa on hyvä muistaa BEE -määräykset, varsinkin jos liiketoimintaa harjoittaa valtion yritysten kanssa.

Tehdessään ostopäätöstä eteläafrikkalainen liikemies punnitsee myyjäyrityksen luotet-tavuuden lisäksi tuotteen laatua, hintaa ja huoltopalveluja. Eurooppalaista laatua arvos-tetaan ja sitä voi käyttää myyntiargumenttina. Liikesuhteissa pyritään tilanteeseen joka hyödyttää kaupan molempia osapuolia, niin sanottuun ”win-win-tilanteeseen”. Kaup-poja tehtäessä ei kannata olla liian ahne ja vaatia liian suuria katteita, vaan pyrkiä molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Eteläafrikkalaiset eivät pidä kovista neuvot-teluista, vaan mieluummin poistuvat tilanteesta kuin tinkivät. Suomalaista suoruutta vierastavat ainakin englantilaista ja afrikkalaista alkuperää olevat eteläafrikkalaiset, joten neuvotteluissa tulee välttää suoraa kritiikkiä. Negatiiviset asiat tulee pyrkiä ilmaisemaan kiertäen positiivisemmin eikä kannata sanoa suoraan ei.

Liiketapaamiset

Liikesuhteita solmittaessa Etelä-Afrikassa on syytä käyttäytyä muodollisesti ja eurooppalaisia hyviä tapoja noudattaen. Yhteydenotoissa odotetaan virallisuutta ja niiden tulee mennä tietyn hierarkian mukaan. Liiketoimia tulee pyrkiä aina tekemään kasvokkain. Tapaamisista tulee sopia etukäteen ja ne on hyvä vahvistaa vielä erikseen päivää ennen tapaamista. Tapaamisen yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota. Varsinkin jos kyseessä on uusi liikesuhde, ei ole yhdentekevää milloin ja missä tavataan.

Tapaamisaika

Liiketapaamisten ajat ovat merkityksellisiä ja on syytä yrittää välttää aikoja joiden arvelee olevan epäsopivia. Etelä-Afrikan liike-elämässä työviikko on yleensä maanantaista perjantaihin. Arkipäivisin eteläafrikkalaiset nousevat aikaisin ja useimmiten työaika on kahdeksasta neljään tai viiteen. Monet virastot aukeavat jo seitsemältä ja sulkeutuvat jo puoli neljä tai viimeistään puoli viisi. Perjantai on monessa yrityksessä poikkeus normaalista työajasta, sillä silloin toimistoista lähdetään yleensä ajoissa tai jatketaan työntekoa vapaammassa muodossa esimerkiksi golfkentällä.
Monet yritykset ja tehtaat ovat kokonaan suljettuja joulukuun puolesta välistä joko tammikuun alkuun tai puoleen väliin. Tällöin työntekijät viettävät uskonnosta riippuen joko joulu- tai kesälomaa. Voi käydä myös niin, ettei ketään ole muistanut informoida ulkomaalaisia asiasta, vaan vasta paikalle tullessaan huomaa yrityksen olevan kiinni. Muita työntekijöiden suosittuja loma-aikoja ovat pääsiäinen ja kesä-heinäkuun vaihteeseen osuvat koulujen talvilomat. Seuraavassa taulukossa on lueteltu Etelä-Afrikan kaksitoista kansallista vapaapäivää. Näistä monet kunnioittavat afrikkalaisten vapaustaistelua apartheid-ajan vallasta. Mikäli vapaapäivä osuu sunnuntaille, pidetään vapaapäivä sitä seuraavana maanantaina.

Koska maa on hyvin monikulttuurisessa, saavat työntekijät virallisten vapaapäivien lisäksi vapaata myös omaan uskontoonsa, lähinnä juutalaisuuteen, hindulaisuuteen tai islamin uskoon liittyvinä pyhäpäivinä. Työpaikoilla kunnioitetaan esimerkiksi islamilaisten paaston aikaa ramadania muokkaamalla työaikoja ja olemalla syömättä muslimien edessä.

Tapaamisissa eurooppalaisilta edellytetään täsmällisyyttä, vaikka paikalliset ovat itse harvoin aikataulussa. Suhtautuminen paikallisen itsensä täsmällisyyteen ja myöhästymiseen on joustavaa. Eteläafrikkalaiselta saa harvoin anteeksipyyntöä myöhästymisestä eivätkä he ymmärrä mikäli odottaja on ärsyyntynyt. Sovittu aika voi venyä tunnillakin eikä tätä pidetä ihmeellisenä. Voi myös käydä niin, että sovittu tapaaminen on peruutettu, koska jotain tärkeämpää on tullut esteeksi. Kukaan vain ei ole muistanut ilmoittaa asiasta kaikille osapuolille. Joustava suhtautuminen aikaan ilmenee kokousten järjestelyissä niin, että tapaamisiin ei välttämättä valmistauduta kovin paljon etukäteen. Kutsut, esityslista ja muu aineisto voidaan tehdä viime minuutilla.

Esimerkki: Erään hotellin edustaja oli tulossa esittelemään yrityksensä palveluja. Tapaaminen oli sovittu kello yhdeksi ja edustaja varmisti ajan ja osoitteen tapaamista edeltävänä päivänä. Kyseisenä päivänä häntä ei näkynyt kello yhdeltä ja kahdelta hän soitti kertoen olevansa eksynyt. Neuvottuani hänelle ajoreitin, saapui hän paikalle puoli kolmelta. Vaikka henkilö pahoitteli myöhästymistään, en ollut enää kovinkaan kiinnostunut hänen yrityksensä tarjoamista palveluista.

Tapaamisia sovittaessa on otettava huomioon se, että Euroopasta tulevien lentojen myö-hästyminen on melko tavallista. Tulee myös muistaa että varsinkin suurimmissa kau-pungeissa liikenne on monesti ruuhkainen, jolloin kymmenen minuutin matka tapaa-mispaikkaan voi venyä tunniksi. Tästä syystä tapaamisaikatauluja ei kannata tehdä liian tiukoiksi eikä sopia aikaiseksi aamuksi tai myöhäiseksi iltapäiväksi, jolloin liikenneruuhkat ovat pahimmat. Paikallisen kuljettajan palkkaaminen helpottaa aikataulussa pysymistä, koska nämä osaavat perille määräpaikkaan nopeinta reittiä. Kuljettaja voi toimia myös turvallisuuden takaajana. Useimmat hotellit auttavat kuljettajan palkkaamisessa.

Tapaamispaikka

Eteläafrikkalaiset ihannoivat rahaa ja asemaa sekä antavat ulkoisille seikoille paljon ar-voa. Oikean tapaamispaikan valitseminen viestittää edustamastamme yrityksestä ja meistä. On tärkeää sopia tapaaminen hyvään osoitteeseen ja varmistaa että tarjoilut ovat huipputasoa. Tapaamispaikkana Etelä-Afrikassa käytetään toimistoja, kokoustiloja ja ravintoloita. Tapaamisen voi sopia myös omaan hotelliinsa edellyttäen, että se on kor-keatasoinen. Hyvässä hotellissa on helppoa ottaa vastaan ja kestitä vieraita, koska hen-kilökunta voi auttaa valitsemaan oikean ympäristön ja tarjoilut. Mikäli liiketapaaminen järjestetään ravintolassa, on varmistettava, ettei musiikki soi liian kovaa, eikä ravintola ole liian täynnä ja että pöydän ympärillä on tarpeeksi tilaa myös luottamukselliseen keskusteluun. Nämä asiat on helppo varmistaa, mikäli ravintola on tuttu. Tästä syystä myös oman hotellin ravintola on hyvä vaihtoehto liiketapaamiselle.

Neuvottelutavat ja esitykset

Mikäli neuvotteluissa haluaa menestyä, on erityisen tärkeää ymmärtää kulttuurin suuri merkitys neuvottelutapoihin. Tärkeää on myös hallita kulttuuriin sidonnaiset ihmisten väliset vuorovaikutustaidot. Etelä-Afrikassa on neuvottelutilanteissakin epäkohteliasta mennä suoraan asiaan ja pitkät alkurupattelut kuuluvat asiaan. Kyselyjen kuulumisia ei saa koskaan keskeyttää vaan jatkaa kuulumistenvaihtoa niin kauan kuin liikekumppani haluaa. Neuvotteluissa ei aina pidä pyrkiä konkreettisiin tuloksiin, vaan niissä voidaan keskittyä tuntemaan liikekumppani paremmin. Sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeämpää kuin neuvottelujen tavoitteet. Vaikka päätökseen ei päästäisikään, tämä ei ole eteläafrikkalaisista ajanhukkaa vaan suhteiden luontia ja neuvottelukumppanin luotettavuuden arviointia. Neuvotteluissa moniaikaisen aikakäsitteen afrikkalaiset voivat rönsyillä ja palata jo aiemmin sovittuun. Tästä syystä neuvotteluihin tulee varata runsaasti aikaa.

Neuvottelutilanteissa on hyvä tietää miten tilanne pysyy hallinnassa ja miten keventää tunnelmaa. Etelä-Afrikassa neuvottelukumppaneilta odotetaan sydämellisyyttä, hyvää itsetuntoa ja optimistisuus on tärkeää. Eteläafrikkalaiset pitävät yleensä julkisesta esiintymisestä eivätkä he pelkää esittää mielipidettään ja johtaa keskustelua. Tietynlaista aggressiivisuutta arvostetaan. Sen ei tarvitse olla hyökkäävää, vaan osoitus siitä että tietää mitä haluaa. Näissä tilanteissa ei kuitenkaan pidä olla ylimielinen eikä varsinkaan puhua opettavaan tai paasaavaan sävyyn. Kokouksissa on välillä hyvä tarkistaa kaikkien ymmärtäneen, koska esimerkiksi kokoukseen osallistujien kielitaito voi vaihdella. Neu-votteluissa ei ole syytä olla liian avoin ja rehellinen, vaan kannattaa kuunnella enemmän kuin puhua itse. Jotkut eteläafrikkalaiset kokoukseen osallistujat voivat myös olla hiljaa oppiakseen muilta. Vaikka eteläafrikkalainen liikekumppani osoittaa kohteliaisuutta eikä sano suoraan ei, tämä ei tarkoita sitä että sopimus on syntynyt. Mikäli sopimuksesta ei ole mustaa valkoisella, ei kannata odottaa sen pitävän.

Etelä-Afrikassa ei kannata luottaa siihen, että kokouksissa on käytettävissä tekniset apu-välineet. Vaikka suuret yritykset ovat yleensä länsimaisella tasolla, esimerkiksi Internet- ja muut tietokoneyhteydet eivät aina ole käytettävissä ja sähkökatkot ovat yleisiä. Esitettyä asiaa ole syytä perustaa pelkän tietokoneen varaan, esimerkiksi PowerPoint esityksenä. Esityksestä on hyvä aina tehdä myös paperikopiot ja miettiä etukäteen millä muulla keinolla esityksen saa vietyä läpi. Etelä-Afrikassa ei myöskään tule luottaa dokumenttien lähettämiseen sähköisessä muodossa. Dokumentteja voidaan lähettää asianomaisille faksaamalla tai toimittaa ne paperiversiona. Kaikille kokoukseen osallistuville kannattaa kokouspaikalle kopioida paperit kokouksen sisällöstä, vaikka tieto olisikin lähetetty etukäteen sähköpostitse tai muulla tavalla. Ei ole realistista olettaa, että kaikki osallistujat ovat saaneet paperit etukäteen tai muistaneet ottaa ne mukaan.

Esimerkki: Työpaikallani järjestettiin kolmen päivän kokous. Kokouksen alkaessa Pretorian alueelle tuli kolmen tunnin sähkökatko. Luennoitsijat olivat valmistelleet PowerPoint-esityksen, jota ei sähkön puuttuessa voitu näyttää loppuun. Paperiversiota esityksestä ei saatu tehtyä, koska tulostin ja kopiokone eivät toimineet. Tilanteen olisi vielä pelastanut kahvitauko, mutta kahvia ei ollut keitetty ennen sähkökatkosta. Kokous jatkui, mutta pelkän suullisen tiedon varassa. Kokouksen toisena päivänä sähköt menivät kahdeksi tunniksi. Kolmantena päivänä kokous sujui ongelmitta.

Neuvotteluissa suomalaisille tutut numerojen ja tilastojen esittäminen, luennointi ja suora vastakkainasettelu eivät välttämättä ole kovin tehokkaita tapoja toimia Etelä-Afri-kassa. Kerätyt ja esitetyt tiedot perustuvat Suomessa yleensä faktoihin, raportteihin ja Internetiin. (Mikluha 1998, 20.) Etelä-Afrikassa tietoja kerätään myös suullisesti ja use-ammista lähteistä kuin meillä. Faktoja mieluummin perusteluina voidaan neuvotteluissa käyttää esimerkiksi tuttavapiiristä kuultuja seikkoja. (Lewis 1999, 49 – 50) Esimerkiksi afrikkalaisessa sotho- kulttuurissa tieto on perinteisesti kulkenut suusta suuhun eikä kirjallista informaatiota arvosteta yhtä paljon kuin suullista (Ramagoshi 2007). Afrikkalaisten ajattelutapa on konkreettinen ja luonnonläheinen. Abstrakti ajattelu on heille vaikeaa, joten esimerkkien on hyvä olla kuvaavia ja perustua menneisiin tapahtumiin. He eivät välttämättä ymmärrä rationaalisiin järkisyihin pohjautuvia perusteluita. Myös afrikkalaisten logiikka on erilainen kuin suomalaisten.

Ongelmat neuvottelutilanteissa voivat johtua kahdesta pääsyystä: neuvottelukumppa-nien ammattitaidosta sekä kulttuurien välisistä väärinymmärryksistä ja ennakkoluuloista. Etelä-Afrikassa pitää muistaa että neuvotteluissa kaikkien osallistujien koulutus, tekninen osaaminen tai kokemus kansainvälisistä liikesuhteita ei välttämättä ole samalla tasolla. Kulttuurisidonnaisia ongelmia kohtaamme kun oletamme bisneskumppanimme olevan samanlainen kuin me, vaikka työskentelytavat ja koko ajatusmaailma on erilainen kuin omamme. Liiketuttavamme voivat toimia eri normien mukaan ja mahdollisesti saavuttaakseen eri päämäärät. Myös käsitys liiketapojen eettisyydestä voi olla erilainen kuin omamme. Meidän pitää yrittää huomata erilaiset asenteet ja näkökohdat. On syytä miettiä milloin asiat tappelevat ja milloin erimielisyydet johtuvat siitä ettei toinen kulttuurisista syistä ymmärrä meidän näkökulmaamme tai pysty hyväksymään sitä. On hyvä analysoida vastapuolemme ja miettiä miten lähellä hänen kulttuuritaustansa on meidän omaamme.

Esimerkki: Suomen suurlähetystössä työskentelevä virkailija yritti saada etelänafrikkalaisilta järjestöiltä raportteja Suomen tukemista projekteista Etelä-Afrikan maaseudulla. Raportteja ei pyynnöistä huolimatta saatu ja syyksi esitettiin erilaisia seikkoja, joita hän arveli tekosyiksi. Virkailijan tarkastuskäynnillä kävi ilmi, ettei kylään johda tietä eikä siellä ole sähköä saatikka tietoliikenneyhteyksiä. Asioita hoidettiin naapurikylästä, joka oli päivän kävelymatkan päässä. Jos kylien välissä oleva joki tulvi, ei raportteja päästy lähettämään moneen päivään. Tällaiset syyt asioiden venymiseen ei tule ajatelleeksi toimistossa Pretoriassa tai hyvien yhteyksien Suomessa.

Bisnespukeutuminen

Ulkoasumme ja se miten pukeudumme antaa liikekumppaneillemme ensivaikutelman siitä millaisia olemme. Vaatteet voivat viestiä sosiaalisesta asemasta ja niiden avulla voidaan tavoitella arvostusta, mutta ne ovat myös keino ilmaista persoonallisuutta. Huoliteltu ulkomuotomme antaa positiivisen vaikutelman ja kertoo kohteliaisuudesta toista kohtaan. Pukeutumistilanteet vaihtelevat arjesta juhlaan, mutta tilanteeseen sopiva pukeutuminen antaa itseluottamusta. Varsinkin uusia liikekumppaneita tavatessa tulee kiinnittää huomiota siihen, millaisen vaikutelman haluaa itsestään ja yrityksestään antaa. Toisaalta pitää ottaa huomioon se, miten bisnesihmisten oletetaan pukeutuvan Etelä-Afrikassa.

Pukeutumissääntöjen perustana Etelä-Afrikassa voidaan pitää sitä, että ihmisten olete-taan pukeutuvan tyylikkään asiallisesti. Liike-elämässä pukeutuminen on muodollista ja melko konservatiivista. Pukeutumiskoodi vaihtelee yrityksestä ja toimialasta toiseen, mutta on hyvä pukeutua muodollisesti kunnes oppii mikä omalla alalla on tapana. Asi-oidessa ministeriöissä tai korkeiden virkamiesten kanssa oletetaan virallista pukeutu-mista. Turistimainen pukeutuminen ei ole työaikana sopivaa, vaikka ilman lämpötila voi nousta korkeaksi. Eteläafrikkalaisista varsinkin afrikkalaiset pukeutuvat erittäin tyylikkäästi ja muodollisesti myös helteellä. Huomioitavaa on että talvella (touko-syyskuussa) paikalliset pukeutuvat sisämaassa talvivaatteisiin, vaikka lämpötila päivisin pysytteleekin lähellä 20 astetta.

Työpukeutumisen avain on asiallisuus, yksinkertaisuus ja ajattomuus. Työvaatteiksi kannattaa valita materiaaleja, jotka ovat miellyttäviä päällä eivätkä rypisty herkästi. Miehillä turvallisin asuvalinta on tummahko puku ja mustat kengät ja sukat. Myöskään tumma puku ei ole liioiteltu, vaikka kesällä voidaankin käyttää vaaleampaa, kevyempää pukua. Myös solmiota käytetään paljon. Naisten tulisi käyttää jakkupukua, hillittyä le-ninkiä, tyylikästä housupukua tai hame ja paitapusero yhdistelmää. Naisen ammattimai-nen, turvallinen asuvalinta on neutraalinvärinen jakkupuku polvipituisella hameella. Liehuvat, kiiltävät ja erittäin avonaiset vaatteet sopivat paremmin iltakäyttöön kuin toimistoon. Naisille asiallinen pukeutuminen on erittäin tärkeää, koska siitä voi riippua miesten suhtautuminen naiseen vakavasti otettavana kollegana.

Työelämään pukeutuessa ei riitä vaatteiden asiallisuus, vaan niiden tulee olla myös puhtaat ja siistit. Etelä-Afrikassa pukeutumisella halutaan ilmaista menestystä ja asusteisiin kiinnitetään paljon huomiota. Laukkujen ja kenkien tulee olla hyvin hoidetut ja kellolla ja koruilla lisätään varakkuuden vaikutelmaa. Etelä-Afrikassa kenkien kiillotus- ja pesulapalvelut ovat toimivia ja Suomeen verrattuna halpoja, joten työvaatteiden hyvä kunto on helppo varmistaa matkallakin. Vaatteiden lisäksi myös henkilön niiden sisällä tulee olla siistin ja huolitellun näköinen. Hoidetut kädet, hiukset ja naisten hillitty meikki kuuluvat kokonaisuuteen.

Juhlapukeutuminen

Mikäli saa kutsun johonkin tilaisuuteen työajan ulkopuolella, mahdollinen pukeutumis-toive on yleensä ilmoitettu kutsukortissa ja sitä täytyy aina noudattaa. Kutsuun on mer-kitty miehen pukutoivomus ja naisen tulee pukeutua tätä vastaavaan asuun. Taulukossa 2 on kerrottu yleisimmät miesten juhlapukeutumisen pukeutumistoiveet englanniksi sekä niiden suomalaiset käännökset. Mikäli on epätietoinen miten tulisi pukeutua, on parempi tiedustella asiaa kutsujalta. Näin välttää tilanteen, jossa tuntee itsensä vaivaan-tuneeksi ollessaan joko ali- tai ylipukeutunut. Eteläafrikkalaiset pukeutuvat viralliselle illalliselle hyvin, mutta voivat pukeutua myös vapaammalle illalliselle riippuen tilaisuuden luonteesta ja paikasta. Miehet pukeutuvat monesti tummaan pukuun tai jopa smokkiin ja naiset vastaavasti pitkään iltapukuun.

Etelä-Afrikan eri etnisten ryhmien ihmiset esimerkiksi afrikkalaiset ja intialaiset, voivat myös pukeutua juhliin perinteisiin pukuihin. Tällöin pukutoiveena kutsukortissa on lukenut perinteinen puku (traditional), kuten kuvassa 4. Eteläafrikkalaisten naisten pu-keutuminen on usein hyvin huoliteltua, seksikästä ja näyttävää. He käyttävät paljon ko-ruja ja korkeita korkokenkiä. Myös muu ulkoasu kuten hiukset, meikki ja kynnet ovat huoliteltuja. Pukeutumista maan entisen, apartheid-ajan lipun väriyhdistelmään tulee välttää. Lipun värit olivat sininen, valkoinen ja oranssi.

Pukeutuminen vapaa-aikaan

Liikematkalle on hyvä pakata työvaatteiden lisäksi rennompia arkivaatteita sekä vapaa-ajan asu. Osallistuessa monipäiväiseen kokoukseen, voi isänniltä tiedustella etukäteen mahdollista järjestettyä vapaa-ajan ohjelmaa pystyäkseen varautumaan oikeisiin asuihin. Monesti vapaa-ajan ohjelma voi sisältää grilli-illan tai vapaamuotoiset kutsut. Näihin pukeudutaan yleensä melko rennosti, mutta turvallisinta on pukeutua arkipukuun eli smart casual-tyyliin ainakin liiketuttavuuden alkuvaiheessa. Suorat housut ja paita-pusero ovat hyvä yleispukeutumisohje miehille. Mikäli on päiväksi pukeutunut pukuun ja kutsut alkavat suoraan työpäivän päälle, kannattaa riisua takki, ottaa kravatti pois ja avata kaulusta. Epävirallisissa juhlissa miehet pukeutuvat farkkuihin, shortseihin, T-paitaan tai lyhythihaiseen kauluspaitaan. Varsinkin naiset ovat Etelä-Afrikassa erittäin hyvin pukeutuvia ja vaikka kyseessä olisivat rennot grillijuhlat, heillä on yleensä nai-selliset hameet tai leningit ja korkokengät.
Monesti työmatka sisältää myös vapaamuotoisia päivällisiä tai seurustelua ravintoloissa. Pukeutuminen ravintoloihin riippuu ravintolan tasosta. Joissain hienommissa ravinto-loissa pukeutumistapa ilmoitetaan ovenpielessä eikä kaikkiin ravintoloihin pääse farkuissa tai T-paidassa. Pukeutumisen ei kuitenkaan tarvitse olla jäykkää, vaan siisti hame tai housut ja paitapusero käyvät useimpiin paikkoihin.

Eteläafrikkalaiset isännät voivat olla halukkaita esittelemään maataan liiketuttaville viemällä heidät safarille. Ulkoilmaelämään pukeudutaan epämuodollisesti shortseihin, farkkuihin ja T-paitaan. Eläinpuistoihin tulee pukeutua neutraaleihin, maanläheisiin väreihin. Malaria-alueille tulee iltaisin ja varhain aamulla pukeutua pitkähihaiseen puseroon, pitkälahkeisiin housuihin ja valkoisia vaatteita tulee välttää, koska ne vetävät puoleensa moskiittoja.

Lahjat ja kukat

Lahjan antaminen ja saaminen ovat merkittäviä asioita ja muiden maiden lahjakäytän-töihin liittyvät tavat on tunnettava. Liike-elämässä oikean lahjan valinta voi varmistaa onnistuneen liikesuhteen solmimisen. Toisaalta väärä tai väärään aikaan annettu lahja voi haitata suhteiden solmimista. Lahjoja arvostetaan Etelä-Afrikassa huomaavaisuuden osoituksena, vaikka lahjojen antamista ei katsota välttämättömäksi. Liikelahjoissa nou-datetaan yleisesti länsieurooppalaisia tapoja ja annettavat lahjat ovat yleensä pieniä. Lii-kelahja ei saa olla niin arvokas että saaja hämmentyy, mutta toisaalta ei myöskään niin halpa että antajan ajatellaan olevan pihi. Tärkeintä on että lahjan saaja aistii antajan uh-ranneen lahjan hankkimiseen ajatuksia. Jos liikekumppani työskentelee valtiollisessa yrityksessä, hänelle ei ole sopivaa antaa kuin pieniä mainoslahjoja. Annettavan lahjan arvo tulee aina harkita tarkkaan, jottei lahjaa tulkita lahjukseksi.

Joulun alla on tapana lähettää liiketuttaville pieniä lahjoja. Koska monet eteläafrikkalaiset eivät uskonnon takia vietä joulua, tämä ei ole varsinaisesti joululahja vaan lahja toivottaa liikekumppaneille hyvää lomaa. Mikäli tietää liikekumppanin tai hänen perheen-jäsenensä viettävän syntymäpäivää tai muuta merkkipäivää, on tapahtumaa kohteliasta muistaa. Jos saat kutsun eteläafrikkalaisen liikekumppanin kotiin, viedään isäntäväelle tuliaisia ja näin osoitetaan arvostusta kutsujia kohtaan. Perheen lapsia voi muistaa pienillä lahjoilla tai makeisilla. Isäntäväelle vietäviin tuliaisiin pätevät samat säännöt kuin liikelahjoihin. Kun olet lähdössä liikematkalle, voi mukaan pakata varmuuden vuoksi esimerkiksi suomalaista suklaata. Sitä on helppo antaa tuliaisiksi jos matkalla tulee yllättäviä tapaamisia tai kutsuja.

Mitä lahjaksi?

Etelä-Afrikassa lahjakäytännöt voivat vaihdella riippuen etnisestä ryhmästä. Esimer-kiksi afrikkalaiset arvostavat taidekäsitöitä, mutta kannattaa muistaa että Etelä-Afri-kassa on tarjolla paljon käsitöitä ja taide-esineen tulee olla korkeatasoinen. Lahjan ei välttämättä tarvitse olla suomalainen, vaan jo eurooppalaisuutta arvostetaan. Turvallisia tuliaisia ovat eurooppalaiset suklaat ja muut makeiset. Eteläaf-rikkalaiset arvostavat brandyja ja kaikki merkkituotteet ovat tervetulleita. Esimerkiksi merkkisolmiot ja -huivit ovat hyvä lahja. Etelä-Afrikan tullimääräykset kieltävät eläin- ja kasvituotteiden, esimerkiksi suomalaisten ruokaerikoisuuksien maahantuonnin.

Hyvä lahja ovat esimerkiksi konjakit tai muut arvostetut eurooppalaiset alkoholijuomat, mutta tällöin täytyy tietää liikekumppanin nauttivan alkoholia. Mikäli haluaa antaa suomalaisen lahjan, sopivia ovat suomalaiset erikoisuudet kuten lakkalikööri tai Finlandia Vodka. Moni eteläafrikkalainen arvostaa myös oman maansa hyviä viinejä. Mikäli liikekumppanin uskonnollista taustaa ei tiedä, alkoholia ei kannata antaa lahjaksi. Alkoholi on kielletty muslimeilta ja myös monilta Etelä-Afrikan kristityiltä. Myös nahkaesineet voivat olla huono lahja. Islaminuskoiset pitävät sikaa saastaisena ja jotkut kristittyt ja afrikkalaiset sekä sikaa että nautaa. Hindut taas pitävät lehmää pyhänä. Suomalaisten mielestä poroesineet voivat olla hyvä tuliainen, mutta Etelä-Afrikassa moni mieltää eläimen joulupukin apulaiseksi ja satuolennoksi. Antamalla porotuotteita liikelahjaksi voi saada raakalaisen maineen.

Matkalle voi pakata mukaan oman yrityksen erilaisia mainoslahjoja, kuten kyniä, lippalakkeja, avaimenperiä, heijastimia ja pullonavaajia. Nämä eivät kuitenkaan ole välttämättä sovi liikelahjoiksi, vaan ovat pikemmin osoitus yrityksen hyvästä tahdosta. Mikäli vierailee yrityksissä, mainoslahjoja voi antaa yrityksen henkilökunnalle kuten ovimiehille, siivoojille ja vartioille. Tällaisista mainoslahjoista iloitsevat myös hotellin henkilökunta ja muut palvelutehtävissä olevat ihmiset. Vieraillessa maaseudulla tai köyhemmillä asuma-alueilla, mainoslahjat ja kaikki käyttötavara on tervetullutta. Köyhillä alueilla otetaan kiitollisuudella vastaan myös perusruokatarvikkeet, kuten maissijauhot tai sokeri.

Esimerkki: Kuulin tarinan suomalaisesta ryhmästä, joka tuli vierailemaan eteläafrikkalaiseen kummikyläänsä. Harkinnan jälkeen tuliaisiksi kylän päällikölle oli valittu suomalaista lasimuotoilua. Empimisen jälkeen mukaan pakattiin myös logoltaan vanhaksi jääneitä mainoslippalakkeja. Vierailulla päällikölle annettiin lasimaljakko ja kyläläisille jaettiin lippalakkeja. Kiittämisen jälkeen päällikkö kysyi kohteliaasti, josko hänkin voisi saada hienon lippalakin. Sillä oli enemmän käyttöä kuin suomalaisella muotoilulla eikä kukaan tiennyt että lippalakin logo oli vanhentunut.

Lahjan antaminen

Lahjaa antaessa on hyvä miettiä mikä olisi sopiva hetki. Lahjaa ei aina kannata antaa heti tavattaessa, vaan sen voi antaa vasta kun neuvottelujen jälkeen siirrytään vapaam-paan ilmapiiriin. Afrikkalaisille lahjat tulee antaa molemmilla käsillä tai oikealla kädellä, vasen käsi oikeaa tukien. Jos lahjan saaja on muslimi tai hindu, vasenta kättä ei tule käyttää lainkaan. Nämä säännöt pätevät myös lahjan vastaanottamiseen. Eteläafrikkalainen lahjan vastaanottaja ei välttämättä avaa saamaansa lahjaa, vaan voi laittaa lahjan välinpitämättömästi sivuun. Tästä ei pidä loukkaantua, sillä tämä on maassa tapana. Lahjan ulkonäkö on erittäin tärkeä, yleensä pakkaukset ovat näyttäviä ja värikkäitä. Paketissa tulee olla kortti, jotta lahjan saaja jälkeenpäin tietää keneltä se on. Korttiin kirjoitetaan onnittelut, kiitos tai jokin muu teksti. Lahjasta kiitetään yleensä antohetkellä hyvin yleisluontoisesti, sillä avaamattomasta paketista ei voida tietää mitä siinä on. Lahjasta on kohteliasta kiittää jälkeenpäin joko soittamalla tai vielä kohteliaammin kirjallisella kiitoksella. Lahjoja voidaan antaa myös läksiäislahjoina.

Eteläafrikkalainen ei tunne velvollisuudekseen antaa esineitä kodissaan sitä ihastelevalle henkilölle, toisin kuin Mikluha kirjoittaa kirjassaan Lahjat ja liikelahjat eri maissa. Tätä vanhaa tapaa saatetaan vielä noudattaa maaseudulla joissain afrikkalaisissa heimoissa, mutta kaupungistuneet eteläafrikkalaiset pitävät ajatusta huvittavana eivätkä noudata tätä tapaa.

Mitä kukkia valitaan?

Kukkia annetaan mentäessä kylään eteläafrikkalaiseen kotiin tai onnitellessa esimerkiksi syntymäpäivänä, perheenlisäyksestä tai ylennyksestä. Kukat annetaan yleensä naispuo-liselle kollegalle, emännälle tai lähetetään kollegan vaimolle. Yleensä annettavat kukat ovat sidottuja sekakimppuja ja kooltaan melko suuria, sillä kukat ovat Etelä-Afrikassa edullisia. Kukkia myydään lähes kaikissa ruokakaupoissa ja huoltoasemilla, joten niitä on helppo ostaa. Myös hotellin henkilökunta voi auttaa kukkien hankinnassa. Viherkas-veja annetaan vähän, sillä useimmiten ne kasvatetaan ulkona ja sisällä taloissa on har-voin kasveja. Kun haluaa varmistaa ostavansa oikeanlaisia, tilanteeseen sopivia kukkia, voi pyytää myyjää auttamaan niiden valinnassa. Kukkia ostaessa on hyvä välttää punaisia ruusuja, jotka on varattu rakastetulle. Etelä-Afrikassa ei ole tiettyjä hautajaisiin miellettäviä kukkia, vaikkakin valkoisia liljoja käytetään usein hautajaiskukkina. Etelä-Afrikan kansalliskukka on Protea, jota kasvaa myös villinä. Tästä syystä paikalliset eivät arvosta kukkaa yhtä paljon kuin muita leikkokukkia. Hinduilla kukat ovat jumalille tarkoitettuja lahjoja, joten hindukotiin ei viedä kukkia. Myöskään islaminuskoiselle emännälle ei pidä viedä kukkia, vaan kannattaa valita tuliaisiksi jotain muuta. Suomen tavasta poiketen kukat ojennetaan Etelä-Afrikassa niiden käärepaperissa.

7. TYÖAJAN ULKOPUOLELLA

Etelä-Afrikan ihmiset ovat jakaantuneet köyhään ja hyvin toimeentulevaan väestöön. Tuloerojen lisäksi sosiaaliseen kanssakäymiseen vaikuttavat ihmisten erilainen etninen ja kulttuurinen tausta. Erot erilaisten ryhmien välillä voivat olla suuret ja eri ryhmät ovat harvoin tekemisissä toistensa kanssa vapaa-ajalla. Kulttuuritaustasta riippumatta valkoisten eteläafrikkalaisten tapa elää on hyvin samanlainen ja eroaa paljon afrikka-laisesta elämäntavasta. Tässä käsittelemäni sosiaalinen kanssakäyminen on keskittynyt kaupunkilaiseen ja parempiosaiseen väestöön. Tämäkin on subjektiivinen käsitys ja pitkälti kuvaa omaa ja tuttavieni elinpiiriä.

Esimerkki: Kollegani miehineen oli kutsuttu illalliselle afrikkalaisen pariskunnan luo Johannesburgiin. Pariskunta asui aidatulla asuma-alueella, jossa oli porttivahti. Ilmoitettuaan vierailemansa asunnon numeron, kollegani ihmetteli miksi porttivahti kysyi moneen kertaan oliko hän varma asunnon numerosta. Vahti ei meinannut uskoa, että valkoinen pariskunta oli menossa vierailemaan afrikkalaiseen perheeseen.

Etelä-Afrikassa ystävyys- ja liikesuhteita ei tule pyrkiä pitämään erillään. Työ- ja vapaa- aika sekoittuvat toisiinsa ja tästä syystä bisnestä voidaan tehdä myös esimerkiksi golf-kentällä. Eteläafrikkalaiset tapaavat ystäviään ja liiketuttaviaan paljon ravintoloissa tai kutsuvat kotiinsa. Tilaisuudet tuttavuuden luontiin kannattaa aktiivisesti käyttää hyväkseen. Kaikki työajan ulkopuoliset tilaisuudet ovat hyviä tilaisuuksia tutustua ihmisiin, jotka vastaavasti voivat tutustuttaa edelleen omiin kontak-teihinsa. Aina kannattaa miettiä ketä tapaamansa henkilö puolestaan tuntee. Suhteita luodaan keskustelemalla yleisluontoisista asioista eikä näissä tilanteissa tehdä bisnestä. Tapaamiensa ihmisten yhteystiedot voi kuitenkin ottaa ylös ja luvata palata työasioihin työaikana.

Ravintoloissa

Drinkille

Etelä-Afrikassa on yleistä poiketa työtovereiden ja liiketuttavien kanssa lähiravintolaan drinkille kotimatkalla töiden tai tapaamisen jälkeen. Asiasta sovitaan yleensä arkisesti samana päivänä. Tavallisesti ravintolassa viivytään muutaman juotavan verran, jonka jälkeen jokainen poistuu taholleen. Baareissa on pöytiin tarjoilu ja lasku tuodaan vasta pyydettäessä. Mikäli drinkille tulosta on sovittu yhdessä, on tapana, että jokainen tarjoaa vuorollaan kierroksen tai että lasku jaetaan kaikkien kesken. Mikäli poistuu paikalta ennen muita, pöytään jätetään rahaa vähintään oman osuuteen laskusta juomarahoineen. Isäntänä ollessa isännän tulee maksaa koko lasku.

Monet ravintolat ja pubit sulkevat jo kello 23. Mikäli ilta jatkuu pidempään, jatketaan sitä yleensä diskossa tai yökerhossa. Näistä monet ovat auki niin pitkään kuin asiakkaita riittää. Yöelämä on keskittynyt kaupunkialueille ja monissa yökerhoissa on myös esiintyjiä. Eteläafrikkalaista ravintolakäyttäytymistä rajoittaa suuri rikollisuuden määrä ja pimeällä liikkuminen voi olla vaarallista. Ravintolasta tai kutsuilta poistuessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota varovaisuuteen. On hyvä muistaa, ettei maassa välttämättä ole turvallista tilata taksia tai sen saapuminen voi kestää. Tarvittava kuljetus ravintolasta tai kotikutsuilta on hyvä tilata etukäteen joko luotettavasta yksityisestä taksiyrityksestä tai pyytää hotellia järjestämään kuljetuksen. Rattijuopumuksen raja maassa on 0,5 promillea. On kuitenkin yleistä, että juhlista ja ravintoloista poistutaan omalla autolla vahvassakin humalassa.

Syömään

Ruokailu ravintoloissa liiketuttavien kanssa voi olla nopeaa jos tarkoituksena on ainoastaan syöminen työnteon ohessa. Tällöin voidaan käydä pikaisella kahvilla tai lounaalla. Usein syöminen niin ravintolassa kuin kotonakin koetaan kuitenkin sosiaalisena tapahtumana ja tilaisuutena luoda ja vahvistaa suhteita niin liiketuttaviin kuin perheeseen ja ystäviin. Ruokapöydässä viihdytään monesti pitkään, sillä työlounaita lukuun ottamatta pääasiassa ei ole syöminen vaan seurustelu. Illallinen katsotaan sosiaaliseksi tapahtumaksi sekä suhteiden luomiseksi ja illallisella tulisi välttää työasioista puhumista. Mikäli puoliso seuraa mukana liikematkalle, kannattaa liikekumppanilta tarkistaa onko tämän mukana olo illallisella suotavaa.

Ravintoloiden taso vaihtelee Etelä-Afrikassa suuresti niin puitteiden, hintatason kuin palvelunkin suhteen. Liiketuttavia ja potentiaalisia asiakkaita kestitessä kannattaa tarkkaan ottaa selvää suosituimmista paikoista ja ravintolan hintatasosta pystyäkseen tekemään haluamansa vaikutuksen. Tarjolla on paljon ravintolaoppaita ja nettisivuja, joista ravintoloista saa tietoa. Ruokaravintolat ovat yleensä täynnä aamiais- ja lounasaikaan sekä iltaisin, joten pöytävarauksen tekeminen on monesti ehdoton edellytys pöydän saamiselle. Useimmissa ravintoloissa on tarjolla käyntikortti (business card), josta löytyvät ravintolan tiedot. Mikäli paikka on miellyttänyt, kannattaa kortti pyytää mukaan mahdollista seuraavaa varausta varten.

Perinteisten eteläafrikkalaisten ravintoloiden lisäksi kaupungeista löytyvät kaikki maailman erityyliset keittiöt. Järjestetyllä illallisella on tapana antaa kaikkien valita oma ruokansa, vaikka ruokailijoita olisi suurikin määrä. Paikalliset voivat pitää etukäteen tilattua, yhtenäistä menua rajoittavana. Vieraana ollessa on epäkohteliasta kieltäytyä tarjotusta ruuasta, vaikka ne olisivat afrikkalaisia erikoisuuksia kuten matoja tai kananjalkoja. Vältä tilaamasta porsasta mikäli seurueessa on muslimeita, juutalaisia tai afrikkalaisia. Naudan syöminen taas on kielletty hinduilta ja joiltain kristittyjen ryhmiltä ja afrikkalaisilta. Monet afrikkalaiset eivät myöskään syö äyriäisiä. Ravintoloissa ruoka-annokset ovat yleensä suuria eikä ole epäkohteliasta jättää ruokaa tai pyytää sitä pakattuna mukaan. Monet ruokaravintolat tarjoilevat aamiaista, mutta menevät illalla kiinni jo kello 23. Useat ravintolat ovat sunnuntaisin suljettuja.

Hyvillä länsimaisilla pöytätavoilla pärjää hyvin Etelä-Afrikassa. Itse asiassa voi käydä niin ettei isäntäväkesi tunne samoja pöytätapoja, vaan kulttuurista riippuen syöntitavat vaihtelevat. Esimerkiksi afrikkalaiset voivat syödä sormin ja muslimit ja hindut käyttä-vät ainoastaan oikeaa kättä. Koska ravintoloissa käydään paljon ja koska tavat ovat sekoittuneet, ollaan niissä monesti paljon rennompia kuin Suomessa on totuttu. Ellei kyseessä ole huippuravintola, pöytä on harvoin katettu Suomessa totutulla tavalla. Kate voi olla pelkkä haarukka ja veitsi käärittynä paperiserviettiin. Lautanen kerätään yleensä pois heti kun joku on lopettanut syömisen eikä vasta kun kaikki ovat lopettaneet. Viiniä ei aina maistateta, siihen tuodaan monesti jäitä ja lasillinen viiniä tarjoillaan ääriään myöten täynnä. Pöydästä poistuminen kesken ruokailun vessassa käyntiä tai tupakointia varten on tavallista. Mikäli olet epävarma miten tulee käyttäytyä, seuraa paikallisten esimerkkiä. Hienommissa ravintoloissa pätevät hyvät eurooppalaiset käytössäännöt.

Esimerkki: Refilwe Ramagoshi kertoi keskustelutilaisuudessa toukokuussa 2007, etteivät afrikkalaiset välttämättä tiedä miten seisovassa pöydässä tulee käyttäytyä. He voivat ottaa lautaselleen kaikkea alkuruuasta jälkiruokaan yhtä aikaa koska eivät tiedä, että ruokaa on sopivaa hakea lisää. Hänen mielestään pöytätavoista voi toista nolaamatta huomauttaa, jolloin seuraavalla kerralla tiedetään miten tilanteessa käyttäydytään.

Laskun aika

Henkilökuntaa eteläafrikkalaisissa ravintoloissa on huomattavasti enemmän kuin suomalaisissa ravintoloissa ja tarjoilijan saa pöytään yleensä pelkällä katseella. Jos pelkkä katse ei riitä, kannattaa kohottaa kätensä. Koskaan ei pidä viheltää tai napsuttaa. Laskua (bill), pyydettäessä nostetaan molemmat kädet ylös, pidetään toista kättä ikään kuin paperina ja kirjoitetaan ilmaan toisella. Tietysti laskua voi pyytää myös sanallisesti. Laskua maksaessa kannattaa huomioida, ettei tarjoilijoille välttämättä makseta lainkaan palkkaa. Palkka muodostuu vieraiden jättämistä tarjoilupalkkioista (tip). Tarjoilu-palkkiota tulee jättää palvelun tasosta riippuen vähintään kymmenen prosenttia laskun loppusummasta ja tämä on lähes pakollinen tapa. Mikäli ruokaseurue on suurempi kuin kahdeksan tai kymmenen henkilöä, monet ravintolat ilmoittavat lisäävänsä tarjoilupalkkion laskuun automaattisesti. Tämä ei aina tarkoita sitä, että tarjoilija saa tämän lisätyn summan itselleen. Asia kannattaa tarkistaa henkilökunnalta.

Esimerkki: Mieheni oli työtovereineen työlounaalla ja aikaa lounaaseen oli varattu noin tunti. Ruuan tulo kesti kuitenkin 45 minuuttia ja useimmille tuotiin väärä ruoka. Pöytäseurueen mielestä palvelu oli ollut niin huonoa, etteivät he lisänneet laskun loppusummaan tarjoilurahaa. Tällöin ravintolan esimies tuli tiedustelemaan miksi sitä ei ole lisätty. Heidän selitettyään mikä ruokailussa oli mennyt vikaan, esimies hyväksyi selityksen ja antoi heidän poistua maksamatta tarjoilupalkkiota.

Etelä-Afrikassa juomarahaa annetaan lähes kaikille palveluammatin ihmisille. 10 – 15 prosentin juomaraha annetaan tarjoilijoiden lisäksi esimerkiksi taksinkuljettajille, kampaajille, hierojille ja oppaille. Myös hotellihenkilökunnalle, kuten siivoojille ja vastaanottovirkailijoille annetaan lähtiessä juomarahaa. Esimerkiksi kantajille, ovi-miehille, parkkipaikannäyttäjille ja bensantankkaajille annetaan tehdystä työstä riippuen 2 – 5 randia. Suomalaisille juomarahan antaminen voi olla vierasta ja aluksi voi olla vaikea tietää mikä on sopiva summa. Tämä on kuitenkin helppo päätellä saajan kasvojen ilmeestä, joka vaihtelee suuresta hymystä lähes murjottavaan ilmeeseen.

Vieraanvaraisuutta kotioloissa

Eteläafrikkalaiset ovat hyvin välittömiä ja ylpeitä kodistaan ja perheestään eikä ole harvinaista saada kutsua liiketuttavan luo drinkille tai syömään. Meidän suomalaisten kohteliaisuus on passiivista kohteliaisuutta ja meistä ihmisen rauhaan jättäminen on hyvien tapojen mukaista. Etelä-Afrikassa tällaista tapaa ei ymmärretä, vaan tulee olla sosiaalinen ja osoittaa kohte-liaisuutta ottamalla kutsut vastaan. Kyläilykutsu voidaan esittää kuin ohimennen ja joskus myös hetken mielijohteesta, se on kuitenkin esitetty vilpittömästi. Tavallista on, että kutsuja käyttää fraasia ”tule koska vain”. On kuitenkin hyvä tarkistaa sopiva aika soittamalla etukäteen ja sitten tarttua kutsuun. Drinkille voi poiketa jopa arkipäivänä. Yleensä paikalliset pitävät melko hyvää alkoholivarastoa, mutta tavallisimpia tarjottavia ovat viinit, oluet, brandy ja gini. Arkipäivisin eteläafrikkalaiset menevät aikaisin nukkumaan, joten paikalta on syytä poistua ajoissa.

Yleisin aika kutsua vieraita kotiin on viikonloppuisin ja yleisinä vapaapäivinä. Juhlien alkamisaika on yleensä erittäin joustava eikä myöhästymistä ihmetellä. Vieraat voivat jopa ilmoittaa etteivät pääse tulemaan odotetun saapumisajan jälkeen. Vapaapäivinä juhlat voivat jatkua pitkällekin yöhön ja poistumisessa voi seurata muiden vieraiden esimerkkiä. Mikäli samalle illalle osuu kaksi eri tilaisuutta ja haluaa kohteliaasti noudattaa molempia kutsuja, on yleistä mennä ensin drinkille toiseen paikkaan ja sitten poistua toisiin juhliin syömään. Tästä järjestelystä on syytä ilmoittaa etukäteen molempien kutsujen isäntäväelle. Parempi-tuloiset eteläafrikkalaiset asuvat yleensä talossa, jossa on puutarha ja usein myös uima-allas. Varsinkin kesällä kotielämä pyörii näiden ympärillä. Mikäli vieraalle ei erikseen esitellä taloa, on epäkohteliasta käydä sisällä muuta kuin vessassa. Pitää muistaa, että eteläafrikkalaisessa kodissa vieraat pitävät kengät jalassa sisälläkin.

Esimerkki: Olimme kutsuneet mieheni eteläafrikkalaisen kollegan vaimoineen päivälliselle. Viisitoista minuuttia sovitun ajan jälkeen he ilmoittivat, etteivät jaksakaan tulla kylään. Heille tällainen peruuttaminen oli aivan tavallista, mutta me olimme loukkaantuneita.

Yleisin viihdyttämisen muoto kotioloissa drinkkikutsun lisäksi on grillaaminen (braai tai braaivleis). Varsinkin valkoiset eteläafrikkalaiset rakastavat braaitaan. Braai voi olla päivällä lounasaikaan tai alkuillasta ja jatkua syönnin jälkeen seurusteluna pitkälle yöhön. Grillijuhlissa tarjotaan yleensä erilaisia lihoja, salaatteja ja muita lisukkeita. Yleensä olutta ja viiniä kuluu suuria määriä. Kutsu juhliin voidaan esittää myös muodossa ”Bring and braai”. Tämä kuuluu buuri perinteeseen ja tarkoittaa sitä, että vieraiden oletetaan tuovan mukanaan omat juomansa ja lihaa vähintään omaan tarpeeseen. Ei ole harvinaista, että vieraat tulevat juhliin mukanaan oma kylmälaukkunsa täynnä ruokaa ja juomaa. Afrikkalaisille taas on kunnia-asia kestitä vieraitaan hyvin eivätkä he ymmärrä nyyttikestien ajatusta. On kuitenkin kohteliasta tiedustella emännältä etukäteen mitä juhliin voisi tuoda, tarjoutua esimerkiksi tuomaan salaattia tai jälkiruokaa. Tämä tapa otetaan kiitollisena vastaan riippumatta isäntien kulttuuri-taustasta. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta viedä kutsuille ruokaa, voit tarjoutua ostamaan esimerkiksi olutta tai viiniä. Näiden lisäksi isäntäväelle viedään tuomisia. Isäntä yleensä grillaa ja huolehtii juomapuolesta ja emäntä hoitaa kattauksen, tarjoilun ja siivouksen. Kutsuille voidaan palkata myös pitopalvelu hoitamaan tarjoilu ja ruuanlaitto. Tämä ei ole harvinaista, koska työvoima on edullista. Näin isäntäväki voi keskittyä seurusteluun.

Kotikutsut ovat yleensä vapaamuotoisia ja sisältävät paljon seurustelua. Vierasjoukko saattaa olla hyvin kirjava perheenjäsenistä kollegoihin. Mikäli isäntäväellä ei ole aikaa esitellä sinua muille vieraille, esittele rohkeasti itse itsesi ja liity mukaan keskusteluun. Monesti kotikutsuilla miehet muodos-tavat oman ryhmänsä ja naiset omansa. Yleensä kutsuilla ovat mukana myös lapset. Juhlien virallisuutta voi helposti tiedustella etukäteen eikä tästä loukkaannuta. Ulkomaalaisen ei odoteta tietävän kuinka käyttäytyä. Mikäli kutsut ovat virallisemmat, sisältävät jotain aktiviteetteja tai vaativat tietyn pukeutumisen, kerrotaan tästä yleensä etukäteen.

Eteläafrikkalaisilla on tapana saattaa vieraansa autolle. Se on heistä kohteliasta ja ystävällistä. Usein tällöin voidaan myös jatkaa keskustelua ja vieras huomaa seisovansa eteisessä tai auton vierellä pitkänkin aikaa. Jos paikalta on pakko poistua, tämän voi sanoa suoraan. Kannattaa lisätä kohteliaasti, että keskustelua jatketaan seuraavalla kerralla.

Juhlia ja ulkoilmaelämää

Yritysten sponsoroimat tilaisuudet sekä hyväntekeväisyystapahtumat ovat yleisiä. Yritykset voivat sponsoroida jotain tiettyä tapahtumaa tai pidempi-aikaisesti jotain tuotemerkkiä tai henkilöä. Hyväntekeväisyystapahtumissa kerätään rahaa erilaisiin kohteisiin. Näihin tapahtumiin ja järjestettäviin juhliin kutsutaan monesti liiketuttavia ja yrityksen omaa henkilökuntaa. Tapahtuma voi olla konsertti, illallinen tai esimerkiksi tanssiaiset. Yritykset järjestävät yleensä kerran vuodessa suuremman juhlan henkilökunnalleen. Jos juhla sijoittuu ennen lomakauden alkua marraskuun loppuun tai joulukuun alkuun, niitä kutsutaan ”Office Christmas party”- nimellä (toimiston joulujuhla). Juhlat muistuttavat suomalaisia pikkujoulujuhlia. Yleensä ohjelmassa on ruokailua, tanssia ja muuta ohjelmaa. Henkilökunta kokee, että työnantajan tulee järjestää juhlat kiitoksena vuoden hyvästä työstä.

Työelämän ulkopuolella vuosittaisia juhlia on paljon. Niiden viettotavat vaihtelevat etnisestä taustasta riippuen. Kristityille joulu on vuoden tärkein juhla. Joulua vietetään usein rennosti perheen ja ystävien kesken eikä ole harvinaista kutsua mukaan myös ihmisiä joita ei tunneta kovin hyvin. Joulua juhlitaan Suomen tapaan syömällä perheen kanssa joko aattoiltana illallinen tai joulupäivänä lounas. Kristityissä perheissä joulua ei niinkään juhlita joulupukkeineen vaan pikemminkin Jeesuksen syntymäjuhlana. Tästä syystä joulupäivä on monelle kristitylle perheelle tärkeämpi päivä kuin jouluaatto ja joulukirkossa käynti on tärkeä perinne. Lahjat jaetaan joulupäivän aamuna. Joulu osuu koulujen sekä työpaikkojen kesälomaan ja on tästä syystä muillekin kuin kristityille tärkeää aikaa. Toinen kristityille tärkeä vuosittainen juhla on pääsiäinen, jolloin käydään kirkossa ja vietetään aikaa perheen kanssa. Muslimeille ramadan eli paaston aika on tärkeä ja sen päätöstä juhlitaan kolme päivää. Durbanin alueelle keskittyneille intialaisille ovat tärkeitä hindu-uskontoon liittyvät moninaiset juhlat, kuten marraskuussa vietettävä Valon Juhla. Elämän vaiheisiin liittyvistä juhlista tärkein on häät, joita Etelä-Afrikassa vietetään suureellisesti kaikissa kulttuurisissa ryhmissä erilaisten perinteiden mukaisesti.

Ulkoilmassa

Etelä-Afrikassa rakastetaan ulkoilmaelämää. Kesäsunnuntaisin perheet ja ystävät kokoontuvat kaupunkien puistoihin tai rannoille piknikille, grillaamaan, pelaamaan pelejä tai kuuntelemaan ulkoilma konsertteja. Ajelu maaseudulle ja luonnonpuistoihin on myös yleistä. Monissa maaseutu ravintoloissa on tarjolla brunssi- tai lounasbuffet ja aikaa vietetään suurella joukolla ruokapöydän ääressä. Jos liikematka venyy viikonlopun yli, kannattaa kysellä liiketuttavilta mukavimpia paikkoja rentoutua. Näin voi helposti saada kutsun perheen mukaan sunnuntain viettoon. Viikon-loppuisin harrastetaan kaikenlaista urheilua vaeltamisesta pyöräilyyn. Golfaus on hyvin yleistä valkoisten ja nykyisin myös afrikkalaisen nousevan keskiluokan harrastuksena ja myös pelikentillä luodaan suhteita ja tehdään bisnestä. Myös rugbyn, kriketin ja jalkapallon seuraaminen on yleinen viikonloppuharrastus. Mikäli paikallinen sanoo menevänsä viikonlopuksi puskaan (bush), tarkoittaa tämä yleisesti maaseutua, luonnonsuojelualuetta tai eläinpuistoa.

Ruuasta, juomasta ja tupakoinnista

Etelä-Afrikassa kaikilla ravintoloilla ei ole tarjoiluoikeuksia tai oikeudet on rajoitettu viinien ja mietojen alkoholijuomien myyntiin. Pöytävarausta tehtäessä kannattaa tarjoiluoikeudet tarkistaa. Anniskeluoikeudettomiin ravintoloihin voi viedä omat alkoholijuomat ja ravintola voi veloittaa tästä niin kutsutun korkkausmaksun (corkage fee). Maksu vaihtelee yleensä kahdestakymmenestä randista viiteenkymmeneen randiin eli noin kahdesta viiteen euroon. Myös anniskeluoikeudellisiin ravintoloihin voi viedä alkoholijuomia, joita ei löydy kyseisen ravintolan listalta. Tästä tavasta eivät ravintoloit-sijat kuitenkaan välttämättä pidä, joten asiasta kannattaa sopia etukäteen.

Ravintoloiden viinilistojen taso vaihtelee huimasti. Viinilistan sisältö kannattaa tarkistaa etukäteen mikäli, isäntänä haluaa tehdä vieraisiin vaikutuksen viinivalinnalla. Ravintoloissa on harvoin tarjolla ulkomaisia viinejä, sillä maan oma viinituotanto on erittäin korkeatasoista ja huomattavasti tuontiviinejä edullisempaa. Eurooppalaiseen viinityyliin tottuneelle eteläafrikkalaiset viinit voivat tuottaa yllätyksiä esimerkiksi korkealla alkoholipitoisuudellaan, joten valinnassa voi pyytää apua liiketuttavalta tai henkilökunnalta.

Eteläafrikkalaisissa ruokakaupoissa myydään viinejä, mutta oluet ja muut alkoholituotteet pitää ostaa erikoiskaupoista. Näiden yleisnimitys on pullokauppa (bottle store) tai alkoholikauppa (liquer store). Etelä-Afrikassa miesten yleisin juoma on olut ja naisten yleensä viini, siideri tai koktailit. Paikallisesti tehty alkoholi on Suomen hintoihin verrattuna edullista, mutta esimerkiksi eurooppalaiset alkoholit kuten Campari tai konjakit voivat olla lähellä suomen hintoja. Drinkkejä tilatessa on tarjolla yksinkertaisia (single) ja kaksinkertaisia (double) juomasekoituksia. Tällä tarkoitetaan juoma-sekoituksessa olevaa alkoholin määrää. Asiakkaalle tuodaan auto-maattisesti kaksinkertainen juoma, mikäli ei erikseen pyydä yksinkertaista juomaa. Moni paikallinen voi juoda ruokajuomana esimerkiksi Brandya ja colaa. Tarjolla on paljon erilaisia koktaileja ja niitä juodaan yleisemmin kuin Suomessa. Sunnuntaisin kaikki ravintolat eivät tarjoile alkoholijuomia ellei niitä tilaa ruokajuomiksi.

Ruoka- ja juomasanastoa

• Biltong on ilmakuivattua lihaa, joka voi olla tehty riistasta kuten kuduantilooppista. Biltongia tehdään eri mausteilla ja sitä syödään pikkusuolaisena.
• Venison on ruokalistoilla yleisnimitys riistalle, yleensä antiloopeille.
• Boerewors on mausteinen kuivattu täyslihamakkara.
• Bobotie on mausteinen paistos, joka sisältää jauhelihaa, riisiä ja rusinoita.
• Line fish on päivän kala.
• Mopane worms ovat toukkia, jotka tarjoillaan kuivattuna mausteisessa kastikkeessa.
• Pap on maissipuuroa, jota syödään joko sellaisenaan kastikkeen kanssa tai lisukkeena.
• Peri-peri on erittäin voimakas chili, jota käytetään lähinnä kastikkeissa.
• Rooibos on paikallista kofeiinitonta, punaista teen kaltaista juomaa.
• Braai, braaivleis tarkoittaa grilliä tai grillausta ja käytetään myös grillijuhlien nimenä.
• Shebeen on yleisnimi etupäässä afrikkalaisten asuttamilla alueilla sijaitseville ravintoloille. Apartheidin aikana kokoontuminen ja alkoholin nauttiminen oli afrikkalaisilta kielletty, joten shebeeneita perustettiin laittomasti talojen olohuoneisiin. Nykyisin ravintolat ovat laillisia ja tarjolla on juomien lisäksi perinteistä afrikkalaista ruokaa.
• Sundowner on yleensä alkoholillinen tai mikä tahansa juoma, joka nautitaan auringonlaskun aikaan.

Julkinen tupakointi on viimeaikoina vähentynyt ja kielletty monessa paikassa. Yleensä tarjolla on tupakoinnille varattu tila toimistoissa ja tehtaissa. Ravintoloissa on erikseen pöydät tupakoiville ja tupakoi-mattomille ja pöydän sijainti kannattaa tarkistaa pöytävarausta tehtäessä. Monissa hienommissa ravintoloissa voi löytyä erikseen sikarihuone. Ennen tupakan sytyttämistä on kohteliasta pyytää lupaa pöytäseurueelta. Kotikutsuilla isäntäväen suhtautuminen tupakointiin kannattaa tarkistaa eikä ole harvinaista että vieras ohjataan pihalle polttamaan.

Kulttuurista ja tavoista

Menestyäkseen kovenevilla markkinoilla on jokaisen yrityksen huolehdittava mieliku­vasta, jonka se haluaa antaa sidosryhmilleen. Ulkopuolinen luo kuvan yrityksestä sa­malla tavalla kuin luomme mielikuvan ihmisestä, jonka tapaamme ensimmäistä kertaa. Yrityksen edustajat antavat itsensä lisäksi kuvan myös edustamastaan yrityksestä. Ensi­vaikutelman voi antaa vain kerran ja sitä on myöhemmin vaikeaa muuttaa.

Yrityksen kansainvälinen toiminta asettaa vaatimuksia sekä yritykselle että sen henkilökunnalle. Työntekijöiden on kansainvälisen talouden ja politii-kan lisäksi tunnettava kansainväli­nen tapakulttuuri. Tapakulttuurilla tarkoitetaan niitä itsestäänselvyyksiä, jotka määritte­levät mikä ihmisten käyttäytymisessä on julkisesti sopivaa ja mikä epäsopivaa. Yrityk­sissä tapakulttuuriin kuuluvat tavat, joilla yrityksissä toimitaan ja joiden mukaan työnte­kijöiden toivotaan käyttäytyvän.

Kansainvälisissä yrityksissä työntekijöiden odotetaan kunnioittavan sen maan tapoja ja kulttuuria, jossa vierailemme tai josta vieraamme tule­vat. Tämä on erityisen tärkeää mikäli myy tuotettaan. Kohdemaan tapojen tunteminen ei takaa onnistunutta liikesuhdetta, jos yrityksen tuote ei ole kun­nossa. Jotta tuotettaan pääsee edes esittelemään, on kuitenkin tiedettävä tavat lähestyä liikekumppania.

Ammattitaito, sopeutuminen ja vuorovaikutus ovat niitä asioita, joita tarvitaan tehok­kaaseen ulkomailla toimimiseen. Edellytyksenä on oman ja vieraan kulttuurin tuntemus ja kunnioitus sekä toisen osapuolen kuuntelu ja huomioiminen. Liisa Salo-Lee kiteyttää perusohjeeksi vieraan kulttuurin kohtaamiseen ”Kunnioita ja kuuntele”.

Liisa Salo-Leen mukaan kulttuurille voidaan antaa suppea tai laajempi määritelmä. Suppeasti tulkittuna se tarkoittaa kulttuurisia tuotteita: kirjallisuutta, musiikkia ja taiteita. Laajempi määri­telmä sisältää myös tiettyyn yhteisöön kuuluvien ihmisten todellisuuden ja tavan elää. Solveig Lehrer sanoo kirjassaan Vin världen med god ton och gott sätt, että ”kun meillä on käsitys omasta kulttuuristamme ja ymmärrämme miten se poikkeaa muista kulttuureista, on meillä paremmat mahdollisuudet ymmärtää toisiamme”. Tällöin voimme tuntea itsemme varmoiksi oudoissakin tilanteissa ja hyväksymme helpommin vieraat tavat.

Lehrer kuvaa kulttuuria puuksi, jossa on latva, varsi ja juuret. Latvassa ovat kulttuurin helpoiten havaittavat asiat kuten kieli, pukeutuminen, ruoka ja käytösta­vat. Varsi sisältää kulttuurin arvot, normit, asenteet ja tabut. Varren sisältöä ymmärtääk­seen pitää kulttuuriin tutustua paremmin. Puun juuret sisältävät kulttuurin syvempiä ulottuvuuksia kuten historian, uskonnon ja traditiot. Näistä johtuvat monet oudoilta tuntuvat tavat ja näitä ymmärtääkseen joutuu vieraaseen kulttuuriin paneutumaan hyvin.

Vieraasta kulttuurista ja sen ihmisistä luomamme stereotypiat auttavat meitä käyttäyty­mään oikein tavatessamme uusia ihmisiä, mutta ne voivat olla myös vaarallisia. Mikään kulttuuri tai työyhteisön kulttuuri ei ole yhtenäinen, vaikka kulttuuritausta ohjaakin ryh­män ja yksilöiden käyttäytymistä. Jokaisen kulttuurin sisällä on tapojen vaihteluita joh­tuen esimerkiksi yksilön etnisestä taustasta, uskonnosta, koulutuksesta, varallisuudesta, sosiaaliluokasta, asuinalueesta, iästä ja sukupuolesta.

Eten­kin Etelä-Afrikassa tämä on muistettava, sillä maa on tavoiltaan yksi maailman moni­puolisimmista maista. Esimerkiksi kaupunkilaisten ja maalla asuvien tavat poikkeavat toisistaan ja liike-elämän tapakulttuuri on rennompaa Kapkaupungissa kuin Johannes­burgissa. On myös helppoa ajatella, että Etelä-Afrikan kaikki afrikkalaiset tai kaikki valkoiset ovat samanlaisia ja käyttäytyvät samalla lailla. Näin ei kuitenkaan ole, sillä nämä rodulliset ryhmät jakaantuvat erilaisiin etnisiin ryhmiin.

Etnisellä ryhmällä tarkoitetaan tiettyä ihmisryhmää, joka erottuu muista alkuperänsä, kielensä, tapojensa ja kulttuurinsa vuoksi. Esimerkiksi afrikkalaisten käyttäytymistä leimaavat heimoperinteet, jotka ovat zuluilla ja xhosilla erilaisia. Kulttuuritaustasta johtuvien vaihteluiden lisäksi jokainen tapaamamme henkilö on yksilö ja oma persoonansa oman kulttuurinsa sisällä. Persoonallisuutemme koostuu tavoistamme, henkilökohtaisista ominaisuuksistamme, elämänkokemuksestamme ja pe­rinnöstämme.

Ihmisen epäaitous on helppo huomata, joten kannattaa välttää rooleja ja pyrkiä olemaan oma itsensä myös bisnestilanteissa. Ei kannata pelätä ettei osaa käyt­täytyä oikein uusissa ja oudoissa tilanteissa, vaan niihin on hyvä yrittää valmistautua. Helppo tapa varmistaa miten uusissa tilanteissa tulee käyttäytyä, on katsoa mallia isän­nistä tai rohkeasti kysyä.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus on avartavaa, mutta saattaa myös muodostua ongel­malliseksi väärinkäsitysten vuoksi. Vierasta kulttuuria ja sen edustajaa tulkitaan oman kulttuurin tapojen, normien ja sääntöjen kautta. Omia, tuttuja tapoja pidetään luonnolli­sina ja oikeina, kun taas vieraita tapoja epänormaaleina ja väärinä. Pitäisi muistaa, että meidän tapamme saattavat olla yhtälailla ihmeellisiä toisille ja pyrkiä näkemään asiat toisten silmin.

Pahinta mitä ulkomailla voi tehdä, on unohtaa, että on itse ulkomaalainen. Osatakseen käyttäytyä oikein vieraassa kulttuurissa, on tärkeintä tietää miten ei pidä käyttäytyä ja mitä ei saa sanoa tai tehdä. Pitää siis tietää mitkä asiat ovat tabuja. Paikallisia tapoja ja oloja ei kannata arvostella, vaan pyrkiä luopumaan ennakkoluuloista ja olla kiinnostunut ympäristöstään avoimin mielin. Aina ei pysty välttämään käytösvirheitä, jolloin on tär­keää pyytää anteeksi ja myöntää virheensä. Näin voi pyrkiä välttämään kulttuurisia kon­flikteja, jotka mahdollisesti vaikuttavat liikesuhteisiin.

LÄHTEET

Kirjallisuus

Axtell, Roger E. 1991, 1998. Gestures. The do’s and taboos of body language around the world. USA: S.n.

Deloitte 2006. Investing in South Africa. 2006 Edition. Johannesburg, South Africa. S.n.

DK Atlas 2001. South Africa. London, UK: Dorling Kinderslay Ltd

Editors inc. S.a. SA 2004-2005. South Africa at a Glance. S.l.: Paarl Print

FINTRA – Kansainvälisen kaupan koulutuskeskus 1998. Kulttuureja ja käyttäytymistä. Lähi-itä ja Afrikka. Helsinki: Painotalo MIKTOR.

Harjula, Raimo S.a. Ihmiskunnan alkulähteillä. Kirjassa Maailmalle, maailmalta. Kult­tuurisia katsauksia. Toim. Syrjänen, Annaliisa & Westermarck, Irmeli 1997. Juva: WSOY-kirjapainoyksikkö.

Kanervo, Sari & Saarinen, Tiina S.a. Kulttuurit keskuudessamme. Tuottaja Turun kult­tuurikeskus, kansainvälinen kohtauspaikka. S.l.: S.n.

Lehrer, Solveig 1998. Vinn världen med god ton och gott sätt. Vaasa: Boktryckeri STENCCA Oy.

Lewis, Richard D. 1996, 1999, 2000. When cultures collide. Managing successfully across cultures.  Finland: WS Bookwell.

Lonely planet. Fitzpatrick, Mary/Blond, Becca/Pitcher, Gemma/Richmond, Simon/ Warren, Matt 2004. South Africa, Lesotho & Swaziland. 6^th Edition. S.l.: S.n.

Luoto, Reima T.A. 1995, 1996. Yrityksen etikettikirja. Jyväskylä: Gummerus Kirja-paino Oy.

Luoto, Reima T.A. 2000. Tapakulttuurin perusteet. Kansallisen ja kansainvälisen tapakulttuurin tarkastelua. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Mandela, Nelson 1994, 1995. Long walk to freedom. New York, USA: Time Warner Book Group.

Mikluha, Arja 1995. Lahjat ja liikelahjat eri maissa. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Mikluha, Arja 1996. Työkulttuurit. Avain menestykseen kansainvälisessä liiketoimin­nassa. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Mikluha, Arja 1998. Kommunikointi eri maissa.  Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Morgan, John 1996. Debrett`s new guide to etiquette & modern manners. The indispensable handbook. London: Headline Book Publishing.

Rekiaro, Ilkka & Robinson, Douglas 1991. SUOMI/ENGLANTI/SUOMI SANA­KIRJA. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Rissik, Dee 1994, 1996, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001. Culture shock. A guide to customs and etiquette. South Africa. Singapore: Times Media Private Limited.

Salo-Lee, Liisa S.a. Minä ja muut. Kulttuurien välisestä viestinnästä. Kirjassa Maail­malle, maailmalta. Kulttuurisia katsauksia. Toim. Syrjänen, Annaliisa & Westermarck, Irmeli 1997. Juva: WSOY-kirjapainoyksikkö.

Seal, Matthew 2000. Living & working in South Africa. Survive and thrive in the new South Africa. Wiltshire, Trowbridge, UK: How To Books Ltd.

Shonhiwa, Shepherd 2006. The Effective Cross-Cultural Manager. A guide for business leaders in Africa. Paarl, South Africa: Zebra Press.

Särkikoski-Pursisainen, Hilkka S.a. Bisnespukeutuminen. S.l.: EDITA OYJ.

South African Institute of Race Relations 2006. South Africa Survey 2004/2005. Paarl, South Africa:  South African Institute of Race Relations.

3S Special Editions S.a. South Africa Business Guidebook 2005/2006. Edition 10. S.l.: United Litho Johannesburg

Opinnäytetyöt

Viisteensaari, Tommi Mikael 2005. South Africa as a market for Finnish companies. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.

Sähköiset lähteet

CIA The World Factbook 2007. [Viitattu 3.1.2008] Saatavissa:

https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/sf.html

IOL 1.11.2005. Stay-at-home moms get careers back. [Viitattu 11.1.2008]. Saatavissa: http://www.int.iol.co.za/index.php?set_id=3&click_id=131&art_id=vn20051101103054172C611487

Oanda.com The Currency Site. FXConverter Results. Euro – South African Rand.  [Viitattu 5.5.2008] Saatavissa: http://www.oanda.com/convert/classic

Statistics South Africa 2007. Mid-year population estimates 2007.

[Viitattu 11.1.2008] Saatavissa: http://www.statssa.gov.za/PublicationsHTML/P03022007/html/P03022007.html

Statistics South Africa 2007. Labour force survey March 2007. [Viitattu 14.1.2008] Saatavissa: http://www.statssa.gov.za/PublicationsHTML/P0210March2007/html/P0210March2007.html

The department of Trade and Industry SOUTH AFRICA 2007. South African Trade by countries. FINLAND FI. [Viitattu 3.1.2008] Saatavissa: http://www.dti.gov.za/econdb/raportt/RAS251.html

Transparency International 2007. Corruption Perceptions Index (CPI). CPI 2007 Regional Results. Africa [pdf-dokumentti]. [Viitattu 14.1.2007] Saatavissa:http://www.transparency.org/policy_research/surveys_indices/cpi/2007/regional_highlights_factsheets

UNAIDS Joint United Nations programme on HIV/AIDS 2007. Country responses. South Africa. [Viitattu 14.1.2008] Saatavissa:

http://www.unaids.org/en/CountryResponses/Countries/south_africa.asp

Wikipedia S.a. Sam Nziman kuva kuolleesta Hector Pietersonista [Viitattu 12.1.2008] Saatavissa: http://en.wikipedia.org/wiki/Hector_Pieterson

Wikipedia S.a. Etninen ryhmä. [Viitattu 14.1.2008] Saatavissa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Etninen_ryhm%C3%A4

Wilén, Juha 2007. Kansainvälisen kaupan keskus Finpro. Maaraportti Etelä-Afrikan ta­savalta [pdf-dokumentti]. [Viitattu 1.1.2008]. Saatavissa:  

Click to access MaaraporttiEteläAfrikantasavalta2.pdf

Lehtiartikkelit

Kovanen, Inka 18.8.2007. Afrikaanerilaulu nostatti kiivaan keskustelun valkoisten pyr­kimyksistä Etelä-Afrikassa.  Helsingin Sanomat. [viitattu 12.3.2007]. Saatavissa: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Afrikaanerilaulu+nostatti+kiivaan+keskustelun+valkoisten+pyrkimyksist%C3%A4+Etel%C3%A4-Afrikassa/1135229615821

Muut lähteet

Ramagoshi, Refilwe 9.5.2007. Senior lecturer, University of Pretoria. Keskustelu-

tilai­suus. The British High Commission. Pretoria, South Africa.

Oliko tämä hyödyllistä/kiinnostavaa?

Klikkaa tähtiä antaaksesi arvion

Submit Rating

Keskiarvo: 0 / 5. Arvioita 0

Ei arvioita! Olen ensimmäinen joka arvioi tämän